torstai 29. marraskuuta 2012

Koiran pentu sairastaa

     Tahvolla on ollu nyt noin viikon verran yskä. Se on leikkiny sellasta minisikaa röhkimällä ja kurnuttamalla. Kävin sit eläinlääkärissä kysymässä et mitä se vois olla. Veikkasivat siellä sen olevan kennelyskä tai nenäpunkki. Sanoivat et jos ei ala paranee ni sit tulee koiran kanssa uudestaan. Varasin sit ajan Tahvolle tiistaiks ku aloin epäillä et se on kennelyskää ku ei menny ohi vaa alko pahentua. Onhan se hyvä varmistaa ettei mee sit levittää helposti leviävää tautia koirakouluun tai koirapuistoon.
     Tiistaina en ite päässy viemää koiraa lääkäriin, koska olin itse töissä. Iskä vei sen miun puolesta. Olin kirjottanu iskälle lapun et mitä sen piti kysyy siellä. Eläinlääkäri diagnosoi taudin onneksi nenäpunkiksi. Saatiin siihen lääkkeet joka annetaan kolme kertaa kolmen viikon aikana. Aku sai saman lääkkeen varmuuden vuoksi.
     Eläinlääkäri oli sit samalla tutkinu Tahvon muutenkin läpikotaisin. Iskä oli kysyny et mitä oli tehvävissä kun Tahvo pissii ympäri taloa kun myö tullaan kotiin. Eläinlääkäri kysy että nuoleeko Tahvo takapuoltaan tai pippeliään. Kyllähän se sitä vähän normaalia enemmän tekee kun näin kysyttäessä miettii. Iskä saikin sit taistella koiran kanssa, että sai siltä pissinäytteen. :D Ei se kuulemma nii vaikeeta ollukkaa. Näyte tutkittiin samantien ja sieltä selvisikin syy epänormaaliin pissimiseen. Tahvolla oli virtsan Ph 8 (eli kuulemma huomattavan korkea). Se oli aiheuttanu Tahvolle virtsakiteitä. Lisäksi virtsasta löyty paljon bakteereja jotka olivat aiheuttaneet koiralle virtsatulehduksen. Lääkäri tutki myös koiran takapuolen mutta sieltä ei löytynyt muuta kuin hieman täysi anaalirauhanen, joka tyhjennettiin.
     Tahvo sai erikoisruokavalion Royal Canin:in Urinary s/o ruoan. Aika kallis pussi, mutta pääasia että koira paranee. Lisäksi koira sai antibioottikuurin ja kipulääkkeitä. Sit se sai myös joitain ei-lääkkeitä joiden pitäis tehdä virtsarakkoon jonkinlainen kalvo. Yhteensä eläinlääkärikuluja tuli 203,15€. Siihen se loppu palkkatili sitten menikin :D
     Tällei jälkikäteen rupesin miettii et kauheeta, tuolla koiralla on voinu olla se virtsatulehdus koko sen ajan ku se on meillä ollu. Mahdollisesti jo ennen kuin se meille tuli. Eihän myö osattu sitä aavistaa ku ei mitenkään sitä oireillu muutaku pissimällä silloin kun sitä toruttiin tai kun oli tosi iloinen. Voihan sitä itsekkin tietysti miettiä, että jos ihmisellä on virtsaputken tulehdus niin silloinhan pidättäminen on vaikeaa ja joutuu kokoajan juoksemaan vessassa.
     No, mutta nyt on koira saanut oikeat lääkkeet ja paraneminen on alkanut heti. Ensimmäisestä kipulääkkeestä lähtien Tahvo on ollut kuin toinen koira. Se on vielä iloisemman oloinen kuin aikaisemmin on ollut. Se ei ole myöskään pissinyt sisälle kuin yhden kerran 3 päivän aikana. Sekin kerta oli sen takia, koska minä suutuin koiralle, eli vanhasta tottumuksesta taisi sen kerran pissi päästä. Harmittaa vaan kauheasti kun myö oltiin alkuaikoina Tahvolla kauhean vihaisia kun se pissi lattialle ja huudettiin sille. Eihän pikkunen asialle mitään mahtanut. Nyt sit loppuaikana myö vaan annettiin asian olla ja kun koira rauhottui, ni sen jälkeen pyyhittiin pissit pois.
     Nyt on kuitenkin meidän treenit vähäksi aikaa tauolla. En raaski sairaan koiran kanssa treenata edes kotona. Vaikka tuo koira ei ole kuoleman sairas niin annetaan sen nyt parantua kunnolla. Pelkästään käydään normaaleilla lenkeillä pissittämässä :)

maanantai 12. marraskuuta 2012

"minkäköhän laiset rukkaset ja karvalakin noista koirista sais"

     Nyt ei ookkaa taas vähään aikaan tullu kirjoteltua työ- ja koulukiireiden takia. Nyt tuleekin koontia kuluneista viikoista. Ollaan nyt siis alotettu Tahvon kanssa uus koirakurssi samassa paikassa ku entinenkin kurssi. Tämänkertanen kurssi keskittyy koiran tottelevaisuuteen ja on perusta tokolle. Ensimmäisellä kerralla harjoteltiin lähellä pysymistä, katsekontaktia, paikallaan pysymistä ja makaamista. Näitähän myö harjoteltiin jo pentukurssilla mut nyt oli erilaiset vaatimukset. Tahvo oli taas innoissaan mukana niinku aina ennenkin. Sain koiraan vielä enemmän potkua kun tein sille taas jauhelihapannaria. Koira tykkäs kovasti :)
     On koira oppinu jotain huonoakin. Nimittäin se on ruvennu hyppimään porttien yli. Sitä ei voi enää laskea ulos yksin koska tulee takapihan portin yli hyvin äkkiä ja kepeästi. Meillä oli myös sisällä portti joka rajasi koirien kulkumahdollisuudet puoleen taloon sen ajaksi kun oltiin poissa kotonta. Yks päivä sisko tuli kotiin koulusta ja oli ihmetelly ku molemmat koirat oli portin väärällä puolella. Sit se hokas että samassa tilassa oli ollu mokkapaloja pellillinen ja koirat oli ne syöny. Noh, sisko oli sit tosi vihane meille et miks myö oltii jätetty koirat samaan tilaan ruokien kanssa, vaikka tiietään että ne hyppii pöydille. Oli siinä sit selittelemistä et on ne koirat ollu portin oikeella puolella, ne vaan on menny sen yli. Seuraavalla kerralla Aku rikkokin sen portin, ku se tuli sen läpi lähes kirjaimellisesti. Sillo mietin että minkäköhän laiset rukkaset ja karvalakin noista koirista sais. :D Nyt pitää sit rakentaa uus ja korkeempi portti, että loppuu se loikkiminen.
     Iskä ja koirat kävi viime viikolla mökillä ja koirat sai juosta vapaana. Ne oli löytäny sit jostain hirven luita ja söivät niitä nii onnellisina. Tahvopoika näki varmaan ensimmäisen kerran oikean luun ja se ei tienny mitä sen kanssa pitäis tehä ni se piilotti sen. Sit ku sen luokse meni ni sille tuli kiire ottaa luu mukaan ja karkuun. Aku taas antaa iha hyvin luun pois kun sen luokse menee ja pyytää sen jättää luun. Eipä niitä muuten tartteis ottaa pois koirilta, mut Akulla tuppaa menemään maha sekasin jos se syö hirveä. Niin kävi tälläkii kerralla ja Aku pyys illalla ja yöllä monta kertaa ulos. Tahvoon hirvenliha ei näyttäny mitenkää vaikuttavan.
     Tapasin kaverin ja sen pienen koiran viimeviikolla kanssa. Aattelin et kai noi kolme koiraa tulee hyvin juttuun ku tulevat keskenäänkin nii hyvi juttuun. Aku ainankin tuli aikasemmin sen pikkukoiran kans toimeen. Nyt ei sit ollukkaa nii, Tahvo puolusti tosi paljon Akua. Tahvo alisti kaverin koiran käymällä sen päälle seisomaan siten että pikkukoira oli Tahvon jalkojen välissä selällään. Pikkukoira ei onneks kuitenkaa antanu periks vaa tais enemmänkii purra/näykkiä Tahvoa. Ei siint meinannu tulla mitää, mut kyl ne kumminkii kerkes tunnin verran remuta. Ei kuitenkaa käyny mitää ni annettii koirien haukkua ja murista. Osaa ne pitää puolensa.
     Tänää käytin Tahvoo taas lenkillä ni sillä oli vähän unohtunu noi harjotellut jutut. Uskoohan sen kyl ku en oo kerenny käyttää sitä vähään aikaan lenkillä tai muutenkaa harjottelemaan juttuja. Se on päässy vaan mökille ja pihalle akun kanssa riehuu. Et ei se mitenkää neljän seinän sisällä oo kokoajaa ollu, ei vaa oo päässy hihnalenkille. Mut tosiaan, Tahvo oli hassu sillä lenkillä ku oli nii kova tuuli että se katteli kaikkea mikä liikku tai mistä kuulu ääniä. Sain sen kumminkii aika hyvi rauhottumaan. Sit koira teki tänää elämänsä ekan kerran pissin nostamalla jalkaa. Se on siis kasvanu isoks koiraks ja tajus nostaa jalkaa :) Nyt ei enää pissit ruilua kintuille ku tajuaa tuon koivennoston. Käytin Tahvolla ekaa kertaa sademanttelia kun oli nii kova tuuli ja koiralla ohut karva. Eipä tuo ollu siitäkään moksiskaan.
Tällänen sademantteli Tahvolla on.
Tahvon toppamantteli (vähän liian iso tuosta mahan alta ni pitää pienentää.)
Toppis edestä.