sunnuntai 25. toukokuuta 2014

"Kesä keikkuen tulevi"

Nyt on ollut niin ihanat kesäsäät että ihan harmittaa kun on ollut töissä.Onneksi on ehditty käydä koirien kanssa rannassa ottamassa aurinkoa ja vähän opeteltu Tahvon kanssa uimaan. Hyvin on lähteny uintitreenit käyntiin. Nyt uskalletaan mennä jo reilusti pidemmälle kuin viime syksynä. :) Mitenköhän tuon sais kunnolla uimaan? Olisko vinkkiä?

Muutamia kuvia meidän rantareissusta Katariinan kanssa:



Joko teillä on käyty uimassa?

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kun hätä on suuri

     Olen jo kauan miettiny osaisinko toimia oikein kun koirallani on suuri hätä. Nyt kun ilmatkin lämpeni ja käärmeitä sekä punkkeja on taas paljon, on kai ajankohtaista päivittää tietoni koirien ensiavusta eri tilanteissa. En kuitenkaan ole mikään eläinlääkäri, joten nämä ohjeet on koottu kirjoista ja internetistä.

Lämpöhalvaus

Lämpöhalvaukseen sairastunut koira läähättää voimakkaasti, sen motoriikka heikkenee, jalat saattavat pettää, koira voi oksentaa ja ripuloida, sen suun limakalvojen väri on kirkkaan punainen ja sen tajunnan taso voi laskea. Koira voi mennä shokkiin ja tajuttomaksi, jolloin tila on hengenvaarallinen. Lämpöhalvauksen oireet alkavat yleensä, kun koiran ruumiinlämpö nousee yli 41 celsiusasteen. - See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-lampohalvaus/#sthash.onD0FJMA.dpuf
Lämpöhalvaukseen sairastunut koira läähättää voimakkaasti, sen motoriikka heikkenee, jalat saattavat pettää, koira voi oksentaa ja ripuloida, sen suun limakalvojen väri on kirkkaan punainen ja sen tajunnan taso voi laskea. Koira voi mennä shokkiin ja tajuttomaksi, jolloin tila on hengenvaarallinen. Lämpöhalvauksen oireet alkavat yleensä, kun koiran ruumiinlämpö nousee yli 41 celsiusasteen. - See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-lampohalvaus/#sthash.onD0FJMA.dpuf
Lämpöhalvaukseen sairastunut koira läähättää voimakkaasti, sen motoriikka heikkenee, jalat saattavat pettää, koira voi oksentaa ja ripuloida, sen suun limakalvojen väri on kirkkaan punainen ja sen tajunnan taso voi laskea. Koira voi mennä shokkiin ja tajuttomaksi, jolloin tila on hengenvaarallinen. Lämpöhalvauksen oireet alkavat yleensä, kun koiran ruumiinlämpö nousee yli 41 celsiusasteen. - See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-lampohalvaus/#sthash.onD0FJMA.dpuf
     Koirat ovat alttiimpia lämpöhalvaukselle kuin ihmiset sillä koirat eivät voi viilentää itseään hikoilemalla kuten ihmiset. Onkin hyvä muistaa, että lämpöhalvauksen riski on suurempi treenaavilla ja lenkkeilevillä koirilla. Auringonpaisteeseen jätetyssä autossa lämpötila nousee nopeasti jopa kolminkertaiseksi. Lämpöhalvauksessa koiran ruumiinlämpö nousee vaarallisen korkeaksi, yli 41 asteeseen.
     Lämpöhalvauksen oireet ovat selkeät: koira läähättää voimakkaasti ja äänekkäästi, ruumiin lämpötila on korkea, syke on kohonnut, motoriikka heikkenee, jalat saattavat pettää, koiralla on kova jano, kieli on kirkkaan punainen ja ikenet kalpeat, sylki on paksua ja tajunnan taso laskee. Koira voi myös oksentaa ja ripuloida. Koira voi mennä lämpöhalvauksessa shokkiin ja tajuttomaksi, jolloin tila on hengenvaarallinen.
     Koiran viilennyt tulee aloittaa jos ruumiinlämpö on yli 39,5 astetta. Ensiapuna lämpöhalvauksessa koira siirretään viileämpään paikkaan ja koira pyritään kastelemaan kauttaaltaan HAALEALLA VEDELLÄ!! Tärkeimmät alueet ovat kuitenkin kaula, vatsa ja jalkojen sisäpinnat. Jääkylmää vettä ei saa käyttää viilennyksessä, koska se lisää elimistön rasitusta ja saattaa laskea ruumiinlämmön liian alhaiseksi. Koiran voi esim. kääriä märkiin pyyhkeisiin jotka vaihdetaan riittävän usein tai asettaa kastelun jälkeen tuulettimen eteen ja hieroa turkkia siten että viileä ilma pääsee ihoon saakka.. Koiran lämpötilaa tulee seurata ja viilennyt on lopetettava kun ruumiinlämpö on 39 astetta ettei ruumiinlämpö laske liian alhaiseksi. Koiralle voi tarjota viileää vettä juotavaksi.
     Ensiavun jälkeen on hyvä hakeutua eläinlääkäriin varsinkin jos ruumiinlämpö on ollut yli 40 astetta.
Lämpöhalvaukseen sairastunut koira läähättää voimakkaasti, sen motoriikka heikkenee, jalat saattavat pettää, koira voi oksentaa ja ripuloida, sen suun limakalvojen väri on kirkkaan punainen ja sen tajunnan taso voi laskea. Koira voi mennä shokkiin ja tajuttomaksi, jolloin tila on hengenvaarallinen. Lämpöhalvauksen oireet alkavat yleensä, kun koiran ruumiinlämpö nousee yli 41 celsiusasteen. - See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-lampohalvaus/#sthash.xUSUDQot.dpuf


Paineluelvytys ja tekohengity

     Joskus onnettomuuspaikalla voi olla osallisena myös koira, esim. peräänajossa, jolloin koira voi loukkaantua ihmistä pahemmin. Loukkaantunut koira on parasta asettaa oikealle kyljelle, kaula suoraksi ja takapää hieman koholle. Koiran liikuttaminen on kuitenkin tehtävä varoen. Koiran hengitystiet tarkistetaan ja estetään kielen valuminen hengitysteihin. Elottomalle koiralle aloitetaan painelu-puhallus-elvytys.
     Jos koira ei hengitä, tulee aloittaa tekohengitys. Koiran kieli vedetään ulos suusta ja tarkistetaan, että hengitystiet ovat auki. Koiran suu suljetaan ja aloitetaan puhallukset sierainten kautta, 10-20 puhallusta/min. Puhallusten voimakkuus tulee suhteuttaa koiran kokoon. Puhallusten aikana seurataan rintakehän liikkeitä, jotta tiedetään meneekö ilmaa keuhkoihin saakka.
     Paineluelvytyksessä koira asetetaan oikealle kyljelle makaaman, sormet (pennut ja pienet koirat) tai kämmenet (suuret koirat) laitetaan päällekkäin vasemman kyynärnivelen taakse rintakehän päälle jonka jälkeen aloitetaan rintakehän tasaiset painallukset. Riittävä painallustiheys on vähintään 60 painallusta minuutissa. Painelu puhalluselvytyksen suhde on yksin elvytettäessä 15 painallusta, kaksi puhallusta.

Kyyn puremat ja ampiaisen pistot

     Kyyn puremajäljet ovat hyvin pienet ja niiden havaitseminen on hankalaa. Kyyn purema aiheuttaa puremakohdan turvotuksen. Etenkin kuonoon osunut kyynpurema voi turvottaa hengitysteitä ja saada aikaan hengitysvaikeuksia. Pureman saanut koira saataa muuttua muutamassa minuutissa vaisuksi. Pistokohta turpoaa n. 20 minuutissa. Monilla esiintyy pahoinvointia, kuolaamista ja oksentelua. Vaikeissa tapauksissa esiintyy kouristeluja ja tajuttomuutta. Oireet vaihtelevat koiran koon, iän, yleiskunnon, puremakohdan ja myrkyn määrän mukaan.
     Ensiapuna koiraa rauhoitellaan ja pidetään pureman saanut koira mahdollisimman paikoillaan. Puremakohtaan ei saa koskea. Kyypakkauksen käytöstä ollaan montaa mieltä kyyn puremissa, toiset sitä käyttävät ja toiset eivät missään nimessä. Ohjeen mukaan kuitenkin koiralle voi antaa 1 tabletin/10 kg kohden. Kyypakkauksen tehosta ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä. Kanna tai taluta koira hitaasti autolle/kotiin. Älä anna koiralle syötävää, juotavaa tai kipulääkettä. Seuraa koiran vointia. Oirehtiva koira on vietävä lääkäriin, jossa eläinlääkäri päättää koiran hoidosta tapauskohtaisesti.
     Ampiaisen tai mehiläisen pisto voi aiheuttaa turvotuksen ja kipua. Jos koiraa on pistänyt yksi tai useampi ampiainen, annetaan lemmikille kyytabletteja 1 tabletti alle 10 kg koiralle, 2 tablettia 10-20 kg koiralle ja 3 tablettia yli 20 kg koiralle. Ota yhteys eläinlääkäriin, jos koiran tila huononee.

Viiltohaavat

     Koiran haavanhoito ei juurikaan eroa ihmisen haavanhoidosta. Sen tärkeitä osia ovat 1. verenvuodon tyrehdyttäminen, 2. huolellinen  puhdistus, 3. tarvittaessa tulehdusnesteen kanavoiminen pois haavasta ja 4. haavan sitomine tai sulkeminen esim. tikeillä.
     Vuotava haava täytyy ensimmäiseksi saada tyrehtymään. Vuotavan haavan päälle asetetaan painetta. Tässä voidaan käyttää mitä tahansa puhdasta kangasta esim. sidettä tai pyyhettä tai hätätilassa kättä. Paine pidetään paikallaan, kunnes verenvuoto loppuu. Jos vuotoa ei saada loppumaan, voidaan verenkiertoa vähentää painamalla kohtia, joista valtimo tuo haavalle verta. KÄYTÄ KIRISTYSSIDETTÄ AINOASTAAN, JOLLEI MIKÄÄN MUU AUTA! Jos haava on niin vakava, että koira on vaarassa mennä shokkiin, se pitää viedä eläinlääkärille heti, kun pahin verenvuoto on saatu hoidettua.
     Paras puhdistusaine on ruumiinlämpöinen vesi, jolla vuotamatonta haavaa huuhdellaan. Vahvoja desinfektioaineita ei saa käyttää. Jos haavassa on soraa tai roskaa, ne pitää poistaa haavasta huolellisesti. Vakavissa ja syvissä haavoissa kannattaa kääntyä eläinlääkärin puoleen, sillä koiran rauhoitus tai nukutus voi olla tarpeen. Pienempien haavojen hoito saataa vaatia säännöllistä suihkuttamista, joka poistaa niistä tulehduseritteitä ja kuolioitunutta kudosta.
     Haavan sulkeminen suurissa haavoissa on eläinlääkärin työtä. Pienemmät haavat ja nirhaumat voidaan sitoa kotona sidetaitoksilla ja sideharsolla. Haava täytyy sitoa siten ettei side ole liian kireällä eikä liian löysällä. Koiran ei saa antaa nuolla haavaa ja haava täytyy puhdistaa säännöllisesti ja vaihtaa puhtaat siteet. Eläinlääkäri antaa hoito-ohjeet suurempien haavojen hoitoon.

 Shokki

     Shokki on verenkierron häiriö. Eläin menee shokkiin, kun sen verenkierto luhistuu erilaisista syistä, esim. verenvuodon takia. Tila on hengenvaarallinen ja vaatii välitöntä hoitoa.
     Shokin oireita ovat kalpeus eli koiran limakalvojen vaaleus ja sinertävyys, suun kuivuminen, heikko tai nopea pulssi, kylmyys, nopea ja pinnallinen hengitys, sekavuus ja heikkous. Shokin pahetessa koira menee tajuttomaksi ja sen silmäterä laajenee. 
     Shokkia hoidetaan helpottamalla hengitystä, estämällä lisävammat ja verenvuoto, rauhoittamalla eläintä ja pitämällä se lämpimänä. Erittäin tärkeää on saada koira lääkäriin mahdollisimman pian. Omistajankin on oltava varovainen koiran hoidossa, sillä koira ei saata tuntea omistajaansa ja saattaa purra.

TÄMÄN POSTAUKSEN IDEA EI OLE KANNUSTAA IHMISIÄ HOITAMAAN LEMMIKKEJÄÄN KOTONA VAAN ANTAA SUUNTAA OIKEILLE JÄLJILLE. JOKAINEN KÄYTTÄKÖÖN OMAA JÄRKEÄÄN JA VIEKÖÖN LEMMIKKINSÄ ELÄINLÄÄKÄRILLE TARVITTAESSA. :)

Tutustumisen arvoiset sivut: http://www.drmouse.fi/

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mätsingit

Nyt on tämän vuoden match show kausi avattu. Sää ei kuitenkaan tunnu suosivan mätsäripäivinä, sillä joka kerta on satanut vettä tai ainankin luvattu vesisadetta. Meidän tavoitteet mätsäreissä on että koira käyttäytyy hyvin ja esiintyy kauniisti. Tarkoituksena on saada keskittymisharjoituksia vieraissa paikoissa ja sosiaalisuutta ihmisiä ja muita koiria kohtaan. Palkinnot ja muut on vain ekstraa tässä harrastuksess, mutta ei missään nimessä päätavoite. Pääasia että koiralla ja emännällä on hauskaa yhdessä.

Vappupäivänä käytiin mätsäröimässä Imatralla molempien koirien voimin. Sain kaverinkin värvättyä mukaan seuraksi. Äitikin tupsahti paikalle ja lupautui kuvaamaan ja huolehtimaan koirista. Aku ilmoitettiin ensimmäistä kertaa veteraaneihin ja Tahvo perinteisesti isoihin. Minun oli tarkoitus esittää molemmat koirat, mutta taas kerran kehät menivät päällekkäin ja kiirehän siinä tuli. Katariina pääsi tuuraamaan minua Akun kanssa veteraanien sinisten kehään. Sieltä Kata ja Aku palasivat Sinisten kakkosina. Aku käyttäytyi ihmeisesti ihan hyvin, vaikkakin olisi halunnut tulla Tahvon ja miun luokse. Tahvon kanssa meni tosi hyvin. Edellisenä päivänä oli herran selkä ja takajalat hierottu kunnolla auki jumeista ja se auttoikin tosi paljon. Koira liikkui todella hyvin ja esiintyi muutenkin edukseen. Tuloksena Imatralta sinisten kolmas. Palkinnot ylittivät odotukset ja sai erittäin mukavalle tuulelle, vaikka ei meillä palkinnot mätsäreissä päätavoitteena koskaan ole.


  

  



Tänään käytiin Lappeenrannassa mätsäröimässä. Molemmat koirat lähtivät tännekin, koska Katariina lupautui esittämään Akun. Mie kuvailin Akun ja Katan menoa ja hyvältähän se näytti vaikka Aku taas yritti vetää itsensä kehästä. Akun entinen omistajakin saapui paikalle ja kyllä Aku muisti entisen maminsa reilun 5 vuoden takaa. Aku oli Katariinan kanssa tänään sininen, ei sijoitusta. Tahvolla puolestaan oli voitokas päivä tänään. Herra oli korvat tötteröllä tuomarille (mitä ei yleensä tee koska vierastaa vieraita ihmisiä) ja liikkui todella hyvin. Tuomarilta saatiin kehuja turkista ja ilmeestä sekä yleisestä esiintymisestä. Tahvo oli punasten 1 ja Bis kehässä 3. Erittäin hyvä mieli jäi molemmista koirista, jotka osas käyttäytyä.

 


  

 

Huomenna olis vielä yhdet mätsärit tälle viikolle. Ensiviikolla sitten taas lisää.