sunnuntai 31. elokuuta 2014

Paluu arkeen

Nyt on kesälomilta palattu arkeen ja kouluun. Koirilla on alkanut taas "opettelu" yksinoloon työ- ja koulupäivien ajaksi. Myös normaaliin rytmiin ollaan palattu harrastusten parissa. Agilitya ollaan nyt jatkettu omalla treenipaikalla aina torstaisin. Hellekin on hellittänyt ja on tullut jopa melkein kylmä kun lämpötilat ovat tippuneet yli 10 astetta.

Agilityn treeniryhmä meillä nyt hieman muuttuu, kun treenaajat hakivat uusiin ryhmiin. Nyt meidän alkavassa ryhmässä on 6 koirakkoa kaikiasta säkäluokista. Vähän on mietityttänyt miten saadaan kaikki tasapuolisesti treeniaikaa kun vanhassakaan ryhmässä sitä ei jäänyt kuin 5-10 min ja meitä oli vain 2-4 koirakkoa kahdesta säkäluokasta. No mutta onneksi on mahdollisuus käydä omatoimisesti harjoittelemassa treenien kuvioita.

Osallistuin Tahvon kanssa onnistuneiden treenien innoittamana seuran omiin epävirallisiin agilitykisoihin. Treenit olivat menneet todella hyvin hellejakson jälkeen joten päätin rohkaistua ja startata ensimmäisissä epiksissä pitkästä aikaa. Jännitys oli aikamoinen, lähes yhtä kamala kuin noin vuosi sitten ihan ensimmäisissä epiksissä startattuani. Olin kuitenkin päättänyt että nyt mennään eikä meinata kun kerta kaverikin uskaltaa osallistua. Pelasin kuitenkin varman päälle ja osallistuin mölliradalle ihan vain sen takia ettei olisi keppejä.



Yllätyin positiivisesti kuinka Tahvo ampaisi radalla ja kuunteli ohjauksiani. Koira oli selvästi liekeissä. Radalta tuli kuitenkin kolme virhettä, 25 virhepistettä, ihan omasta syystä. Ensimmäisen virheen kohdalla Tahvo tuli putkesta ja jäi selkäni taakse ja hyppäsi väärän hypyn. Toinen ja kolmas virhe tulivat harmillisesti viimeiseltä esteeltä kun koira tuli pussista ja pyöri pussin jälkeen suuntaa kysellessään. Viimene hyppy juostiin siis ohi ja hypättiin oman ohjausmokani takia väärältä puolelta. Tulos oli 25 ja sija 5/9. Radalta jäi kuitenkin voittajafiilis ja nyt tahto on kova päästä seuraaviin epiksiin.

Arkeen paluun myötä ovat myös match show:t tulleet kuvioihin. Syksyn ensimmäiset mätsärit järjestettiin Imatralla johon osallistuin molempien koirien voimin. Kun saavuttiin tapahtuma paikalle, valtasi mieleni epätoivo. Koiria oli aivan mielettömästi. Itse sain numerot 153 ja 157. Ei paljon naurattanut kun laput sain käteeni, mutta onneksi isojen koirien numerot alkoivat sadasta. Isoja koiria oli n. 60. Kehän laidalla vierähti tunti jos toinenkin ennen kuin päästiin omalla vuorolla kisaamaan. Ensin kisasi Aku saaden punaisen nauhan ja sen jälkeen Tahvo, joka sai sinisen nauhan. Nauhakehissä Aku sijoittu 6 parhaan joukkoon mutta putosi mittelöstä ennen palkintoja. Tahvo puolestaan piti kiinni palkintosijasta ja sijoittuin sinisten 1. Bis kehä oli vain punaisille joten päästiin vihdoin pitkän päivän jälkeen kotiin. Palkintona oli mm. koiran ruokaa, kahvia, panta ja hihna sekä nameja.

Tahvo sinisten kehässä © Katariina K.
Aku punasten kehässä © Katariina K.
Tahvo sin 1 © Katariina K.
Virallinen palkinto kuva
Tänään lähdin Taipalsaarelle molempien koirien ja kaverin kanssa puolikuntoisena. Itse olen keuhkoputken tulehduksesta vasta toipumassa ja kaveri oli flunssassa. Kehään oli kuitenkin päästävä. Tällä kertaa ilmoitin Akun veteraaneihin, kun kerta sellainen kehä järjestettiin. Tahvo osallistui vanhaan tapaan isoihin koiriin. Aku pääsi melkein heti kehien alettua itsekin pyörähtämään kehässä ja nappasi punaisen nauhan ja nauhakehässä 1 palkinnon. Tahvon kehää odotettiin jonkin aikaa. Kehässä pyörähdettiin ja hyvin äkkiä kävi selväksi ettei tuomari Tahvon esiintymisestä oikein piitannut. Tuloksena sin-. Poika kuitenkin esiintyi mallikkaasti vaikka tyttöjen hajut meinasivat hullaannuttaa ukkelin kokonaan. Taisi Tahvo myös iskeä silmänsä tuttuni englannin setterin hulmuavaan ulkomuotoon, ainankin vikinä oli sen mukainen.
© Pinja K.
© Pinja K.
© Pinja K.
© Pinja K.
Akun kanssa jäätiin odottamaan Best in show -kehää. Siinä oli tavalliseen tapaan 8 koiraa. Aku pääsi 3 muun kanssa kisaamaan palkinnoista. Suureksi yllätyksekseni Aku sijoittui 1 vaikka Tahvon rakkaus kisasi meitä vastaan sijoittuen 2. Erittäin hyvä mieli jäi tämän päivän mätsäristä niin järjestelyjen kuin palkintojenkin puolesta. Palkinnoksi saatiin mm. koiran valokuvaus miljöössä, 60 euron keraaminen kulho, kahvikuppisarja, koiran ruokaa ja koirille herkkuja.

Bis 1, © Pinja K.
Virallinen palkinto kuva

perjantai 8. elokuuta 2014

Koiran viilennysniksit testissä

Huh hellettä. Nyt on kyllä pitänyt sellasia helteitä että on pitänyt oikein keksimällä keksiä miten koiria saapi viilennettyä. Alko jo ahdistus tulla kun ajatteli miten koirat pärjäävät kuumassa ilmassa kun itsellänikin oli kuuma, vaikka ei turkkia ollutkaan päällä. Koirat läähättävät pienimmästäkin peuhaamisesta tai juoksuaskeleesta vaikka saivat olla sisällä "viileässä" (+28c). Onneksi nyt alkaa kuulopuheiden mukaan hieman viilentyä nämä kelit. Päätin kasata meidän viilennysvinkit yhteen postaukseen jotta ensi kesänä on vinkit yhdessä paikassa.


Uiminen

Uittaminenhan on ehkä paras tapa viilentää koiraa. Ongelmana vain ainankin meillä on että koirat eivät kamalasti tykkää vedestä. Aku kyllä ui kannustuksen voimalla hyvin ja mielellään uivan ihmisen perässä. Tahvoa ei kuitenkaan saa veteen muuta kuin kahlaamaan. Niin kauan on kaikki hyvin kun masu ei kastu. Masun kastuttua alkaa armoton pinkominen rantaan ja jos koira on hihnassa kiinni eikä pääse rantaan, heitästään mahalleen kaikki jalat ilmaan -asentoon. Tahvolle tulee ikäänkuin paniikki kun se joutuu uimaan rannasta pois päin. Tahvoa olen nyt kovasti yrittänyt opettaa uimaan ja pientä edistystä onkin havaittavissa. Tahvo nimittäin hyppää laiturilta kannustuksen voimalla ja ui hyvin rantaan. Pienin askelin tästä eteenpäin ja ehkä ensivuonna jo mennään rannastakin uimaan.


Suihku

Uimiselle vaihtoehtoinen kastelumenetelmä on suihkulla tai puutarhaletkulla kasteleminen. Aina ei jaksa lähteä koirien kanssa uimaan kun auto on tuli kuuma eikä siinä ole ilmastointia. Uimarantakaan ei ole ihan vieressä joten aikaa pitäisi viettää autossa jonniin aikaa. Nopeampi tapa onkin käyttää koira haaleassa suihkussa. Suurimman hyödyn saa kun kastelee koiran mahan ja jalkojen sisäpinnat. Toki voi koko koirankin kastella mutta esim. meidän Akun kokonaan kastelu ei ole päivittäin suotavaa kun karva kuivaa hyvin hitaasti.

Toki sillä puutarhaletkulla voi leikkiäkin.

Viilennysmantteli

Meillä on käytössä treeneissä ja kuumilla automatkoilla Hurtan Cooling coat. Pääsääntöisesti se on Tahvon käytössä kun uskon sen toimivan sillä paremmin. Akun pitkä ja tuuhea karva ja märkä mantteli siihen päälle ei tunnu kovin hyvältä ratkaisulta, varsinkaan kun Akulla on taipumus iho-ongelmiin kastuessaan. Itse olen ollut tyytyväinen Tahvon viilennysmantteliin. Ainut huono puoli on että viitan helmoista valuu runsaasti vettä eikä sitä sen takia viitsi käyttää sisällä. 

Jäädykkeet

Internetissä on nyt kuluneen heinäkuun aikana tullu luettua useammasta eri lähteestä koiran jäätelöistä. Päätinkin testata myös meillä jäätelöiden vaikutusta. Jo tekovaiheessa koirat olivat kokoajan kyttäämässä ja nuuskimassa kokkailujani, mutta koirien harmiksi keitos päätyi pakastimeen. Käytin laktoositonta maustamatonta jugurttia ja vettä jäätelön pohjana. Jugurtti-vesiseokseen lisäsin koirien märkäruokaa, nameja ja nappulaa. Ei muuta kuin litku pakastepurkkiin ja pakkaseen. Koirille maistui jäätelö mahdottoman hyvin. Tahvo tapansa mukaan juoksi taas karkuun herkun kanssa kun yritin sitä kuvata. Aku ei paljon nautiskellut vaan pureskeli isoja palasia jäisestä herkusta. Kestihän sitä viilennystä kuitenkin kymmenisen minuuttia.


Olen myös tarjonnut koirille jäisiä kalkkunan kauloja ja kanan siipiä. Koira saa hyvin tekemistä kun kaluaa jäistä herkkua ja samalla viilentyy.



Tuuletin

Sisällä meillä on pörrännyt tuuletin hyvin paljon. Tuuletin on asetettu välillä siten, että se tuulettaa suoraan koiraan. Meillä ainankin Aku viihtyy tuulessa mutta Tahvo ei kovasti välitä tuulettimista. Karvat kuitenkin pöllyää niin pahasti tuulettimen avulla että muita viilennysvaihtoehtoja käytetään enemmän.

Viilennyspatja

Netissä on tarjolla monia koirille tarkoitettuja viilentäviä patjoja. Meille nämä patjat ovat olleet turhan kalliita joten olen kehittänyt oman version kotikonstein. Kaupasta saa melko halvalla isojakin kylmäkalleja. Olen laittanut niitä koiran pedin alle iltaisin josta se sitten hohkaa hieman viileyttä koiralle kun se nukkuu. Nopeastihan ne kylmäkallet sulavat tälläisillä helteillä vaikka olisikin patjan alla, mutta toivottavasti edes vähän koiria helpottaa.

Raikas vesi

Olen huolehtinut että koirilla on raikasta vettä tarjolla koko ajan näillä helteillä. Toki sitä on tarjolla myös viileämpinä päivinä mutta eritoten olen nyt kiinnittänyt huomiota veden vaihtoon. Olen myös välillä lisännyt jäitä veteen, mikä ainankin meidän koirilla motivoi juomaan. Samalla pysyy vesi viileänä pidempää.


Miten teillä on koirat jaksaneet näillä keleillä? Onko viilennyskeinoista ollyt teillä hyötyä?