keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

FitDog + Arvonta

Sain maaliskuussa someyhteistyön tiimoilta FitDogilta testiin Energy + Rehydrate - energia- ja nesteytysjuomajauhetta sekä Recovery Potato - perunapohjaista palautusjuomajauhetta. Näiden sekoittamiseen saatiin vielä todella kätevä Shakeri. Nämä tuotteet on ollut meidän koirilla suhteellisen paljon käytössä ja ei ole ollut mitään ongelmia juomien nauttimisessa.

FitDog Energy + Rehydrate

Energy + rehydrate on nimensä mukaan energia- ja nesteytysjuomajauhetta. Sillä täydennetään koiran energiavarastoja ja nestetasapainoa rasituksen yhteydessä. Tuote soveltuu urheilevan ja aktiivisen koiran energiavaraston täydennyksen ja nesteytyksen lisäksi myös esimerkiksi sairaan, vanhan, kantavan tai imettävän koiran nesteytykseen ja lisäenergiaksi. Rasituksen ei siis tarvitse aina olla treeni- tai kilpailupohjaista.

Energia- ja nesteytysjuomajauhe on valmistettu kasvipohjaisesta rasvajauheesta ja soijaproteiinista. Jauhe saa koiralle maistuvan ominaisuutensa liha-aromista. Jauheen annostelu on helppoa: mittaa jauhetta 2 rkl kymmentä kiloa kohden ja lisää 1-2dl vettä mesteytystarpeen mukaan ja sekoita voimakkaasti.

Plussat ja miinukset

+ Helppokäyttöinen
+ Riittoisa
+ Koiralle maistuva, saa nirsojuomaisenkin koiran juomaan helposti
+ Takaa koiran nesteytyksen
+ Esteettinen ulkoasu
+ Uudelleen suljettava pussi
+ Suomalainen tuote jota on helppo tilata netistä tai ostaa jälleenmyyjältä
- Jauhe sekoittuu huonosti kylmään veteen sen rasvaisuutensa vuoksi
- Juoma jättää sekoitusastian rasvaiseksi
- Ensimmäisillä kerroilla koiran vatsa meni hieman sekaisin
- Omaan nenään erikoinen tuoksu

Mitenkäs meillä?

Meillä FitDogin energy + rehydrate on ollut käytössä pääsääntöisesti ennen rankkoja treenejä tai muita kuormittavia suorituksia, esim. kokeita tai kisoja. Meillä koirien kanssa harrastetaan agilitya, tokoa ja jäljestystä, mitkä kaikki ovat koirille tavalla tai toisella rankkoja. Vaikka suoritusajat eivät ole ajallisesti pitkiä, koira joutuu joka tapauksessa käyttämään paljon energiaansa suoritusten aikana, esimerkiksi aivo- ja nenätyöskentelyyn tai nopeisiin agilityspurteihin. Jauhetta on tullut käytettyä myös juomaveden makuaineena.

FitDog:in energia- ja nesteytysjuomajauhe on yksi osa meidän treenivalmisteluja. Kun olen suunnitellut treenit ja valinnut ajankohdan, tiedän milloin koiran tulisi olla terävimmillään. Tämän takia annan koiralle ½-1 annoksen jauhetta noin 4 tuntia ennen treeniä treenien rankkuudesta riippuen. Kisapäivinä koira saa edeltävänä iltana kokonaisen annoksen juomaa iltaruoan yhteydessä ja kisa-aamuna kiinteä ruoka korvataan energia- ja nesteytysjuomajauheella. Näin koiralla on pieni nälkä suorituksen aikana ja se tekee parhaalla mahdollisella motivaatiolla töitä ilman energiavajetta.

FitDog Recovery potato

Recovery potato on perunapohjaista maltodekstriiniä, maitojauhetta, magnesiumasetaattia ja vitamiineja sisältävä palautusjuomaa koirille, joiden energiavarastot ovat tyhjentyneet. Aktiivisesti liikkuvien koirien ravintoaineiden tarpeet ovat ainutlaatuiset, koska ne joutuvat työtehtävissä, harjoituksissa ja kilpailutilanteissa sekä psyykkisen että fyysisen stressin kuormittamiksi. Kun kiinnitetään rasitukseen joutuneiden koirien palautumiseen huomiota, ennaltaehkäistään ja minimoidaan stressiä ja rasitusvammoja, ylläpidetään vastustuskykyä ja rasituksesta palautumista.

Rankan suorituksen seurauksena koiran energiavarastot tyhjentyvät, keho väsyy ja nestetasapaino kärsii. Rasituksen jälkeen alkaa välittömästi palautumisvaihe, jonka aikana elimistön energiavarastot ja nestetasapaino pitää taas saattaa normaaliin tilaan. Usein rankan rasituksen aikana ja jälkeen koira ei kykene juomaan pelkkää vettä tai se oksentaa juodun veden pois, koska elimistöstä on poistunut rasituksen aikana sille tärkeitä aineita. Palautusjuomalla rikastettu neste imeytyy usein paremmin rasituksen jälkeen kuin pelkkä vesi.

Risut ja ruusut

+ Maistuu myös nirsolle koiralle
+ Miellyttävän hajuista myös ihmisnenään
+ Helppokäyttöistä
+ Esteettinen ja myyvä ulkoasu
+ Riittoisaa myös isolle koiralle
+ Suomalainen tuote, jota on helppo tilata netistä tai ostaa jälleenmyyjältä
- Voimakas tuoksu voi epäilyttää joitakin koiria

Entäpä meillä?

Meillä palautusjuomaa käytetään etenkin agilitytreenien jälkeen. Tin ei yleensä juo vettä treeneissä tai kisoissa, joten palautusjuoma takaa myös pienen nesteytyksen treenien päätteeksi. Palautusjuoma on helppo annostella Shakeriin valmiiksi ja lisätä vain vesi ennen nauttimista. Juoman voi myös valmistaa jo kotona valmiiksi, ettei tarvitse muuta kuin tarjoilla se koiralle treenien päätteeksi. Palautusjuoma kulkee meillä aina mukana treeneissä ja kisoissa. Myös kotikoirat ovat saaneet osansa palautusjuomasta uintitreenien, pitkien metsälenkkien ja match show päivien jälkeen.

Kenelle tuotteet sopivat?

Energy + Rehydrate energia- ja nesteytysjuoma ja Recovery potato soveltuvat niin kilpaileville kuin  kotikoirillekin. Tuotteita käyttääkseen koiran ei tarvitse olla himourheilija, vaan myös tavalliset kotikoirat ovat oikeutettuja nauttimaan FitDogin maistuvista juomista. Tiineet ja imettävät nartut voivat hyötyä energiavarastojen täydennyksestä ja lisänesteytyksestä. Tiineyden loppupuoliskolla nartun aineenvaihdunta vilkastuu ja veden tarve lisääntyy. Myös maidontuotto pystyy hyvänä kun imettävä narttu saa riittävästi nestettä. Myös sairailla ja ikääntyneillä koirilla on omia erityistarpeita. Oksentaminen, ripuli tai voimakas verenvuoto nostavat sairaan koiran nesteen tarvetta. Myös näin kesän aikaan riittävän nesteen tarve lisääntyy, joten energia- ja nesteytysjuomassa voi olla ratkaisu nirsojuomaiselle koiralle.



HUOMIO!
Nyt sinullakin on mahdollisuus voittaa koirallesi FitDogin energia tai palautusjuomaa. Kerro oma paras tai muuten mieleen painunein koiraharrastus muistosi kommentteihin niin olet mukana arvonnassa. Liitä kommentteihin myös käytössä oleva sähköpostiosoitteesi ja ilmoita kumman FitDogin tuotteen haluaisit. Aikaa arvontaan osallistumiseen on elokuun 12. päivään saakka.  Blogin julkisilla lukijoilla on kaksinkertainen mahdollisuus voittaa tuotteita. Arvonta suoritetaan mikäli osallistujia on tarpeeksi.

EDIT// valitettavasti neljä osallistujaa ei riittänyt arvontaan. Katsotaan joskus uusiksi.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Hurtat vapaalla

Ihan parasta kesässä on kun pääsee koirien kanssa samoilemaan metsään ja vielä parhaassa seurassa. Työelämän vastapainoksi kunnon eräily metsikössä hyvässä kesäisessä säässä rauhoittaa kummasti mieltä. Ei ole pelkoa että toinen koirakko tulee vastaan tai ei tarvitse menettää hermojaan sadannetta kertaa hihnan päässä petävään koiraan. Ja mikä parasta, koirat saavat kuluttaa energiaansa parhaalla mahdollisella tavalla, juoksemalla vapaana, riehuen keskenään ja haistellen uusia hajuja. Ja kyllä, minä pidän koirat metsässä vapaana, vaikka sitten lain rikkomisen uhalla.
 


Tosiaan käytiin Lindan ja Katariinan kanssa Joutsenon metsissä ulkoiluttamassa koiria. Mukana oli Akun, Tahvon ja Tinin lisäksi Marley, Helmi ja Wii. Taas sai suunnitella ja pähkäillä kuinka saadaan neljä isoa ja kaksi pientä koiraa sovitettua kolmen ihmisen kanssa pieneen tilaihme Fiat Puntoon. Jälleen kerran tehtävästä selvittiin ja päästiin ehjin nahoin Joutsenoon. Metsälenkin lomassa koirat pääsivät revittelemään hiekkakuopalle pallon perässä ja tekemään muutamia spurtteja hiekkakuopan rinnettä ylös.
 



Hiekkakuopparellestyksen lomassa tuli räpsittyä pakollinen kaverikuva Akusta, Tahvosta ja Tinistä. Marley ei Tahvon mielestä kuulunut heidän jengiin, joten Marley ei sopinut kimppakuvaan. Helmi ja Wii viilettivät omia menojaan joten niitä ei tohtinut häiritä. Ehkäpä joskus sitten suurempi kaverikuva koirista.




On se Tin sporttinen tyttö <3

Kuvista saa antaa rakentavaa palautetta jos kokee sen mieluisaksi.