En uskonut kuinka kova paikka koiran menetys on. Olinhan minä asiaan yrittänyt jo asennoitua että Akusta aika jättää ensimmäisenä, mutten millään uskonut että se koittaisi näin pian. Pahinta Akun kuolemassa oli etten ehtinyt jättää hyvästejä. Taisinpa vielä hetki ennen koiran kuolemaa ärähtää sille kun se tuli läähättämään naamani eteen kun katsoin telkkaria.
Aku oli siis täysin terve koira. Tai siis niin terve kuin tutkimaton koira voi olla. Sillä ei koskaan ollut isompia sairauksia eikä sitä tarvinnut käyttää eläinlääkärissä kuin rokotuksilla. Se oli pirteä, energinen ja leikkisä koira. Se jopa nuortui monta vuotta kun sai pikkusisko Seran. Aku pääsi lenkkeilemään naapurin tytön kanssa aina silloin tällöin ja sai näin pentuvapaata aikaa ja loputonta huomiota, vain hän itse. Näin jälkikäteen ajateltuna Akulla oli mitä todennäköisimmin sydämen vajaatoiminta tai muu sydänvika. Aku oli lihonut silminnähden puolessa vuodessa mutta olin laittanut syyksi energiapitoisen penturuoan jonka Aku sai syödä jos pennulta jäi yli. Ruoan määrää olin vähentänyt mutta paino ei tuntunut putoavan. Aku myös heräsi ajoittain sikeästä unesta ja läähätti voimakkaasti, aivan kuin sillä olisi ollut kuuma. Nyt kun jälkiviisaana ajattelee, olisi näihin kannattanut kiinnittää enemmän huomiota, mutta ehkä näin on parempi. Ehkä Akun oli näin parasta lähteä, ilman suurempia kipuja ja ilman että sen elämää pidennettäisiin lääkkeillä ja hoidoilla.
Akun kuolemasta on nyt kulunut kohta puoli vuotta. Kuolemaa edeltäneenä aamuna koira oli aivan normaali. Se söi aamuruoan normaalisti, kävi ulkona normaalisti ja peuhasi toisten kanssa aivan kuin ennenkin. Oltiin oltu mökillä yötä. Iskä tuli takaisin mökille ja päästi koirat pihalle peuhaamaan ja siellä ne leikkivät kymmenisen minuuttia kunne Tahvo ja Sera tulivat takaisin sisälle. Iskä alkoi ihmetellä missä kolmas koira on ja löysikin sen heti autonsa vierestä makaamasta liikkumattomana. Samalla itse juoksin koiran luo ja aloin selvittää mikä on hätänä. Heti huomasin että koira ei hengitä ja pulssia ei tunnut. En keksinyt muuta kuin alkaa elvyttämään koiraa. Koira vetäisi muutaman kerran raskaasti ilmaa keuhkoihin silmät suurina ja jäi sitten elottomana makaamaan. Sen jälkeen itse tajusin tilanteen ettei enää voinut tehdä mitään ja itkuhan siinä pääsi. Taisin kysyä iskältä vielä että mistä voi tietää että Aku on varmasti kuollut eikä se joudu kärsimään kun enää ei tehty mitään. Kai tämä oli jokin shokkipäissäni keksitty kysymys johon toivoin lohduttavaa vastausta.
Sain kannettua Akun mökin terassille jossa Tahvo ja Sera odottivat. Toiset taisivat tajuta heti tilanteen, koska riehuminen ja ylimääräinen häslääminen oli tipotiessään. Molemmat tulivat haistelemaan Akua ja pyysin niitä istumaan Akun taakse jotta sain vielä otettua viimeisen yhteisen kuvan. Sen jälkeen soitin eläinlääkärille ja kysyin neuvoja jatkon suhteen. Onneksi oli viikko ja sain asian heti hoidettua. Aku vietiin illalla eläinklinikalle josta se lähti aikanaan tuhkattavaksi. Olisin toki voinut haudata koiran sanan tien mökille, onhan siellä jo Ella-koira, mutta olin aina ajatellut että koirani tullaan tuhkaamaan yksilötuhkauksessa. Näin myös tapahtui ja sain pojan takaisin kotiin parin viikon kuluttua. Nyt Aku lepää meidän kirjahyllyssä ja aikanaan se tullaan hautaamaan mökille Ella-koiran viereen. Haluan kuitenkin itselleni muistoksi muistokorun johon tulee tuhkaa sisälle, siihen saakka Aku saa olla kotona. Vieläkin kuvia katsellessa ja Akua muistellessa pääsee itku. Lepää rauhassa Aku rakas <3 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti