Ihan pimeetä porukkaa?

Syksy tuli, ja niin tuli myös pimeät illat. Tuntuu että aina kun on vapaata töistä tai muista menoista niin on pimeää. Täytyy käydä treeneissä ja lenkillä pimeään aikaan. Kuvien kuvaamisestakaan ei tule pimeässä mitään. Saatikka autolla ajamisesta pimeään aikaan pimeällä tiellä, mustiin pukeutuneiden lenkkeilijöiden seassa. Ei hyvä yhdistelmä! Onneksi nyt on hyvä syy sytyttää kynttilöitä luomaan tunnelmaa pimeisiin iltoihin.

Meillä on onneksi varauduttu pimeisiin lenkkeihin heijastintuotteilla (lue: koirilla on heijastimina). Miten se onkin niin vaikea ripustaa muutama heijastin roikkumaan omaan takkiin tai vetäistä heijastinliivi itsellekin päälle. Koirille kyllä löytyy heijastinliivit ja -pannat sun muut rensselit, mutta entäs itselle, ei mitään! Olen enemmän niitä koirille-kaikki-itselle-ei-mitään -ihmisiä. Eipä siitä kovin paljon ole iloa jos koirat säästyy auto-onnettomuudesta heijastimien ansiosta, mutta auto ajaa ulkoiluttajan päälle. Totta puhuen, olen tekemässä itselleni heijastinpipoa, joten ehkä siitä tulee ensimmäinen jokaisella lenkillä mukana oleva heijastin.

Koirilta löytyy peruslenkkivarustuksesta valjaat ja pannat joissa on valmiiksi joitakin heijastimia sekä heijastinliivit. Molempien koirien liivien heijastavuus on luultavasti ajan saatossa kulunut, ja nyt olisi aika ostaa uudet liivit. Olen tykästynyt Hurtan heijastinliiveihin, mutta Rukan vastaavat on todella herkullisen väriset. Ostoslistalla on myös viime syksyn villitys Orbiloc-vilkku. Sillä on vain niin suolainen hinta, että kirpaisee hankkia sellaiset kahdelle koiralle. Jospa vilkut tarttuisi jostain tarjouksesta matkaan. Se ainakin kiinnittäisi autoilijoihin huomiota!

Nyt kun joulu lähestyy jatkuvasti, olen taas innostunut kaikista valopannoista, vilkuista ja muista vastaavista tuotteista, joilla saisi kunnon joulukuusiefektin aikaan. Muutamia kaulapantaan ripustettavia tuikkuja meiltä löytyy, mutta voitte vaan arvata näkyykö ne esim. Akun kaulasta, jolla kasvaa valtavat rintakarvat. Tein viime vuonna lidlin ledheijastinnauhasta koirille valopannat. Ne on ihan kivat, mutta nekin on jäänyt kaapin perälle odottamaan käyttöä. Innostuksen myötä ne voisi ottaa käyttöön asti. Myös kaikki valopannat ja muut valotuotteet puhuttelee minua jokaisella kauppareissulla. On ne vaan niin houkuttelevia.

Minkälainen heijastimien käyttäjä sinä olet? Tuleeko koira varustettua paremmin heijastimilla kuin itse?

Päivä Repoveden kansallispuistossa

Yksi pitkäaikaisista haaveistani on saatu vihdoin toteutettua. Käytiin nimittäin Katariinan ja koirien kanssa samoilemassa Repoveden kansallispuiston ruskan värittämissä maisemissa. Luontopolkuja tuli tallattua ylös ja alas noin 15 kilometrin verran kahdeksan tunnin ajan. Reitin varrelle oli suunniteltu kahden vuoren valloitus ja useampia pysähdyksiä eväiden syöntiä ja valokuvaamista varten. Suurin osa kuvista onkin pönötys-poseerauskuvia erilaisissa maisemissa, koska koirien vapaana pito oli hieman haasteellista.

Aamulla ennen yhdeksää pakattiin auto neljällä koiralla, kahdella ihmisellä ja niiden tavaroilla. Pieni Fiat oli taas täyteen ahdettu. Alkuperäinen suunnitelma oli olla Repovedellä kymmenen hujakoilla, mutta kuten "toimenkuvaani" kuuluu, en taaskaan ollut ajoissa ja lähtö viivästyi puolella tunnilla. Sakean sumun, mutkaisen tien, ylimääräisen pysähdyksen ja navigaattorin luvun jälkeen oltiin vihdoin 11 aikaa perillä. Jo ensiaskelilla piti kaivaa kamera esiin ja kuvata koiria keltaisten lehtien peittämällä polulla ja juurakoiden seassa. Ihan kuin niitä ei olisi ollut edempänä reitillä.














Matkan yksi jännittävimmistä asioista oli riippusillan ylitys. Itse en pidä korkeista paikoista, varsinkaan sellaisista, joista näkyy lautojen läpi syvä pudotus ja jotka keinuvat joka askeleella. En myöskään tiennyt miten koirat suostuisivat ylittämään sillan, ja mielessä kävi jo, että joudun kantamaan kaksi 30 kiloista koiraa sylissä salmen yli. Onneksi kantamiselta vältyttiin ja koirat ylittivät salmen omin jaloin, joskin hyvin matalana ja varuillaan. Jes, päästiin sillan toiselle puolelle ehjin nahoin!!


Ihasteltiin kävellessä maisemia ja kuvattiin koiria ja väriloistoa niin innoissaan että eksyttiin alkuperäiseltä reitiltä. Löysin itseni pitkien kallion rinnettä mukailevien rappusten juurelta. Ylös kiivettiin ja sieltä olikin tosi ihanat maisemat ja voitte vain arvata mitä sitten tehtiin, kuvattiin. Oltiin varmaan edetty kolmasosa koko matkasta neljässä tunnissa. Oli pakko laittaa kamera välillä reppuun, jotta päästäisiin edes oikealle reitille. Vihdoin alkoi taas näyttää maisemat tutuilta ja löydettiin jopa suunniteltu taukopaikka. Tankattiin vähän evästä ja juotettiin koiria ennen kuin suunnattiin Mustalamminvuoren huipulle. Kiipeäminen otti voimille, mutta se meni kuitenkin yllättävän kevyesti ja olin henkisesti valmistautunut suurempaan koettelemukseen.


Levähdettiin vuoren huipulla ja otettiin vielä lisää kuvia hienoista maisemista. Pitihän minun korkeanpaikan kammoisena vielä kiivetä polvet tutisten näköalatorniin. Kaiken maailman kauhukuvat kävi mielessä kun pääsin tornin huipulle. Alaskin tulin takaperin köntäten eikä tehnyt uudestaan mieli kiivetä torniin. Kaikkeen sitä pitääkin itsensä viedä. Viimeisten kuvien myötä laitoin kameran pysyvästi reppuun. Alkoi olla sen verran hämärää ettei tällä aatamin aikaisella kameralla enää saanut kunnon kuvia. Johan niitä olikin tullut otettua.




Aurinko ehti laskea ja pimeä teki tuloaan kun suunnattiin vielä uusia reittejä pitkin takaisin parkkipaikalle. Koirat sai tässä vaiheessa jo olla vapaana, koska oltiin lähes sata varmoja ettei sieltä ketään ihmistä enää tule vastaan. Katariinan toive oli että ylitettäisiin salmi käsikäyttöisellä lossilla. Kun raskaan reissun jälkeen vihdoin päästiin ketunlossille, oli huumori kaukana kun tajuttiin että lossi on vastarannalla ja joudutaan se käsivoimin hinaamaan molempiin suuntiin. Lopulta kuitenkin päästiin autolle ja kotiin. Koko päivä siellä vierähti, mutta oli kyllä lähtemisen arvoinen reissu. Suosittelen!

Libster Award-haaste

Meidän on jälleen haastettu blogihaasteella enkä tälläkään kertaa voinut jättää vastaamatta. Haasteen lähetti Karariinalta Pinserimäistä -blogista. Tämä haaste on kiertänyt jo lähes jokaisessa koirablogissa joten säännöt ovat varmasti tutut, eli 11 kysymystä ja 11 vastausta. Ja koska tämä on niin monessa blogissa jo pyörinyt niin jokainen saa vastata kysymyksiin jos niin haluaa.

1. Ovatko koiranäyttelyt huono vai hyvä juttu?

Itse olen sen verran vähän kiertänyt näyttelyissä ja tutustunut aiheeseen etten ole ehtinyt kehittää mielipiteitä suuntaan enkä toiseen. Nyt näin äkkiä ajateltuna koiranäyttelyistä löytyy ne hyvät ja huonot puolensa.

2. Lyhyt vs pitkäkasvainen koira, miksi?

Henkilökohtaisesti molemmat muunnokset käyvät. Mielelläni hoidan pitkäkarvaisen koiran turkkia, mutta jos koira omaa lyhyen turkin niin sekin passaa. Mutta jos talouden muilta henkilöiltä kysytään niin ehdottomasti lyhytkarvainen koira karvamäärän minimoimiseksi (Niinhän ne luulee).

3. Onko sinulla tavoitteita/haaveita koirasi kanssa?

Kyllä, Tahvon kanssa olisi kiva päästä kisaamaan rally-tokossa. Tinin kanssa haaveena on kehittyä agilityssa niin ohaajana kuin koirakkonakin. Kliseisesti myös koirien mahdollisimman terve elämä on tavoittelemisen arvoista.

4. Minkälaisista koirablogi postauksista et pidä?

Tavallisesta arjesta kertovista postauksista, esim. "käytiin tänään lenkillä ja ei tehty muuta" ja postauksista joissa ei ole ideaa vaan ne on kirjoitettu vain kirjoittamisen pakosta. Myös kuvattomat postaukset eivät houkuttele lukemaan.

5. Mitä koiriin liittyvää ostit viimeisimpänä?

Lihaa pohjattomille vatsoille ja Tahvolle BOT:n verkkoloimen tarjouksesta.

6. Mitä mieltä olet bordercollieiden agilitysuotiosta?

Ei kyseinen rotu ole turhaan yksi suosituimmista koirista agilitykentillä. Koira on rotuna ansainnut paikkansa agilityssa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä tai hyväksy että bc hankitaan ensimmäiseksi agilitykoiraksi tavoitteena heti arvokisapaikka Suomessa ja maailmalla. Ihan minkä vain koiran kanssa voi menestyä lähes lajissa kuin lajissa, jos vain näkee riittävästi vaivaa tavoitteen eteen.

7. Minkälaisella kalustolla kuvaat?

Canon eos 500D, Sigma 50-200mm F4-5.6 DC OS HSM

8. Minkälaisia/minkälainen koirasi ovat/on luonteeltaan?

Aku: Lempeä jättiläinen, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Ehkä jopa hieman antautuva ja tossu. Tahvo: Ennakkoluuluonen ja arka, mutta tutustuessaan hyvin ystävällinen ja leikkisä.

9. Miten paljon lenkkeilet koirasi kanssa päivittäin?

Hihnalenkkejä tehdään koirien kanssa melko vähän. Sen sijaan vapaana oleskelua pihalla ja metsässä on senkin edestä, sekä erilaisia treenejä.

10. Oletko koskaan halunnut ammatiksesi jotain eläimiin liittyvää?

Kyllä, ja haluan edelleen.

11. Oletko ennemmin isojen koirien ihminen vai pienien?

Isojen, en vois kuvitellakaan omistavani pientä koiraa. Mutta en voi sanoa ettenkö koskaan sellaista ottaisi. Aika näyttää.

Kysymyksen muille:

1. Mitä koirarotua et ottaisi itsellesi?
2. Mitä mieltä olet ulkomaalaisista adoptiokoirista?
3. Miksi aloitit bloggaamisen?
4. Miten järjestät lemmikkiesi hoidon, jos lähdet lomalle?
5. Koira harrastuksen mukaan vai harrastus koiran mukaan?
6. Suunnitteletko treenisi etukäteen?
7. Ostatko lemmikillesi merkkituotteita vai hyödynnätkö markettien halpoja lemmikkituotteita? Miksi?
8. Mitä olet mieltä blogien yhteistyöstä eri tahojen kanssa?
9. Mitä olet mieltä koirien vaatettamisesta?
10. Mikä ärsyttää muissa koiraihmisissä?
11. Lempi vuodenaikasi?

Testissä Back on Track

Päästiin Hurttahuoneen kautta tutustumaan Faunattaren lähettämään Back on Trackin matkapetiin. Nivelvikaiselle koiralle entuudestaan tuttuja Botin tuotteista ovat toppaloimi ja ruusunmarjarouhe, mutta matkapeti on aivan uusi tuttavuus. Henkilökohtaisesti en edes tiennyt että Bot valmistaa koirille petejä, joten tuote otetaan innolla vastaan.

Jos jollekin Back on Trackin tuotteet ovat tuntemattomia niin niihin pääsee tutustumaan Botin omilla sivuilla. Tuotteita löytyy niin koirille, hevosille kuin ihmisillekin. Tuotteiden toimivuus perustuu Welltex nimiseen keraamiseen kankaaseen, joka heijastaa käyttäjänsä ruumiinlämpöä takaisin pitkäaaltoisena infrapunasäteilynä. Tutkimusten mukaan pitkäaaltoinen lämpösäteily kiihdyttää verenkiertoa joka puolestaan laukaisee jännittyneitä lihaksia ja auttaa parantamaan suorituskykyä. Vilkastunut verenkierto myös vahvistaa elimistön omaa tulehdusten lievennyskykyä, minkä takia tuotteita voidaan käyttää myös tulehdusperäisten oireiden lievittämiseen, esim. nivelkipuihin.


Meille paketti saapui Faunattarelta parisen viikkoa sitten ja se otettiin heti innolla käyttöön. Tällä hetkellä meidän koirilla ei ole omia henkilökohtaisia petejä, vaan lattialla on yksi ohut halppis koirapatja. Aku ei ole koskaan edes vaivautunut pedille vaan nukkuu mielummin kovalla lattialla tai sohvalla. Tahvo käy välillä patjalla nukkumassa mutta ei viihdy siinä pitkiä aikoja. Tin taitaa olla ainut joka viihtyy yökyläreissuilla halppispatjalla. Tosin syy tähän saattaa olla myös se, ettei Tin useinkaan pääse sohvalle nukkumaan kun talon omat koirat ovat vallanneet sen. Käytännössä siis halppispatja on meillä käyttämätön ja sen takia en ole edes kaavaillut koirille omia petejä, kun ei ne niissä kuitenkaan nuku.

Nyt kun Bot:in matkapeti otettiin käyttöön ja Tahvo sen tajusi, se on nukkunut sen päällä lähes joka yö. Sijoitin matkapedin Tahvon lempipaikalle ja koira hakeutuu nykyisin sinne lähes poikkeuksetta. Ilmojen kylmetessä ja kosteuden lisääntyessä Tahvolla alkaa ilmetä lonkkavaivoja, joten peti pitää koiran lämpimänä ja hoitaa kipeitä lonkkia. Näin lyhyen kokeiluajan jälkeen en vielä voi muita kokemuksia jakaa kuin että koira ainakin pitää pedistä.

Sitten plussat ja miinukset:

 

+ kätevän kokoinen ja soveltuu myös vaellusreissuille

+ Säilytyspussi, johon pedin saa rullattua (vrt. makuupussi)

+ Materiaaliltaan miellyttävää eikä tee koirasta sähköistä

+ Pedin alapuoli on likaa hylkivää materiaalia

+ Pedin pohjassa on liukuesteet, jotka pitävät patjan paikoillaan

+ Hoitaa niveliä ja pitää koiran lämpimänä

+ Matkapediksi todella muhkea ja pehmoinen

- Karva tarttuu kankaaseen tosi voimakkaasti

- Pohjan liukuesteisiin tarttuu lika ja pöly helposti, jolloin liukumeste heikkenee

- Hinta

 

Onko teillä käytössä minkälaisia Back on Trackin tuotteita?

 Onko matkapeti teille tuttu tuote?

Patukkapalkka

Meillä sujuu Tinin kanssa agility loistavasti. Koira on saanut kesän aikana paaaaaljon lisää itsevarmuutta ja sen myötä nopeutta esteiden suorittamiseen. Enää mun ei täydy juosta koiran vieressä jokaiselle esteelle saakka, vaan koiran voi/uskaltaa jo lähettää suorittamaan estettä itsenäisesti. Enää ontuu kontaktit ja niistäkin vain ylösmenokontaktit. Niitä päästään hiomaan uudessa treeniryhmässä, joka starttaa lokakuun puolella.
Yksi syy meidän kehittymiseen agilitykentillä on kunnon palkka. Tin on dalmisten tapaan ahne ruoalle ja sille maistuu kaikki ruoka mitä tarjotaan. Kertaakaan en ole nähnyt että se jättäisi jotain kuppiinsa. Agilitykentillä ruokapalkka vaan ei toimi. Tin kyllä syö palkan kentällä, mutta se ei ole sille se THE PALKKA. Parasta mitä Tin tietää on tissikumi, minkä vuoksi se kiipeäisi vaikka puuhun tai tekisi kaikki maailman temput. Sille riittää kun tissikumi lentää ja se saa juosta lujaa patukan perässä ja noutaa sen takaisin heittäjälle. Tätä koira jaksaisi tehdä niin kauan kuin heittäjällä riittää voimia heittokädessä.

Saatiin Jokkelta testiin kahdella kädensijalla varustettu patukka. Otin tuotteen heti käyttöön treeneihin ja huomasin että Tin on todella innoissaan uudesta palkasta. Se riepottelee, heittelee, jahtaa, vetää, pureskelee, pyörii ja sekoaa patukan kanssa. Miulle itelle tuo käsisijoilla oleva patukka on parempi vaihtoehto kun siitä saa hyvin kiinni ja voi vetää lelua paremmin koiran kanssa. Tuo ei myöskään kuolaannu niin helposti kun muovinen tissikumi. Olin hieman skeptinen patukan keston suhteen kun sen postista hain, mutta yllätyin positiivisesti kuinka kestävää kangasta patukka oikeasti on. Aku, Tahvo ja Tin, kaikki kolme koiraa, ovat purreet ja nakertaneet patukkaa ja se ei ole mennyt rikki. Kädensijatkin on kestäny hyvin paikoillaan, vaikka myö Tinin kanssa välillä riepotellaan lelua kovastikin. Ainut huono puoli patukassa on se, ettei se taivu treenitaskuun yhtä kätevästi kuin tissikumi. Ehkäpä tämä on uuden treenitaskun oston paikka ;)

Rallia ilman jarruja

Koirilla on  nyt kesäloma virallisesti ohi, kun aloitettiin tällä viikolla treenikausi. Molemmat koirat on päässyt taas työntouhuun ja huomaa kyllä että tauko on tehnyt terää niin koirille kuin minullekin. Tänään treenattiin rally-tokoa. En ole rallitellut koirien kanssa varmaan vuoteen. Jotenkin on tuntunut kamalan vaivalloiselta lähteä kylttien, törpelöiden ja koirien kanssa kentälle treenaamaan. En ole jaksanut etsiä valmiita ratapohjia, niin helppoa kuin se onkin. En vain ole ollut innostunut rallittelusta vaikka aikoinaan kävin Tahvon kanssa rally-tokon alkeet-kurssin ja silloin into oli suuri. Agility on vain vienyt suurimman osan treeniajasta.


Hurttahuoneen 4. kuukausihaaste

Nyt kuitenkin hurttahuoneen mainion kuukausihaasteen innoittamana kaivoin rally-tokon kyltit kaapin perältä ja suuntasin treenireppu täytenä läheiselle kentälle. En mielelläni treenaa koirien kanssa omalla pihalla monestakin syystä, joten tämä kenttä tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Saatiin kentälle myös seuraa, kun pikkupinserit sattuivat olemaan jo kentällä ja ystäväni saapui hurjaharjisten kanssa hauskuuttamaan meitä. Kentällä oli siis seitsemän koiraa yhtä aikaa, eli häiriötreenit oli taattu. Koirat sai rellestää sillä aikaa kun rakensin meille hurttahuoneen 4. kuukausihaasteen mukaista rataa.



Rata ei ollut meille ihan helpoimmasta päästä. Tahvon kanssa ollaan aikoinaan treenattu rally-tokossa vain nopeuden vaihdoksia ja käännöksiä oikealle ja vasemmalle. Liikkeestä istumista, eteen tuloa taikka täyskäännöksiä ei olla juurikaan harjoiteltu. Aku puolestaan ei ole koskaan ollut järin kiinnostunut tokosta, joten sen tekemiselle en asettanut mitään kriteerejä. Kunhan koirilla ja minulla olisi hauskaa.

Siis wautsi! Ihan mahtava fiilis rallytreenien jälkeen. Ja koirat tykitti ihan täysiä. Hieman pitkä treenitauko näkyi Tahvon liikkeissä, mutta hauskaa sillä oli. Ja Aku, se ei ole koskaan ollut kiinnostunut mistään tokohömpötyksestä, ja nyt se teki töitä kuin olisi enemmänkin treenannut. Yllätyin kuinka hyvin Tahvo käytti takapäätä täyskäännöksessä, ja ylipäänsä koko radan ajan. Hassultahan tuo Tahvon vaappuminen näyttää, mutta ei se kipeä ole koska se tekee niin innolla kaiken. Vuosi sitten Tahvo tarjosi kaikesta liikkeen muutoksesta ja hidastumisesta istumista. Tosi iso WAU tuolta peitsaavalta lonkkavika-duracellilta. Myös liikkestä istumiset onnistu yllättävän hyvin, mitä nyt välillä istui hieman vinoon, mutta ei kuitenkaan tarjonnut maahan menoa, mitä ollaan tokon puolella jankattu enemmän. Hankalinta Tahvon mielestä oli eteen tulot. Koira tarjosi todella vinoa eteen tuloa ja ei meinannut millään tajuta että siinä edessäkin saa istua eikä tarvitse olla perusasennossa. Lisää treeniä niin hyvä tulee. Aku oli oma perus itsensä radalla ja laahusti vieressä hieman pakotetun oloisena. Pieniä ilonpilkahduksia kuitenkin nähtiin kun herra näki namin kädessäni. Yllätyin kuitenkin kuinka kivasti Aku teki töitä vanhasta iästä ja kokemattomuudesta riippumatta. Se ei haistellut maata taikka lähtenyt omille teilleen. Kaiken kaikkiaan molemmat koirat yllättivät omalla tekemisen ilolla ja keskittymisellä. Kumpaakaan koiraa ei häirinnyt muut kentällä juoksentelevat koirat ja tekemisen ilo säilyi koko radan ajan.

 

Aiemmista rallytreeneistä oli jäänyt mieleen kylttien hankala sijoittaminen, joten kyhäsin vanhoista raejuustopurkeista pidikkeet kylteille. Ne menee kätevästi sisäkkäin ja ei vie liikaa tilaa treenirepussa.

Arvatkaapa kuinka innostuin taas rally-tokosta. Jos haluat itse testata kuinka rallittelu onnistuu teiltä hurttahuoneen radan mukaan, kannattaa samalla klikata hurttahuoneen omille sivuille. Siellä sinä voit osallistua peten koiratarvikelahjakortin arvontaan postaamalla teidän suorituksesta 15.9 mennessä. Aikaa ei siis ole enää paljon!

Home Made Studio

Kuvausinspiraation saattelemana päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja ottaa koirista kotitekoisia studiokuvia. Ei se ihan niin helppoa ollutkaan kuin olin ajatellut. Ensin piti löytää sopiva oviaukko missä kuvata ja sitten saada huone taustalle riittävän pimeäksi. Tällä kertaa hyödynnettiin vain luonnon valoa, mutta joskus kyllä pitää kokeilla ulkoisen salamankin kanssa. Tahvon kuvaaminen oli todella hankalaa jo sen takia ettei koira tahtonut olla kuvattavana. Aku puolestaan poseerasi kuin vanha tekijä ja muistikortti täyttyikin Akun kuvista. Nyt täytyy hieman opiskella aihetta ja sitten uusia kuvia kehiin.