10. luukku, paljastuksia

Paljastuksen aika, olen jälleen agilitytreenien parissa. Viime perjantaina sain mukavan viestin ystävältäni, että hän oli löytänyt minulle treenikoiran agilityyn. Otin heti koiran omistajaan yhteyttä ja kyselin enemmän tilanteesta ja koirasta. Vastaukseksi sain että hän ei voi itse jatkaa agilityn harrastamista terveytensä takia ja toivookin että joku muu alkaisi hänen koiransa kanssa treenata. Vaihdoimme vielä muutaman sanasen koirasta ja olin heti myyty. Koira on kaksi vuotias dalmatiankoira narttu Tin. Koira osaa kaikki esteet ja on innostunut lajista. Käytännössä ottaen Tin on lähes samassa pisteessä mihin Tahvon kanssa jäätiin eli voin hyvillä mielin alkaa taas treenata agilityn parissa.

Maanantaina oli ensimmäiset treenit koiran kanssa ja sain jo melko hyvin luotua koiran kanssa jo jonkin näköisen luottamussuhteen. Koira oli aluksi hieman hukassa koska ohjaaja oli vaihtunut, mutta leikin ja palkkauksen avulla saatiin yhteistyö toimimaan jo jotenkin. Ensi maanantaina jatkuu treenit ja saa nähä mihin tämä kaikki johtaa.

Tässä pientä videonpätkää maanantailta ensimmäisistä yhteisistä treeneistä ja sen kyllä huomaa.

9. luukku, omatekoiset herkut

Tahvon lemppari pannari

600g      Jauhelihaa (broileri, nauta, nauta-sika, yms.)
3dl         Tattarijauhoa/perunajauhoa
n. 3dl     Vettä
3           Kananmunaa
2           Porkkanaa
             Valkosipulinkynttä

Tarvittavat ainekset + liha

Lisää yksi kokonainen kananmuna ja 2:sta munasta vain keltuaiset jauhelihan sekaan. Muutoin ei tule sitkoa. Itse rikoin myös yhden munan kuoret joukkoon.

Raasta halutessasi porkkanat ja lisää seokseen.

Voit puristaa joukkoon myös muutaman valkosipulin.

Sekoita jauhelihaseos tasaiseksi ja lisää perunajauhot. Sekoita jälleen tasaiseksi.

Lisää vettä sen verran että seoksesta tulee löysää. Itse lisäsin vain 2dl vettä koska jauheliha oli hieman normaalia kosteampaa

Levitä seos tasaisesti uunipellille ja paista 175 asteessa noin tunti.

Tältä pannukakun pitäisi näyttää valmiina. Leikkaa pannari jäähtyneenä sopiviksi annospaloiksi vaikka treeneihin tai vaikka vain makupaloiksi. Pakasta osa pannarista, sillä se pilaantuu hyvin nopeasti.

8. luukku, tonttuja ja poroja

Tänä vuonna ei ole päässyt ottamaan kunnon joulukorttikuvia lumen puutteen vuoksi, joten ajattelin esitellä teille vanhoja joulukuvia Akusta ja Tahvosta.

Vuosi 2009

Vuosi 2010

Vuosi 2011

Vuosi 2012

Vuosi 2013

 Vuosi 2014

Tämän vuoden ainoa jouluinen kuva on Tammikuulta, © Kata

MIKÄ OLI SINUN MIELESTÄSI PARAS MENNEIDEN VUOSIEN JOULUKUVA?

7. luukku, linkkaa blogisi

HYVÄÄ TOISTA ADVENTTIA!

Pistin lukulistani uusiksi, sillä moni seuraamani blogi on vaipunut horrokseen tai lopettanut kokonaan toimintansa. Nyt kaipaan uusia tuulia blogilistalleni. Hakusessa ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa blogi, vaan tietyt kriteerit omaava.

Linkkaa (<a href="http://osoite">Mainos</a>) kriteerit täyttävä blogisi pienen esittelytekstin kera  18.12 mennessä. Joulun kunniaksi arvostelen omasta mielestäni parhaat blogit vielä ennen joulua plussin ja miinuksin. Jaan blogit kuitenkin kahteen kategoriaan, vanhat tutut ja uudet tuttavuudet, joten myös jo lukemani blogit voi linkata mukaan. Voit myös ilmiantaa kaverisi blogin tai muuten vaan hyvän lukemasi blogin joka täyttää kriteerit.

Blogin kriteerit:
     - Blogi on koira-aiheinen
     - Postauksia tulee säännöllisesti
     - Postauksia värittää  suuret kuvat ja videot

Suuren plussan saat jos blogi sisältää:
     - Monipuolisia treenipostauksia, etenkin agilitysta, tokosta ja jäljestyksestä
     - Mielipidepostauksia
     - Valokuvausta
     - Mielenkiintoisen ulkoasun
     - muutakin kuin "käytiin tänään lenkillä ja sen jälkeen mentiin nukkumaan"-tyylisiä postauksia.

6. luukku, itsenäisyyspäivä

Tänään juhlitaan Suomen 97. itsenäisyyspäivää. Kiitos siitä isoisillemme ja isoäideillemme, suomenhevosille ja sotakoirille. Koira on antanut osansa Suomen itsenäisyyteen vaikkakin koirista sodissa puhutaan harmittavan vähän. Lainasin kirjastosta Suomen koirat sodassa ja rauhassa -kirjan mikä osottautuikin hyvin mielenkiintoiseksi. Suosittelen lukemaan sen jos vähänkään kiinnostaa miten koiria käytettiin sodassa ja mikä on niiden tulevaisuus.

"Muinaisina aikoina sotakoira oli sotilaan seuralainen hänen sotaretkillään ja ei koira aivan huonoimmasta päästä sotakaverina ollut. Ei taisteltu vain mies miestä vastaan, vaan mies koiraa vastaan ja jälkimmäisen kamppailun lopputulos ei ollut suinkaan ilman muuta selvä, huolimatta kaksijalkaisen aseistuksesta, johon kuului sekä lyömä- että pistoase. Muinaiset sotakoirat eivät olleetkaan mitään sylikoiria."

- Einat Edström

Nykyinen sotakoira, jota myös nimitetään armeijakoiraksi, tuli nykyiseen toimeensa vasta 1800-luvun keskivaiheilla. Saksalaiset totesivat ja ottivat ensimmäisenä talteen ne koirien mahdollisuudet toimia sodassa, joita nykyaikainen sota tarjoaa. Tämä hyöty on paljon suurempi kuin mitä ihmiset yleensä kuvittelevat. Koiraa käytetään sekä rintamilla että niiden takana, sekä taistelukentillä että kotiseudulla. Suomeen Helsingin poliisilaitos hankki vuonna 1909 ensimmäiset poliisikoirat Saksasta.

Viimeeksi käydyissä sodissamme koiria käytettiin:

•  Sotavankileireillä vartiointitehtävissä
• Valtion omaisuuden vartiointitehtävissä
• Viestin viejinä
• Sotapoliisien mukana esim. junapartioissa
• Sissijoukkojen mukana jäljestämis- ja tunnustelijan tehtävissä
• Haavoittuneiden etsinnöissä 

Puolustusvoimissa voidaan koiraa käyttää eri tarkoituksiin, kuten viestikoirina, partiokoirina, sotapoliisikoirina, sairaanhoitotehtävissä ja kuljetuspalveluissa. Viestitehtävissä koiraa käytetään eri joukko-osastojen partioiden yms. välisten viestien kuljetukseen. Valvonta- ja partiointitehtävissä käytetään koiraa vartiomiesten ja partioiden apuna vartioitaessa siltoja, varikoita, voimalaitoksia tai muita sotilaallisesti tärkeitä kohteita. Lääkintäpalveluksessa koiraa käytetään haavoittuneiden etsimiseen, tiedottamiseen ja näiden luo johtamiseen. Koiran löydettyä haavoittunut tai kuollut ihminen, sen oli juostava ohjaajan luokse ja opastettava hänet kohteeseen. Kuljetuspalveluissa koira kantaa automaattiaseita, kranaatinheittimiä, ammuksia, ruokaa, yms. tai vetää haavoittuneita ahkion edessä. Sotakoiria tarvitaan myös rauhan aikana. Sillo niiden tehtäväkseen kuuluu vartiointi sekä erilaiset virka-aputehtävät omilla alueillaan.

 Koiran palvelutehtävät nykyisinkään eivät juuri poikkea sota-ajoista vaikka sotaa ei Suomessa olekaan. Suomessa on edelleen käytössä virkakoiria, joiden tehtävänä on vieläkin toimia poliisin tai vaikkapa rajavartijan työparina. Poliisikoiran peruskoulutukseen kuuluu tottelevaisuus, jäljestäminen, henkilön sekä esineen etsintä sekä suojelu, aivan kuten sotatehtävissäkin. Koirat erikoistuvat lisäksi joko pommien, huumausaineiden tai kuolleen henkilön etsintään.

Käytössä on myös muunlaisia palveluskoiria, kuten homekoiria, opaskoiria ja avustajakoiria. Näissä ammateissa koira peittoaa ihmisen mennen tullen tarkan nenänsä ja vaistojensa takia. Koira haistaa homeen vaikka pintamateriaalissa ei olisi merkkiäkään homeesta. Opas- ja avustajakoirat korvaavat täyspäiväiset ihmisavustajat toimimalla apua tarvitsevan lisäkätenä ja tiennäyttäjänä.  Koiran apu tuo itsenäisyyden avustettavalle, ja onhan koirasta myös paljon iloa avustettavalleen.

Yhteenvetona voidaan todeta että koira on ollut tärkeässä roolissa Suomen itsenäisyyden saamiseksi ja on sitä vieläkin.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!!

5. luukku, koirahistoriani

Koirahistoriani ei ole kovin pitkä, sillä ensimmäinen koira tuli meille vasta syksyllä 2008. Koiraa olin toki kinunnut pienestä pitäen mutta siskon paha eläinallergia esti lemmikkien hankinnan. Akvaariosta hevoseen olin kinunnut vuoron perää jokaista eläintä mutta isä ei antanut periksi, aina perusteluna oli ettei myö kuitenkaan hoidettaisi lemmikkiä. Ja tottakai siitäkin väitettiin aina vastaan.

Isovanhemmillani oli koira koko sen ajan kun minä olin pieni, joten olen saanut olla koiran kanssa tekemisissä jo pienenä. Ehkäpä tässä on yksi syy miksi rakastan eläimiä yli kaiken.  Siinä vaiheessa kun aloin koirista tajuta jotain vähän enemmän, en voinut Ella-koiran kanssa enää harrastaa mitään, sillä Ellalla oli hurjasti ylipainoa ja tämän takia nivelrikkoa. Toivoin salaa että isovanhempani olisivat pitäneet koiran laihana jolloin oltaisiin ehkäisty nivelrikon syntyä.

Koiran vanhetessa mielenkiintoni siirtyi koirista hevosiin, koska en omaa koiraa saanut omistaa, menin ratsastustunneille. Sitä kautta sain tavallaan kokea eläimen omistamisen ilot, koska sain ikioman hoitohevosen. Pienen lapsen mielestä hoitohevonen oli maailman ihanin asia ja aivan kuin oma. Ratsastus kuitenkin jäi yläasteelle siirtymisen myötä. Silloin alkoi taas mielessä kyteä oman lemmikin omistuksen ihanuudet.

Vihdoin meillä oli mahdollisuus saada kissanpentuja kun äitini ei voinutkaan kissoja itselleen ottaa. Olin jo äitini kanssa keskustellut ja isänkin olin saanut puoliksi suostuteltua. Kun kissojen luovutusaika läheni, isäni tokaisi että eiköhän myö mielummin koira otettais kuin kissa. Se oli minulle pienimuotoinen lupaus omasta koirasta. Samantien aloin etsiä keltaisesta pörssistä ja apulasta koiranpentuja. Otinkin moneen koiran myyjään yhteyttä mutta kaikki tuntuivat olevan kovin kaukana.

Aku ja Caruso entisen kodin kämppikset

Eräänä päivänä löysin ilmoituksen 2,5-vuotiaasta kultaisesta noutajasta joka etsisi kotia Lappeenranta-Imatra akselilta. Tälle ihmiselle laitoin oikein pitkän viestin. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut ja laitoin toisen viestin, missä pyysin henkilöä ilmoittamaan jos koira oli ehtinyt saada uusen kodin, jolloin voisin jatkaa koirien etsiskelyä. Henkilö kuitenkin soitti heti seuraavana päivänä ja kertoi että olisi halukas tapaamaan minut. Samalla selvisi että koira asuisi meiltä vain kilometrin päässä. Tapaamisen myötä olemme omistaneet Aku-koiran. Jälkikäteen kuulin kaverini äidiltä, että tämä Akun myynyt henkilö oli aluksi hieman epäröinyt kun puhelimen toisessa päässä olikin ollut 15-vuotias pikkutyttö. Onneksi onni suosi ja saatiin maailman lempein koira omaksemme.

Akun kanssa yritin harrastaa omalla pihalla harjanvarsiagilitya mutta Aku ei siitä piitannut. Yritin myös opettaa Akulle tokoa mutta namit kiinnostivat enemmän kuin itse tekeminen. Akun kanssa kuitenkin päästiin aloittamaan mätsäreiden maailmassa vaikka sijoituksia ei sadellutkaan. Akun hankkimisesta lähtien olen ollut koirien parissa ja kokeillut jos jonkinmoista koiraharrastusta ja tämä ei tule jäämään tähän Tahvonkaan sairastumisen myötä.

Minkälainen on sinun lemmikkihistoriasi?

4. luukku, koirien joulukalenteri

Kuten jo ensimmäisessä joulukalenteripostauksessa mainitsin, minä en niin kaupan joulukalentereista  välitä. Toki minä niitä availen jos sellaisen satun saamaan, mutta paljon mielummin teen kalenterin itse vaikka koirille. Koirien joulukalenteri ajaa saman asian, sillä itsehän minä sitä availen. En kuitenkaan päädy kaupan valmiskalentereihin, vaan haluan tehdä tämänkin itse, sillä tee-se-itse-kausi vaan jatkuu ja jatkuu. Tällä kertaa löysin aivan ihanan kalenterin täältä ja päätin tehdä oman version kyseisestä kalenterista.

 Aluksi tarvittiin huopaa, pyykkipoikia ja maalia. Maalasin vaaleat puupyykkipojat ruskealla maalilla. Otin pyykkipojista jouset irti maalaamisen ajaksi jotta maalia tulisi varmasti jokaiseen kohtaan.

 Sillä välin kun pyykkipojat olivat kuivamassa, leikkasin oman mallin mukaan tehdyt joulukalenterin taskut. Taskuja leikattiin 24 kappaletta, minkä jälkeen ne ommeltiin ompelukoneella toisiinsa kiinni. 

 Kun taskut olivat ommeltu, leikkasin punaisesta huovasta koira-aiheisia kuvia ja ompelin niihin pienet koristeet. Koristelun jälkeen liimasin kuviot kuumaliimalla huopataskuihin. Lopuksi kiinnitin taskut pyykkipojilla seinään virittämääni naruun. Taskuihin voi halutessaan tehdä kalenterin numerot mutta minä en sitä kokenut tarpeelliseksi.

Lopuksi ei muuta kuin taskuja täyttämään koirien omilla herkuilla. Meillä taskuista löytyy luukeksejä ja iki-ihania dentastikseja.

Minkälaisia joulukalentereita teillä on? Onko lemmikilläsi oma joulukalenteri?