keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Koirapuistoilu

     Kävin eilen ja tänään Tahvon kanssa Lepolan koirapuistossa. Ei olla käyty puistossa pitkään aikaan, ehkä viimeeks keväällä. Nyt on taas hyvä aika alkaa käyä siel ku on ilmat viilentyny.
     Eilen mein mukana oli Pinjan omat koirat ja lainakoira. Tahvo tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa. Oon ehkä vähän varovainen koirapuistoissa jos siellä on paljon koiria. En niinkään pelkää vieraita koiria vaan pelkään mein koiran reaktiota, jos joku koira käy päälle, miun tai koiran. Nyt kahen päivän jälkeen oon alkanu rentoutuu, koska Tahvo ei tunnu välittävän muiden koirien haukkumisesta tai murisemisesta. Se vaan kääntää pään pois ja lähtee kävelemään toiseen suuntaan. Se ei oo ainankaan vielä vastannut kenenkään riidan haastamiseen (koputtaa puuta).
     Tänään oli sit enemmän koiria puistossa kun eilen. Tahvo oli vähän varautunut aluksi, eikä osallistunu muitten koirien kanssa leikkeihin. Tahvo vain kierteli ja haisteli itsekseen puistoa. Pikkuhiljaa Tahvokin rentoutu ja alko osottaa kiinnostumisen merkkejä muita koiria kohtaan. Ilta meni melko mukavasti ja taidan mennä taas huomenna puistoilemaan. Tuntuu olevan ihan mukavia puistoilijoita nämä ihmisetkin.
     Ite yritän olla koirien kanssa kunnon koirapuistoilija ja noudatan kirjoitettuja ja kirjoittamattomia puistoilusääntöjä. Korjaan aina koiran sonnat pois, pidän koiran aina hallinnassa, en vie sairasta tai juoksuista koiraa puistoon ja huolehdin koiran rokotuksista asianmukaisesti. Pyrin kaikin mahdollisin keinoin olemaan hyvää seuraa puistossa niin koirille kuin koirien omistajillekin. Onneksi näin tekevät suurin osa miustakin puistoilijoista. Mutta entä ne murto-osa ihmisistä jotka eivät noudata sääntöjä. Silloin on vaarassa kaikki puistoilijat, kun taudit leviää ja koirat sekoavat, kun heitetään keppejä tai juoksuinen narttu on puistossa.
     Tänään puistossa kävi ikävä tilanne, kun eräs pienehkö koira oli puistossa isojen puolella. Koiralla oli iso ego kokoonsa nähden. Koira murisi, näytti hampaita ja jahtasi isompia koiria. Jos isompi koira haukahti takaisin, pienempi ärisi vielä enemmän. Puistossa oli myös isoja pentukoiria, joita tämä pieni koira jahtasi ja ahdisteli. Kuulin kun yhden pennun omistaja tullessaan puistoon sanoi tämän pienen koiran omistajalle, että edellisellä kerralla tämä pieni koira oli aiheuttanut pennulle puremajälkiä ja naarmuja. Pienen koiran omistaja vain totesi että nämä ovat kohta 12 kuukautisia koiria... Jäin sitä vähän miettimään mut en sit sen enempään asiaan puuttunut, koska ymmärrän että puistossa sattuu ja tapahtuu ja jokainen on loppupelissä omalla vastuulla puistossa. Noo vietettiin aikaa puistossa ja tämä pieni koira kokoajan ahdisteli Tahvoa. Aina kun Tahvo sattuikin tulemaan lähelle, tää pikkukoira näytti hampaita ja yritti näykkiä ja muuten haastaa riitaa. Onneks Tahvo ei kiinnittäny huomiota, ehkä vähän ahdistui kun ei tienny miks sille haukutaan ja äristään. No tätä jatku ja jatku, mut en puuttunu asiaan sen enempää kun ei Tahvo ärissy. Jossain vaiheessa alko kauhee ralli kun tää pikkukoira rupes jahtaa yhtä niistä pentukoirista. Kesti aika kauan kun tän pikkukoiran omistaja sai koiransa hallintaan ja pois tän pennun kimpusta. Sain vähän sellasen kuvan et tää pikkukoiran omistaja ei oikeen tajunnu tilannetta. Pentukoira sai hampaan painaumat kylkeensä. Ei siis onneks tapahtunu mitään tuon vakavempaa, mut pistää vähän miettimään et onko koirapuisto tuolle pikkukoiralle oikea paikka jos jo toistamiseen käy pentukoiran kimppuun ja saa aikaan naarmuja. Entäs sit kun se oikeesti saa aikaan jotain naarmuja pahempaa? Mitä ootte muut mieltä? Miten olis pitänu toimia? Olisko pitäny puuttua asiaan vai antaa vain olla?
     Kuvia tulee jälkikäteen kun saan oman koneen taas kuntoon ja pääsen niitä vähän muokkailemaan.

10 kommenttia:

  1. Kyllä itse olisin ainakin puuttunut. Oisin sanonut jotain siitä, että puistoon ei saa tuoda vihaisia koiria. Koska ikinä ei tiedä, jos joku isompi koira suuttuu tuolle pienelle rähisijälle, ja silloin ei enää pikku hampaanjäljillä selvitä. Käyn itsekkin Lepolassa, ja voin olla varma, että ainakin oma koira olis laittanut tollaselle pikku kiusankappaleelle takaisin. Omasta mielestäni se ois ollut silloin ihan ok, saahan koira nyt sentään itseään puolustaa, ja pikkukoiran omistajan omaa typeryyttä tuoda vihainen koira koirapuistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Ja jos isompi koira sitten suuttuukin pienemmälle niin se on sitten olevinaan sen isomman koiran vika. Harmillisia nämä tälläiset tilanteet kun kaikki eivät ymmärrä.

      Poista
  2. Oliko kooikerhondje se pieni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, mutta en kyseisen koiran rotua tiedä, joten jää arvailujen varaan.

      Poista
    2. muistatko oliko koiralla kuonokoppaa?
      Muistatko väriä? oliko oranssi valkoinen?

      Poista
    3. Jos muistan oikein niin koira oli pienehkö ruskealänttinen vaalealla pohjalla. Ja koiralla ei ollut kuonokoppaa tai muutakaan vastaavaa.

      Poista
    4. aa no sit oli se koikkeri. yllätys yllätys.
      Voin sanoa että et ole ensimmäisiä!

      Poista
    5. Selvä. Toivottavasti koiran omistaja ymmärtää tilanteen jos kerta ei ole ensimmäinen eikä viimenen kerta. Itse en ole enää pitkään aikaan käynyt puistoissa, juurikin kyseisten tapahtumien vuoksi.

      Poista
    6. kyseinen koira ei enään käy koko puistossa joten tekin voitte sinne tulla!

      Poista
    7. Selvä. Pitää katsoa keveemmällä kun ei ole näin märkää.

      Poista