Kakkosluokka korkattu

Kuten otsikko kuuluu, kävin korkkaamassa viime viikon perjantaina agilityn kakkosluokan. Tosin tällä kertaa ohjattavana oli aivan toinen koira kuin Tin, nimittäin nahkakollie Ventus. Ventus on aivan ihana collietyttö ja lähti niin ihanasti vieraan ihmisen matkaan. Ehdinkin käydä Ventuksen kanssa treenaamassa kolme kertaa ennen kisoja, joten yhteistyö ei ihan parhaimmasta päästä ollut kisoissa. Oli kuitenkin mahtava päästä kokeilemaan vierasta koiraa treeneissä ja kisoissa, koska Ventus on niin erilainen ohjata Tiniin verrattuna. Opin taas paljon ohjaamisesta.

Ensimmäisissä treeneissä meillä oli pientä keskustelua yhteisestä sävelestä, mutta äkkiä opin miten tämän koiran kohdalla kannattaa ohjata. Aluksi olin hieman arka käskyttämään koiraa esim. haukkumisen lopettamiseksi. Ihan selvää on ettei ensimmäisellä treenikerralla yhteinen sävel löydy kokonaan, mutta yllätyksekseni pieniä onnistumisen pilkahduksia kuitenkin oli. Tin ja Ventus ovat keskenään melko erilaisia koiria agissa. Ruumiinrakenteeltaan ja luonteeltaan ne ovat tosi lähellä toisia mutta kun niiden kanssa juoksee radalla niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Vaikka Tin on kohtuu nopea koira, on Ventus kaksi kertaa niin nopea. Voitte vaan arvata kuinka jouduin juoksemaan ennen kuin tajusin että koiraanhan voi jättää hieman etäisyyttä. Ventus myös irtoaa paremmin kuin Tin. Tin puolestaan lukee esteitä hieman paremmin ja suorittaa esteet mukisematta. Ventuksen kohdalla etenkin kepit ja vinot hypyt olivat haastavia ja koira tahtoi juosta ennemmin hypyn ali tai keppien ohi. Ventus on kuitenkin mainio agilitykaveri.



Ventuken kanssa oli myös päästävä kisaamaan, koska Tin ei juoksujen takia päässyt ja lähellä sattui olemaan iltakisat. Perjantaina suunnattiin Imatralle Aviasport areenalle jossa Wuoks järjesti kahden startin kisat per luokka. Tuomarina oli Hannele Lummeranta, joka oli miulle ihan uusi tuttavuus. En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tuomarista enkä tiennyt ollenkaan minkälaisia ratoja hän harrastaa. Ihan kivat radat sieltä kuitenkin tuli eikä todellakaan liian vaikeat kakkosluokan radoiksi, vaikkakaan tuloksilla ei juuri kukaan päässyt juhlimaan.

Ekalla radalla koira ja ohjaaja olivat "hieman" jäässä. Yhteistyö ei tuntunut luonnistuvan ja ohjausvalinnat olivat hieman roiskittuja. Sieltä tulikin heti toiselta esteeltä hylky vaan se ei jäänyt ainoaksi virheeksi radalla. Koira juoksi mm. A:lta alas ennen sen suorittamista ja keskusteltiin muutenkin hyppyjen hyppäämisistä. Toisella radalla fiilis ja tsemppi oli jo parempi ja se näkyikin tekemisessä. Radalta 10 ja pari sekuntia yliaikaa. Muuten tosi tiukat ihanneajat oli tuomari laatinut. Vaan eipä tullut B-radalta kuin kaksi tulosta joten oltiin Ventuksen kanssa palkintopallilla kakkossijalla. Kaiken kaikkiaan kiva päivä ja kivat radat sekä superisti uutta oppia. Vielä ainankin yhden kerran pääsen Ventuksen kanssa treenaamaan ryhmätreeneihin kouluttajan valvovan silmän alle.

A-agilityrata:


B-agilityrata:

"Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa"

Valopäitten joukkoon tähtäsin.minäkin,mut ei tuu mitään.
Meditaatioon ja ismeihin,sekosin,niinkuin pitää.

Oppi kautta kantapään,lensi veks ja menemään.
Tähtihetkeni mä kirjasin,mokatkin,mutt harvemmin.
Ne mä villaisella painelin,painelin,tietenkin.

Oppi kautta kantapään,lensi veks ja menemään.
Typeryyttään on niin vaikee myöntää,myönnän sen.

Tää ei oo ihan haudan vakavaa,muutkin mokaa.
Mua saa,mua täytyy valistaa,muutkin mokaa.
 

Pauli Hanhiniemi - muutkin osaa

 

Lauantai, elokuun 22 päivä koitti vihdoin. Vihdoinkin oli aika tosi koitoksen agilityrintamalla kun testattiin käytännössä uusia kontaktioppeja. Ollaan nyt  hiottu kontakteja kuukauden verran, mutta edistystä treeneissä ei ole tapahtunut siihen tahtiin kuin olisin halunnut. Ehkä vaadin liikaa? Ehkä olen malttamaton, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja samantien. Dalmatiankoira on kuitenkin hyvin erilainen kuin paimenkoira, se ei omaa yhtään miellyttämisenhalua, joten motivointikin on huomattavasti haastavampaa kuin paimenkoiran kanssa. Nyt ei kuitenkaan ollut aika haikailla vaan suunnattiin kohti Lappeenrannan agilityhallia ja Johanna Nybergin kisaratoja.

Luvassa oli kolme starttia, kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Meillähän on jo hyppyradalta luva mutta osallistuin siihen oman seuran kannatuksen vuoksi. Kisat alkoivat kymmeneltä, joten aikaista herätystä ei tällä kertaa ollut. Nukuin hyvät yöunet ilman jännitystä tai stressiä. Mikkelin kisoista viisastuneena en asettanut meille suuria tavoitteita. Kisojen päätavoite oli saada kontaktit onnistumaan, mutta luotto koiran osaamiseen oli nollassa.  Aamulla ennen hallille lähtöä meinasi pieni ärsytyskin saada vallan ja mielessä pyöri vain harrastuksen tauolle laittaminen. Heti aamusta ei siis löytynyt kisafiilistä ja mietin jo että jätän koko kisat väliin. Onneksi kuitenkin lähdin hallille.

Ensimmäisenä oli A agilityrata, joka oli ensi silmäykseltä mukavan oloinen, mutta ei kuitenkaan ihan helpoimmasta päästä 1luokan kisoissa. Rataan tutustumisen aikana kisafiilis löytyi ja olin jo innoissani menossa koiran kanssa radalle. Maksit aloitti kisaviikonlopun joten rataan tutustumisen jälkeen käytin koiran pienellä lenkillä ja innostin koiraa patukkaleikillä. Koira oli virkeällä mielellä lähdössä radalle, joten arvasin että vauhtia tulee löytymään. Juostiin rata sujuvasti läpi ilman erimielisyyksiä ja kerättiin kaikki kosketuksetkin kontakteihin. Maalissa fiilis oli mitä mahtavin. Taisin hyppiä ja hihkua onnesta. Tulos oli ajassa -3,68 5vp yhden pudonneen riman vuoksi. Ilma ei ollut vielä tukalan kuuma, joten hellekään ei verottanut suoritusta.

Toisella agilityradalla fiilis oli korkealla. Aurinko paistoi jo kuumasti, mutta varjossa oli mukava odottaa vuoroa. Tutustuin rataan nopeasti ja pänttäsin mieleen estejärjestystä. En miettinyt sen enempää eri ohjauksia vaan tutustuin rataan helpoimmalta tuntuvilla ohjauksilla. Tämä rata vaikutti edellistä vaikeammalta ja vauhdikkaammalta. Päätin että otan koiran kunnolla haltuun ennen kontakteja ja menemme yhtä matkaa ja hallitusti esteelle. No koirapa ei ollut samaa mieltä vaan vähät välitti haltuunottoyrityksistä ja juoksi suoraan kontaktille. Tin kyllä otti kontaktit esimerkillisen kauniisti niin ylös mentäessä kuin alas tultaessa, mutta muutama ärräpää siinä mielessä kävi kun koiralla oli suuremmat menohalut kuin keskittyminen ohjauksiin. Puomilla Tin hieman paineistu ja puomi tultiin toooooooodella hitaasti. Alastulokontaktikin otettiin hitaasti mutta varmasti. Loppurata saatiin rallatella maaliin vauhdilla. Tuloksena 1,47 sekuntia yliaikaa, mutta silti ratavirheetön suoritus. Yliajasta en voi syyttää muuta kuin itseäni. Hieman harmittaa että nousu kakkosiin oli sekuntin päässä. 

Kaikilla radoilla kepit oli todella hienot. En edes ole tajunnut että Tin osaa kepit noin hienosti. Hyppyradalla ohjasin itse kepeille hieman liian pitkälle, joten koira lähti minun ohjauksesta kiertämään ensimmäistä keppiä ja täten väärään keppiväliin. Muutenkin keppikulma oli 1 luokan radalle todella haastava, kun hypyltä tultaessa koiran tuli kääntyä 180 astetta kepeille. Hyppyradan tulos keppivirheen vuoksi oli 5 ajassa -5,41. Tällä irtosi kuitenkin toinen sija kun voittanut oli vajaa kaksi sekuntia nopeampi kuin Tin. Muuten hyppyrata oli mukava mutta ei liian helppo. Kaiken kaikkiaan Johanna Nybergin radat olivat minun makuun. Ensi viikon loppuna pääsen Mikkeliin samaisen tuomarin radoille, joten toivotaan että luvassa on yhtä vauhdikkaita ja mukavia ratoja. Treeni- ja kisafiilis löytyi taas. Tuomarin kommentti palkintojen jaossa kiteytti viikonloppuni: Luota koiraan!



Menneen kuukauden kuulumiset

Kulunut kuukausi on ollut jokseenkin työpainotteista aikaa. Työt ovat verottaneet vapaa-aikaani runsaasti aiempaan ainaisen vapaaseen verrattuna. Töiden lisäksi en ole juurikaan muuta ehtinyt tekemään, joten omat koiratkin ovat jääneet hieman vähemmälle huomiolle. Suotakoon niillekin kesäloma ja palataan niiden kanssa treenien pariin syksymmällä. Kuukauden temppukin sai olla tauolla, mutta kyllä se vielä palaa blogin puolelle.
 Ainokaiset vapaapäivät töistä oli suunniteltu melko pitkälti koiramaisten menojen mukaan. Heinäkuun alussa käytiin Katariinan kanssa Mikkelissä matkailuautolla. Suuntana olivat KooKoo-99:n kaksipäiväiset agilitykisat ja kolme agilitystarttia. Kisoihin lähdettiin hyvillä mielin hakemaan sitä viimeistä ykkösluokan tulosta, mutta se antaa edelleen odottaa itseään. Startit olivat meidän osalta siistejä, mutta kontaktivirheiden vuoksi jäätiin ilman tuloksia. Tin on saanut ratoihin varmuutta ja vauhtia, joten enää kontaktit eivät vain osu kohdilleen. Ongelmia on sekä ylös että alas menoissa, joten treenattavaa riittää.

Mikkelin kisojen "innoittamana" Tinin kanssa on jankattu kontakteja. Aluksi ajattelin opettaa koiralle juoksukontaktit, kun hallilla on siihen soveltuva säädettävä puomi. Ensimmäinen ongelma ilmeni jo puomin siirrossa, kun meni yksin hallille treenaamaan. Eihän sitä painavaa puomia saanut säädettyä saatikka siirrettyä paikoilleen. Päätinpä ottaa suunnitelma B:n käyttöön ja treenata juoksukontakteja länkien ja kontaktiboksin avulla. Ei, ei ja ei, tämä ei toiminut meillä pätkääkään. Kouluttajan kanssa päädyttiin siihen tulokseen että opetan ensin pysäytyskontaktit ja sen kautta juoksukontaktit jos niitä vielä sitten halajan.

Nyt on pysäytyskontaktitreenejä takana kolmet, ja tuntuu ettei vieläkään edetä haluamaani suuntaan. Koira kyllä yrittää tajuta mitä siltä halutaan, mutta kun se ei osaa tarjota mitään toimintaa itse vaan jää tönöttämään puomille liikkumattomana. Palkalla houkuttelukaan ei ole hyvä idea, koska koira juoksee vain palkan perässä ilman että se tajuaa mistä sitä palkataan. Ehkäpä Tinille pitäisi opettaa naksutin ja käyttää sitä apuna treeneissä. Hermot on kuitenkin koetuksella, kun dalmatialaisen opettaminen on täysin erilaista kuin miellyttämiskuningas Tahvon.

Käytin Tahvon fysioterapeutilla menneellä viikolla. Halusin selvittää Tahvon liikkumista lonkkavikojen kanssa ja hierotuttaa lihasjumeja auki. Fyssarin mielestä Tahvolla liikkuminen on letkeää, mutta koira ei vie takaliikkeitä riittävän pitkälle, jotta se kehittäisi reisiin ja selkään lihasta. Ilmeisesti Tahvolle tuottaa kipua juurikin se jalan taakse ojentaminen, minkä vuoksi liikkeet ovat takaa vajaat. Jumeja koirasta löytyi todella paljon. Vasen puoli oli kuitenkin huomattavasti pahempi, joten varattiin saman tien seuraava aika viikon päähän, jotta saatiin loputkin jumit hierottua auki. Toisella fyssarikäynnillä Tahvo saatiin hierottua suhteellisen hyvin auki. Oikea takajalka on hieman vasenta heikompi ja koira ei laita painoa jalalle samalla tavalla kuin vasemmalle. Pitää nyt hetki seurata tilannetta ja käydä tarvittaessa eläinlääkäriltä hakemassa tulehduskipulääkekuuri.

Kaikki muu vapaa-aika on mennyt eläinlääkiksen pääsykokeisiin lukemisessa ja Tinin äidin pentuja tavatessa. Tein kuukausisuunnitelman pääsykoemateriaalilukemisista. Joka kuukausi pitäisi lukea 2-3 fysiikan, kemian tai biologian kirjaa, mutta jo nyt huomasin että yhdenkin kirjan lukemiseen ja ymmärtämiseen menee todella paljon aikaa. Olen jo nyt kaksi kirjaa jäljessä suunnitelmaani. Eikä luku-urakan purkamista yhtään auta se, että Tinin omistajalla on ihania pentuja talo täysi. Olen käynyt katsomassa niitä aina kun vain olen jostain aikaa löytänyt, ja on ne kyllä todella ihania menijöitä. PENTUKUUME KASVAAA!!

Aksat

Nyt ollaan siirrytty Tinin kanssa taas treenailemaan kisaamisen sijaan. Ennen kesätaukoa ehdittiinkin käydä kolmissa kisoissa vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisimpänä mainintana käytiin Imatralla kahden startin taktiikalla hakemassa kaksi puhdasta hylkyä, joten edelleen kisataan ykkösten nimissä. Videon voit käydä katsomassa täältä. Voin kertoa että ensimmäisen kerran agilityhistoriani aikana tuli fiilis että jätän koko lajin muille paremmille koirakoille, mutta onneksi ärsytys laantui nopeasti. Ei pidä elätellä mitään toiveita ennen kisoja niin ei tule pettymyksiäkään.

Kesäkuulle ei tosiaan ole kisakalenteriin merkittynä yksiäkään kisoja, joten pidetään virallinen kisatauko ja keskitytään treenaamiseen. Tällä hetkellä treenauslista on melko pitkä ja sitä yritetään lyhentää aika ajoin. Haastavaksi treenaamisen tekee se, että lainakoira asuu noin 40 kilometrin päässä, joten treenaamaan ei pääse aina kun siltä tuntuu. Päästiin kuitenkin tämän kuun viimeisiin kisoihin oman seuran epiksiin, jossa osallistuttiin Tinin kanssa putkiralliin. Isoja koiria oli kyseisessä luokassa yli 30. Hauskaa meillä oli ja löysi Tin radalta jotain herkkujakin (MURRRR...) jotka se sitten työn tiimellyksessä ehti syömään.

Treenattavana meillä on mm:

• Putken pimeät kulmat
• Putkijarru
• A:n juoksukontakti
• pysäytyskontaktit
• irtoamiset
• jyrkät käännökset
• muutamat ohjaukset
• keppikulmat
• jne...

Eli onhan noita opeteltavia asioita ihan kiitettävästi. Osassa riittää pienet hienosäädöt ja toistot, esim. putkikulmien kanssa ja irtoamisissa mutta jotkin vaativat sitten enemmän toistoja ja raakaa treeniä, esim. käännökset ja kontaktit. Meillä Imatran kisat kariutuivat juurikin kontaktivirheisiin ja ohjauksien seuraamattomuuteen. En voi syyttää koiraa, koska nämä asiathan oli tiedossa ettei se niitä osaa. Nyt vaan näihin ekstratreeniä niin ei ainakaan näihin kariudu seuraavat kisat heinäkuussa. 

Kattokaa mikä "kontakti"

Tässäkin singottiin A:lle vaikka suunta oli ihan toinen

Treenirintamalla meillä menee melko hyvin. Ollaan siirrytty ulkokauteen ja nyt treenataan vuoroviikoin ulkona. Tällä viikolla meidän ryhmä aloitti ulkona, joka oli erinomaista treeniä meille. Muutamat kisat ollaan jo kisattu ulkona Tinin kanssa ja nyt Imatralla Tin "karkasi" ensimmäisen kerran radalta. Häiriötreeni on siis enemmän kuin paikallaan. Onneksi Tin ei ole samanlainen kuin Tahvo aikoinaan, eli saattoi lähteä kesken radan haistelemaan ihania tuoksuja tai tervehtimään uusia kavereita.
Tämän viikon treeneissä meillä oli juurikin Imatran radoilta hankalimpia pätkiä. Takaakiertoja, putkijarrua, täyskäännöksiä ja ohjauksia tuli treenattua. En meinannut millään tajuta tehdä valssia tai persjättöä radalla, vaikka tiedostin että jompikumpi niistä täytyy tehdä, jotta seuraavalle esteelle pääsisi ohjaamaan takaakierron. Lopulta sain aivon käännettyä valssiasentoon ja sittenhän homma alkoi taas luistaa hyvin. Koirakin oli taas ihan hyvässä vireessä.

Mikkelin kisakenttä valloitettu

Viikonloppuna taas juostiin. Tällä kertaa Mikkelissä MAH:in agilitykisoissa. Ensimmäinen kerta muualla kuin oman seuran hallissa. Ja ensimmäisen kerran ulkona. Luvassa oli kolme starttia ulkokentällä vieraassa ympäristössä. Melkoinen yhdistelmä.

Reissuun lähteminen jännitti todella paljon. Totta puhuen, en ole koskaan ajellut omalla autolla niin pitkiä matkoja yhden päivän aikana, vaan yleensä olen reissannut vain Imatra-Lappeenranta väliä. Suurin pelko Mikkelin kisoissa oli ulkokenttä ja vieraat esteet. Entäs jos Tin ei kestäkkään hallinnassa ja lähtee haahuilemaan muiden koirien ja ihmisten luo? Mitä jos vieraat esteet tuo rataan liikaa lisähaastetta? Entä jos Tin ei suostu menemään kontaktiesteille niiden erilaisen pinnan vuoksi? Mitenkä käy kun Tinin omistaja on mukana ja katsoo kisoja kentän laidalta? Näitä mietin ja stressasin ennen H-hetkeä.

Mikkelissä oli tuomarina Kroatialainen Alen Marekovic, joka on selvästi arvokisatuomari ulkomailta. Ainankin kun katsoi rataprofiileja ykkösluokilla. Kuulemma myös kakkos- ja kolmosluokilla oli hyvin vaikeita ja kiemuraisia ratoja. En kuitenkaan valita, sillä oli ihana päästä ulkomaalaisen tuomarin radoille. Ensimmäisenä oli hyppyrata, johon menin hieman varmistelufiiliksellä. Otin siis selvää miten Tin suhtautuu uuteen ympäristöön ja omistajan paikallaoloon. Ei kuitenkaan mitään ongelmaa radalla eikä radan läheisyydessä. Ainoa ihmetys koiran mielestä oli puukepit jotka ilmeisesti nappasi pujotellessa eri tavalla vasten kuin kotihallin muovikepit. Tämän takia hinkattiin keppejä jopa 7 kertaa ennen kuin päästiin jatkamaan radalla eteenpäin. Ensimmäiseltä radalta siis erittäin hyvä hylky.

Toiselle radalle menin ehkä hieman takkiauki fiiliksellä ja sen kyllä huomasi. Unohdin radan heti alkuunsa ja ohjasin koiraa erittäin huonosti. Ihan hävettää. Loppuun asti kuitenkin päästiin hyllyn kera mutta kyllä ärsytti ja paljon. Ketutuksen voimalla menin viimeiseen rataan tutustumiseen ja suunnittelin ja hioin ohjauksia ja pänttäsin estejärjestystä ettei vain tämäkin rata unohdu. Pänttäsin vielä ennen kentälle pääsyä kentän laidalla estejärjestystä. Karhun voimalla juoksin viimeisen radan ja ohjaukset sain toteutettua juuri niin kuin suunnittelin. Tin hyppi radan nollilla loppuun ajassa -7,33 ja oltiin ainoat puhtaasti radan suorittaneet, joten sija 1 ja toinen LUVA taskussa. Kontaktit oli tuurikontakteja, mutta eipä ne meillä treeneissäkään ole vielä millään mallilla, joten en voi olettaa koiran niitä ottavan täydellisesti kisoissakaan. Viimeiseen rataan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen ja saatiin myös kehuja tuomarilta. "Erinomainen suoritus, hieno koira ja erilainen rotu agilityyn."

Ensiviikonloppuna juostaan Imatralla ja käydään näyttelemässä.

Onnenkantamoisia radalla

Toukokuun agilitykisat on nyt korkattu kotikisoissa. Huhtikuu pidettiin suunnitelmien vastaisesti kisavapaata ja keskityttiin treenaamiseen. Totta puhuen työt ja rahatilanne pakottivat jättämään kisat väliin. Onneksi väliin jäi vain kahdet kisat ja saatiin sitäkin tärkeämpää treeniä kisojen perustaksi. Nyt kisakuume on vihdoin saatu ruokittua ja tuplasti suurempi kisakuume on ottanut paikkansa mielessä. Kisakuumeen taltuttajaksi on seuraaviin kisoihin ilmottauduttu jo tämän viikon lopuksi.

Äitienpäivänä 10.5 kotikisoissa oman seuran hallissa oli taas mahtava päästä kisaamaan. Hannasin ilmottautumisessa ja ilmottauduin vain kahdelle radalle kolmen sijaan. Jälkikäteen ajateltuna harmittaa ihan pirusti. Tuomarina kisoissa toimi Harri Huittinen, ihan mahdottoman mukava ja positiivinen tuomari, jonka ansiosta pieni kisajännityksen poikanenkin kaikkosi ennen radalle menoa. Radat meni suurimmalta osalta paremmin kuin osasin ajatella. Tin kuunteli ja juoksi kuin viimeistä päivää ja tyttö oli selvästi omassa elementissään.

Startattiin ensimmäiselle radalle maksien toisena koirakkona. Pahin kauhuskenaario on että joudun juoksemaan radan ensimmäisenä ilman että näen muiden suorituksia ja nyt se tilanne oli jo näin lähellä. Onneksi mini ja medi koirakot olivat ennen meitä. Tilannettahan tuo muiden koirakoiden seuraaminen ei juurikaan muuta, jos ei osaa ohjata niin ei sitä katsomallakaan parane, mutta jännitys siinä hellittää. Ensimmäinen rata, agilityrata, meni meidän osalta mahtavasti. Koira teki mahtavat kontaktit siihen nähden missä vaiheessa ne on treeneissä, koira irtosi putkille ja teki mahtavat kepit. Ikävästi muurin jälkeen tuli hylky, kun koira ensin kielsi kaksi kertaa samalle hypylle ja lopuksi ratkaisi ongelman hyppäämällä esteen väärään suuntaan. En tiedä mikä tuolla hypyllä oli ja miksi Tin ei sitä hypännyt. Loppurata meni mallikkaasti loppuun ja en ite jääny hylystä huolimatta himmailemaan ohjausten kanssa.

Toinen rata, hyppyrata, meni tuurilla nollilla läpi. Itse en kuitenkaan ole tyytyväinen rataan oman ohjauksen osalta. Olin suunnitellut ohjaavani muutamat kohdat eri tavalla kuin miten toteutin. Kuitenkin Tin kuuliaisena koirana hyppi esteet ohjausräpellysten seasta oikeassa järjestyksessä. Taas sen huomasin, että radanlukutaito on melko nollissa ja siihen tarvitaan treeniä ja treeniä. Onnen kantamoisen johdosta sain kuitenkin meidän ensimmäisen LUVAn ja seuraavia lähdetään metsästämään Mikkelistä lauantaina.

Dalluagility

Dalluagility saa jatkoa kun starttiin tänään toisissa virallisissa kisoissa. Tin tuli aamulla suoraan omistajaltaan hallille ja tyttö oli oma iloinen itsensä. Suuntasin suoraan itse ilmottautumaan ja sen jälkeen kävin Tinin kanssa lämppäämässä. Meillä oli hyvin aikaa ennen kuin maksien rataan tutustuminen alkoi. Nautittiin Tinin, Katariinan ja Helmin kanssa auringosta kerrankin kun se paistoi. Ilma oli ihanan lämmin ja tiet alkoivat olla kuivana.

Kävin välillä kurkkimassa minkälaisen radan Allan Mattsson oli suunnitellut 1luokkalaisille. Meillähän piti alunperin olla tuomarina Salme Mujunen, jonka ratoihin olinkin jo valmistautunut, mutta koska tuomari vaihtui en tiennyt mitä odottaa. Netistäkään ei kyseisen tuomarin agilityratoja juurikaan löytynyt, joten en päässyt ennakoimaan tulevan radan vaikeutta ennen kisoja.

A agilityrata oli suoraviivainen, juuri meille sopiva. Tosin yleensä suoraviivaisilta ja helpolta näyttäviltä radoilta tulee eniten hylkyjä ja virheitä. Suunnittelin jo että rataan tutustumisessa täytyy ottaa kaikki linjat ja ohjaukset huomioon ettei myö päästä Tinin kanssa kasvattamaan tilastoja hylkyjen suhteen.

Minit aloitti kisapäivän ja oltiin Tinin kanssa kannustamassa minikoiria. Todella monelle suoraviivainen rata osotteutui vaikeaksi. Sama oli medikoirien kohdalla, eikä nollatuloksia tullut kuin yksi per luokka. Hylkyjäkin tuli lähes puolelle koirakoista. Maksien rataan tutustumisessa mietin eri ohjauksia ja kummalla puolella olisi paras ohjata. Päädyin kuitenkiin helpoimpaan ilman mitään ylimääräisiä persjättöjä tai muitakaan ohjauskuvioita. Hypyllä 13 oli tarkoitus lähettää koira hypylle ja tehdä itse valssi, mutta olin keppien jälkeen ajautunut liikaa esteestä sivuttaissuunnassa ohi, joten koira lähti takaakierrolle. Sain kuitenkin pelastettua tilanteen ja ohjattua koiran oikealta puolelta esteen yli. Keinulle lähestyminen oli kuitenkin tämän jälkeen hankala mutta selvittiin pienen pyörimisen jälkeen kunnialla maaliin.  

Maksienkaan radalla ei nollia juurikaan nähty ja tuloksetkin olivat yllättävän nihkeässä. Nyt saan kyllä olla tyytyväinen koiraan ja sen tekemiseen. Tin teki sen mitä siltä pyysin ja edellisten kisojen ongelma, putket, sujuivat tällä kertaa todella hyvin. Otin riskillä ja lähetin koiran 10 putkeen ilman että menin itse putkelle ja se toimi. Huisia! Kisoista lähdin tulosta hakemaan ja sen myös sain. Harmittavan lähelle jäi meidän ensimmäinen Luva, mutta kyllä se sieltä aikanaan tulee.

Päivän toinen 1luokan rata olikin sitten meidän osalta täysi fiasko. Tin oli sitä mieltä että johan me yksi rata hypittiin ja alkoi pelleillä tällä radalla. Tin alitti radan toisen hypyn ja päätti putkeen menon sijaan nuuskia maata. Koira myös teki omat ratkaisunsa radan estejärjestyksen kanssa, joten B agiradalta meille tulos hyl. Se tietää vain lisää treeniä ja treeniä niin hyvä tulee.

Saatiin muuten perjantaina fitdogilta yhteistyöpyyntö ja hyvältä kuullostavan diilin johdosta fitdogista tulee meidän yhteistyökumppani. Yhteistyöstä ja yrityksestä saatte kuulla myöhemmin lisää. Kannattaa pysyä kuulolla, eihän sitä tiedä mitä yhteistyö tuo tullessaan tämänkin blogin puolella.

Virallisesti ykkösiä

Kauan odotettu rajapyykki on nyt vihdoin ohitettu. Tavoite, josta olen salaa haaveillut jo toista vuotta. Tavoite jonka eteen tein viime vuonna Tahvon kanssa töitä ja jonka kanssa on tämä vuosi uurastettu. Tavoite jota olen pelännyt, jännittänyt ja odottanut. Nimittäin minun ja koiran ensimmäinen VIRALLINEN agilitykisa on startattu. Lauantaina 7.3. oman seuran kotihallissa Lappeenrannassa. Tuomarina oli Marja Lahikainen ja kisakumppanin virkaa toimitti täplikäs Tin.

Olin jännittänyt kisapäivää ja kisaamista valehtelematta viikon. Joka ilta kun kävin nukkumaan, pienet perhoset heräsivät vatsassani ja syke kohosi ainankin kymmenen lyöniä minuutissa. Jännityksen takia nukuinkin koko viikon tosi huonosti. Mielessä pyöri kaikki mahdolliset ongelmakohdat joita radalla voisi tulla vastaan ja missä voisi mennä pahasti vikaan. Mietin missä kaikissa asioissa voisin ja ehtisin vielä tehdä töitä. Ottaisinko tehosyyniin kepit ja keppien hankalamman puolen, kontaktit, putket vai ohjausket. Viikossa ei kuitenkaan järin suuria ihmeitä ehdi tekemään. Oma vika kun otin kisaamisen puheeksi viime tinkaan. Treeneissä keskityttiin kuitenkin vain putkiin ja yleiseen irtoamiseen, koska tällä hetkellä ne aiheuttavat eniten harmaita hiuksia.



Kisapäivä koitti kuin koittikin. Yön olin nukkunut hyvin, ihme. Aamulla ei jännityksestä ollut tietoakaan. Fiilis oli enemmänkin nyt mennään treenaamaan ja testaamaan miten koiran ja ohjaajan hermot kestävät kisatilanteessa. Tin oli ollut meillä yötä joten päästiin nopeasti aamulla kisapaikalle. Tavoitteena oli saada osallistumistani radoista jonkinnäköinen tulos ja päästä koiran kanssa maaliin. Mitään suuria tavotteita en uskaltanut kisoihin asettaa, eihän me olla Tinin kanssa treenattu yhdessä kuin vähän reilu kaksi kuukautta. Lyhyt aika mutta yhteistyö on alkanut sujua hyvin.

Kävin ilmottautumassa ja lämppäämässä Tinin. Ennen minikoirien rataa tuomari mittasi mitattavat koirat. Tuomari tuskaili muutaman puolen-millin-minimedin kanssa mutta pääsi meidän kohdalla helpolla. Tuomari naurahti että eipä tarvitse meidän kohdalla edes mittanauhaa käyttää. Minien ja medien ratojen jälkeen oli maksien rataan tutustumisen vuoro. Eka rata oli A hyppyrata. Profiililtaan todella suoraviivainen ja mukava, juuri meille sopivan oloinen. Kaksi ensimmäistä estettä menivätkin todella nätisti mutta jo kolmannen esteen putkeen vienti mienasi koitua kohtaloksi heti kättelyssä. Koira nimittäin jäi valssissa pahasti selän taakse ja meinasi hakeutua putken väärään päähän. Hätääntyneellä karjaisulla sain tilanteen kuitenkin pelastettua ja homma jatkui. Ensimmäinen kielto tuli pituudelta. Linja oli esteelle aivan suora mutta koira ilmeisesti luki enemmän seuraavaa estettä ja ei hypännyt pituutta. Kiepin kautta taas matkaan. Pituuden jälkeen Tin meni hyvin ensimmäiseen putkeen ja ehdin jo henkästä helpotuksesta putkiongelman kanssa mutta se oli liian aikaista, toinen kielto tuli heti seuraavan putken suulla. Kolmas kielto tuli heti perään keppien väärästä aloituksesta. Tin ei osaa keppejä kunnolla kuin toiselta puolelta ja tietysti se oli nyt se "väärä" puoli miltä piti ohjata, joten koira ajautui väärään keppiväliin. Loppu rata juostiin kuitenkin suunnitelmien mukaan maaliin ja koira sai jättikehut ja pääsi pihalle leikkimään lelupalkan kanssa.

Toinen rata oli C agirata. Edellisen radan suoritus oli pyyhitty pois mielestä ja suunnattiin katse meidän osalta päivän toiselle ja viimeiselle radalle. Fiilikset olivat rauhalliset ja jännitys pysyi hyvin poissa. Eihän rata kuitenkaan ihan mallikkaasti alkanut kun Tin hyppäsi heti ensimmäistä estettä päin. Ilmeisesti olin jättänyt koiran liian lähelle ensimmäistä hyppyä. Matka jatkui kuitenkin suunnitellusti ensimmäiselle putkelle saakka. En luottanut koiraan tarpeeksi edellisen radan putkien takia joten koira pyöri hetken oikean putkensuun edessä ja ampaisi sitten kuitenkin väärään päähän. Yritin mennä radan kuitenkin loppuun asti välittämättä hylystä, mutta kyllä se valitettavasti vaikutti meidän menoon. Ite aloin tarkoituksettomasti himmailemaan radalla ja en ohjannut enää kunnolla, joten sen kyllä huomasi loppuradasta. Koira sai kuitenkin kunnon kehut ja palkan radan jälkeen ja lähdettiin jäähdyttelylenkille.



Jos radoista jotain positiivista etsisi niin kyllähän niitäkin oli. Koira pysyi molemmissa radoissa moittaattomasti lähdössä, hypyt sujuivat pääpiirteittäin hyvin 60 senttisinä ja koira pysyi hallinnassa koko radan ajan. Ollaan Tinin kanssa treenattu yleensä 40-55 senttisillä esteillä, mutta ei nuo korkeammat onneksi ongelmia tuottaneet. Päästiin myös koiran kanssa molemmilta radoilta maaliin, vaikka tulos jäikin saamatta. C agiradan kepitkin oli tosi sujuvat ja koira suoritti ne loppuun asti, jippiii. Tin otti myös kontaktit A:lla ja puomilla tosi hyvin. Keinulla sen sijaan tuli melkein lentokeinu. Nyt vaan treeniä lisää ja seuraaviin kisoihin, jotka onkin jo sunnuntaina.

Kisoista jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Ilmapiiri oli leppoisa niin muiden kisaajien kuin työntekijöidenkin osalta. Meitä neuvottiin ja opastettiin, mikä oli ihan hyvä kun oltin ensimmäisissä kisoissa. Tuomari oli todella ystävällinen ja sosiaalinen, mikä helpotti alkujännitystä. Koirakin käyttäytyi mallikkaasti, mitä nyt meno oli koko ajan päällä kun radalle olisi pitänyt päästä. Kisakärpänen puraisi toden teolla ja päivän päätteeksi ajatukset olikin jo kisakalenterin täytössä ja seuraavissa kisoissa.