sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Dalluagility

Dalluagility saa jatkoa kun starttiin tänään toisissa virallisissa kisoissa. Tin tuli aamulla suoraan omistajaltaan hallille ja tyttö oli oma iloinen itsensä. Suuntasin suoraan itse ilmottautumaan ja sen jälkeen kävin Tinin kanssa lämppäämässä. Meillä oli hyvin aikaa ennen kuin maksien rataan tutustuminen alkoi. Nautittiin Tinin, Katariinan ja Helmin kanssa auringosta kerrankin kun se paistoi. Ilma oli ihanan lämmin ja tiet alkoivat olla kuivana.

Kävin välillä kurkkimassa minkälaisen radan Allan Mattsson oli suunnitellut 1luokkalaisille. Meillähän piti alunperin olla tuomarina Salme Mujunen, jonka ratoihin olinkin jo valmistautunut, mutta koska tuomari vaihtui en tiennyt mitä odottaa. Netistäkään ei kyseisen tuomarin agilityratoja juurikaan löytynyt, joten en päässyt ennakoimaan tulevan radan vaikeutta ennen kisoja.

A agilityrata oli suoraviivainen, juuri meille sopiva. Tosin yleensä suoraviivaisilta ja helpolta näyttäviltä radoilta tulee eniten hylkyjä ja virheitä. Suunnittelin jo että rataan tutustumisessa täytyy ottaa kaikki linjat ja ohjaukset huomioon ettei myö päästä Tinin kanssa kasvattamaan tilastoja hylkyjen suhteen.


Minit aloitti kisapäivän ja oltiin Tinin kanssa kannustamassa minikoiria. Todella monelle suoraviivainen rata osotteutui vaikeaksi. Sama oli medikoirien kohdalla, eikä nollatuloksia tullut kuin yksi per luokka. Hylkyjäkin tuli lähes puolelle koirakoista. Maksien rataan tutustumisessa mietin eri ohjauksia ja kummalla puolella olisi paras ohjata. Päädyin kuitenkiin helpoimpaan ilman mitään ylimääräisiä persjättöjä tai muitakaan ohjauskuvioita. Hypyllä 13 oli tarkoitus lähettää koira hypylle ja tehdä itse valssi, mutta olin keppien jälkeen ajautunut liikaa esteestä sivuttaissuunnassa ohi, joten koira lähti takaakierrolle. Sain kuitenkin pelastettua tilanteen ja ohjattua koiran oikealta puolelta esteen yli. Keinulle lähestyminen oli kuitenkin tämän jälkeen hankala mutta selvittiin pienen pyörimisen jälkeen kunnialla maaliin.  



Maksienkaan radalla ei nollia juurikaan nähty ja tuloksetkin olivat yllättävän nihkeässä. Nyt saan kyllä olla tyytyväinen koiraan ja sen tekemiseen. Tin teki sen mitä siltä pyysin ja edellisten kisojen ongelma, putket, sujuivat tällä kertaa todella hyvin. Otin riskillä ja lähetin koiran 10 putkeen ilman että menin itse putkelle ja se toimi. Huisia! Kisoista lähdin tulosta hakemaan ja sen myös sain. Harmittavan lähelle jäi meidän ensimmäinen Luva, mutta kyllä se sieltä aikanaan tulee.


Päivän toinen 1luokan rata olikin sitten meidän osalta täysi fiasko. Tin oli sitä mieltä että johan me yksi rata hypittiin ja alkoi pelleillä tällä radalla. Tin alitti radan toisen hypyn ja päätti putkeen menon sijaan nuuskia maata. Koira myös teki omat ratkaisunsa radan estejärjestyksen kanssa, joten B agiradalta meille tulos hyl. Se tietää vain lisää treeniä ja treeniä niin hyvä tulee.


Saatiin muuten perjantaina fitdogilta yhteistyöpyyntö ja hyvältä kuullostavan diilin johdosta fitdogista tulee meidän yhteistyökumppani. Yhteistyöstä ja yrityksestä saatte kuulla myöhemmin lisää. Kannattaa pysyä kuulolla, eihän sitä tiedä mitä yhteistyö tuo tullessaan tämänkin blogin puolella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti