Riemukolmikko

Olen jo pitkään haaveillut kolmannesta koirasta. Koirasta, jonka kanssa voisin jatkaa mm. agilityharrastusta. Olen seikkaillut monen kasvattajan sivuilla ja hankkinut tietoa useasta koirarodusta. Haluamiani rotuja tuntuu vain olevan niin paljon, ettei päätös ole todellakaan helppo. Päätöstä täytyy miettiä kunnolla. En halua joutua pettymään seuraavan koiran kohdalla sen takia etten ole ottanut kunnolla selvää koiran tarpeista ja ominaisuuksista. Koiran tulee kuitenkin saada elää koiran elämää ilman että se joutuu tukahduttamaan omia tarpeitaan sen takia etten tiedä mihin kyseinen rotu on alunperin tarkoitettu. Tämän hetken koirakriteeerit on että koiran tulee olla narttu ja maksirotu. En voisi kuvitella omistavani pientä koiraa tässä elämänvaiheessa vaikka ne niin suloisia ovatkin.

Kävin isäni kanssa ennen joulua keskustelun kolmannesta koirasta. Tai oikeastaan minä kerroin että olen ollut yhteyksissä kasvattajiin ja isäni tokaisi siihen että kolmatta koiraa ei tule tähän talouteen. En saanut sen suurempia perusteluja ja isäni ei siinä vaiheessa suostunut edes keskustelemaan asiasta. Perheen pää kun on sanansa sanonut niin siihen ei kannata hetkeen puuttua.Näin ainankin meillä. Koiran hankinta innostus lopahti hetkeksi siihen isäni mielipiteen vuoksi. En halunnut kiusata itseäni selailemalla kasvattajien pentue sivuja saatikka mainita tulevista pennuista isälleni.

Vuoden alusta sain kuitenkin itselleni lainakoiran agilityyn. Täydellisen ihanan treenikaverin Tinin. Koira oli yksi haaveilemistani roduista ja oli ihana saada ensikosketus rotuun. Kysyin taannoin Tinin omistajalta uskaltaisiko hän antaa Tiniä meille hoitoon muutamaksi päiväksi. Saisin käsityksen miten Tahvo suhtautuu uusiin koiriin hänen reviirillään ja pääsisin myös helpommin koiran kanssa treenaamaan. Käytiin Tahvon ja Akun kanssa Tinin luona ulkoilemassa. Koirat saivat olla vapaana ja tutustua toisiinsa metsälenkin yhteydessä. Lenkki meni yllättävän kivuttomasti Tahvonkin osalta, joten Tin lähti samalla reissulla meidän matkaan.

Meille päästessään Tin tutki joka paikan ja vaikutti rennolta. Tahvo puolestaan oli varautunut ja vetäytyikin koko päiväksi omiin oloihinsa. Muutama murahduskin Tahvolta kuultiin mutta muuten päivä meni kivuttomasti. Parempi oli molempien koirien antaa olla eikä väkisin yrittää niitä totutaa toisiinsa. Seuraavana päivänä Tahvo oli jo hieman kiinnostuneempi Tinistä. Tahvo ei kuitenkaan uskaltanut tulla Tinin lähelle vaan kiersi koiran kaukaa tai lähti karkuun kun Tin tuli vähän lähemmäksi. Pari viikkoa edellisestä käynnistä Tin tuli taas meille yökylään kisojen vastaiseksi yöksi. Mietin koiraa hakiessa että mitenköhän Tahvo tällä kertaa suhtautuu Tiniin. Yllätyksekseni Tahvon suhtautuminen oli muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan. Tahvo oli heti leikkisällä päällä ja yritti haastaa Tiniä herkeämättä leikkiin. Hyvillä mielin uskallan ottaa Tinin meille jatkossakin hoitoon.

Pieni kolmannen koiran kipinäkin on taas syttynyt ja isäkään ei ole valittanut hoitokoirasta. Eilen se jopa tokaisi tutulleen kaupassa että meillä on kolme koiraa kun Tin on ollut hoidossa. Jospa sitä uskaltais vähän ajan päästä taas muistutella iskää koiran pennuista. En vaan itsekkään enää tiedä haluanko pennun juuri tähän elämäntilanteeseen, kun opiskelutkin mahdollisesti kutsuvat vuoden tai parin sisällä.

Tinin vierailun aikana käytiin myös läheisellä pellolla kuuden koiran voimin. Tahvo ei voinut sietää ikipentu collieta joten herra sai viettää aikaansa hihnan päässä. Tin, Marley ja Kassu juoksivat toista tuntia pallon perässä ja Aku sekä Helmi kaivoivat hevosen jätöksiä lumen alta.