Mysteeripentu ja näyttelykuulumisia

Jokin aika sitten taisin mainita Seran ja Tahvon uudesta kaverista. Silloin en kuitenkaan paljastanut asiasta sen enempää. Nyt asiat ovat varmistuneet ja vahvistuneet joten saanko esitellä laumani uuden jäsenen dalmatiankoira Hertan.

Hertta on Kroatian tuonti Croata Dals Mighty Heart. Hertta-nimi juontaa juurensa arvatenkin virallisesta nimestään. Hertta on ruskeapilkkuinen kaunis narttu, joka rakastaa muita koiria ja on rauhallinen tilanteen tutkailija. Hertta tuli minulle sijoitukseen Magical Spot's -kennelistä. Tulevaisuudessa tyttösen kanssa tullaan kiertämään paljon näyttelyissä ja jo nyt on aloitettu agilityyn valmistavien harjoitteiden opettelu.

Hertta on asunut meillä kohta kuukauden. Aika on kulunut hurjan nopeaan kahden pennun kanssa. Olen ehtinyt käymään tyttösen kanssa pentuluokissakin pyörähtämässä hyvin tuloksin. Ensimmäiset pentunäyttelyt olivat Kouvolassa 2.10. Tuomarina siellä oli ihana Eeva Resko. Dalluja oli ilmoitettu kaksi. Toinen pentu sattui olemaan uros, joten meillä ei ollut kilpasisarta. Rotu oli äkkiä ohi ja Hertta oli rotunsa paras. Jäätiin siis odottelemaan ryhmäkehiä jotka alkoivatkin melko äkkiä. Siellä Hertta sijoittui kolmanneksi joten päivän saldo oli PEK1 KP ROP RYP3

Arvostelussa luki kauniisti: Erittäin hyvin tyyppinen nuori narttu pentu. Kaunis kaula. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut etu- ja takaosa. Erinomainen luusto. Riittävä eturinta. Liikkui erittäin vaivattomasti pitkällä askeleella. Esiintyi hyvin. Tuomari kehui vielä jälkikäteenkin Herttaa sanoen ettei ole hetkeen nähnyt tuollaisia liikkeitä.

Parisen viikkoa myöhemmin osallistuttiin Lahden pentunäyttelyyn 23.10. Siellä tuomarina oli Juha Lehtinen, hyvin mielenkiintoinen tuomari. Dalmatiankoiria oli ilmoitettu tähän näyttelyyn 9 ja niistä Hertan kanssa samassa luokassa kisasi viisi. Hieman vielä tuomarista: onneksi olin varannut hyvin jalassa pysyvät kengät sillä tämä tuomari ei arvostellut koiria seistessä. Taidettiin Hertan kanssa juosta päivän aikana yhteensä 20 kierrosta kehää ympäri. Siinä meinasi usko loppua.

Tuomarin kommentit Hertasta: Mittasuhteiltaan oikea hyvälinjainen narttu. Oikean muotoinen pää. Hyvä kaula ja rintakehä. Hyvä selkä ja lantio. Oikea karvanlaatu. Joustavat liikkeet.

Näiden sanojen saattelemana Hertta oli rotunsa paras ja jäi odottelemaan ryhmäkehiä. Ryhmäkehän kokoomakehässä samainen tuomari tutki koiria tarkkaan ja kävi vielä moneen otteeseen tarkistamassa tilannetta vaikka oli jo lähtenyt pois kehästä. Juttelin siinä sitten toisen koiran omistajan kanssa joka kysyi että löytyikö Hertasta tuomarin mielestä mitään moitetta. Menin hieman hämilleen tästä kysymyksestä ja vastasin ettei löytynyt ja tuomari tykkäsi paljon Hertasta. Tämä pesukarhukoiran omistaja sanoi että ryhmän muista koirista oli löytynyt paljonkin puutteita ja samalla onnitteli meitä jo ryhmävoitosta. Tämä oli vihonviimeinen kommentti mitä olisin halunnut kuulla juuri ennen ryhmäkehää, koska pienet paineet ja jännitys valtasi koko kropan ja tuntui että oksennan siihen paikkaan. Kuten pesukarhukoiran omistaja oli ounastellut, Hertta voitti ja oli ryhmän 6 kaunein koira. BIS kehässä Hertta ei enää jaksanut esiintyä eikä liikkua kunnolla joten sieltä ei enää tuloksia mutta eipä niitä lähdetty hakemaankaan. Saldona siis PEK1 KP ROP RYP1

Nyt viikonloppuna käytiin Jyväskylässä korkkaamassa vanhempien pentujen luokka 13.11. Siellä tuomarina oli Portugalilainen Pedro Sanches Delerue. Tämän tuomarin linjasta en oikein päässyt jyvälle mutta ilmeisesti tykkäsi massiivisemmista koirista. Hertalle narttupentujen voitto mutta ei KP:ta. Hertta oli myös hieman ihmeissään tuomarista ja kuulemma väisti tuomaria, itse en kyllä huomannut mutta pistetään jännityksen piikkiin.

Arvostelussa luki: Bit small size. Still needs to get confidence. Feminine head. Good neck, topline needs to get firm. Correct proportions. Needs more front angulation. Good movement, correct coat, spots not evenly distributed. Ihan olen tyytyväinen arvosteluun, se on ihan Hertan näköinen kuitenkin.

Käytiin myös mätsäreissä treenailemassa ja sieltä tuloksena pentujen Pun1 Bis1

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Olen aloittanut tämän postauksen jo moneen otteeseen mutta en vain ole saanut kasattua ajatuksia järkeväksi kokonaisuudeksi. Aihe koskee Seraa ja sen tämänhetkistä terveyttä. Parisen kuukautta sitten luonnostelin aihetta ja sainkin sen jokseenkin valmiiksi, mutta hetken päästä Seran tilanne muuttui täysin päälaelleen joten postaus jäi julkaisematta. Vihdoin yövuorossa istuessani päätin kasata ajatukset yhteen senkin uhalla etteivät ajatukset kohtaisi toisiaan.

Kaikki alkoi tämän vuoden toukokuussa kun olin kavereiden ja heidän koiriensa kanssa satamassa ja linnoituksessa kiertämässä. Sera sai uusia koirakavereita ja sai juosta oman jaksamisensa mukaan. Lenkin loppuvaiheilla pieni 5kk ikäinen Sera alkoi ontua, ei kovin selvästi mutta ontui kuitenkin. Mitään suurta ei tapahtunut ennen ontumista joten se herätti epäilyksiä. Kaverit näkivät myös ontumisen mutta eivät pitäneet sitä vakavana. Epänormaaliahan se olisi jos pentu ei koskaan kasvuiässä ontuisi. Tutkin jalkaa paikanpäällä, vääntelin niveliä ja venyttelin koipia mutta koira ei reagoinut mihinkään, joten oletin sen vain venäyttäneen jalkansa. Ontuminen oli kuitenkin paikallistettu oikeaan etujalkaan. Alkaneesta ontumisesta kehkeytyi mörkö ja kyttäsin koiran liikkumista ja ontumista herkeämättä. Kaverit ilkkuivat minulle vielä monta kuukautta ensimmäisten ontumahavaintojen jälkeen että kuvittelen koko tilanteen ja teen asiasta isomman numeron mitä se todellisuudessa on.
En saanut asian suhteen rauhaa joten käytin pennun eläinlääkärissä. Siellä lääkäri teki tarkkaa työtä taivutellessaan koiran jokaista niveltä niin etu- kuin takajaloistakin. Ainoa paikka mistä Sera reagoi oli oikean kyynärän ääriasentoon koukistus. Venytyksissä ei reaktiota. Väännellessä toinenkin kyynärä alkoi ärtyä ja sieltäkin saatiin pieni reaktio. Pentu sai kipulääkekuurin ja viikon sairaslomaa. Ohjeeksi saatiin että kannattaa kuvauttaa kasvuhäiriöiden varalta jos ontuminen ei lääkekuurista huolimatta helpota. Siitähän minä taas mörön itselleni kehitin ja päätin että pentu kuvataan vaikka ontuminen loppuisikin.

Seuraavana päivänä olin yhteyksissä kasvattajaan ja kerroin hänelle tapahtuneesta. Hän lohdutteli ja vakuutteli ettei kannattaisi olla huolissaan. Pitäisin vain koiraa viikon verran levossa ja käyttäisin hihnalenkeillä niin asia varmasti korjaantuisi. Hetken olinkin jo sitä mieltä että venähdyshän sen vaan täytyy olla koska mitä pennussa nyt muka voisi olla vialla. Sen vanhemmilla on priima luusto ja muutenkaan suvuissa ei ole mitään viitteitä kyynärä- tai olkavioista. Vaan eipä aikaakaan kun taas mörkö pomppasi päässäni esiin ja muistin kuinka pentu on hyppinyt sohvalta alas ja juossut liukkaalla lattialla toisten perässä ja riehunut isompien koirien kanssa pihalla jajaja...Kävin kaikki kauhuskenaariot mielessäni. Onhan minulla taustalla jo yksi luustovikainen koira ja en millään haluaisi toista samanlaista.

Kipulääkekuurin loputtua Sera ei enää ontunut mutta oli mielestäni hieman vaisu ja ei käyttänyt tassua aivan samalla tavalla kuin toista. Kyttäsin koiraa herkeämättä ja olin koko ajan näkevinäni pientä ontumista silloin tällöin. En saatiun mielenrauhaa asian suhteen joten varasin Seralle ajan lonkkien ja kyynärien röntgeniin. Kuvat tulivat viikossa (älkää kysykö miksi niissä kesti niin kauan) ja eläinlääkäri kertoi ettei niissä näkynyt mitään poikkeavaa. Pentueviikonloppuna Porissa näytin lonkkakuvat myös kakkoskasvattajalle ja hänkin totesi että ne ovat hyvin siistit vaikkakin niissä on vielä kehitys kesken. Sain siis vihdoin huokaista helpotuksesta ja todeta että voin touhuta koiran kanssa jatkossakin ilman huolta.

Aikaa kului eteenpäin ja tuli kesä ja hetkelliset helteet sekä kesätyöt. En touhunnut pennun kanssa mitään kovin rasittavaa ja jalkakin tuntui taas normaalilta. Heinäkuussa meillä oli kennelpäivä jossa Sera pääsi paimentamaan ja muutenkin tapaamaan muita sukulaisiaan. Vauhtia riitti koko päivän ja sen huomasi seuraavana päivänä kotona. Sera ontui taas ja kyseessä oli sama jalka kuin aiemminkin. Ärsytys ja ahdistus palasi ja varasin taas ajan eläinlääkärille. Edellisellä käynnillä eläinlääkäri ei nähnyt selvää ontumista mutta nyt uudella käynnillä hänkin näki ontumisen. Tavallaan helpottava tunne kun tietää ettei itse vain kuvittele asiaa. Sera joutui uusiin röntgenkuviin ja tällä kertaa kuvattiin molemmat jalat ranteista olkaniveliin. Tällä kertaa lausunto kuvista tuli jo seuraavana päivänä kun eläinlääkäri soitti miulle. Olin kaverin kanssa kaupungilla kun puhelu tuli ja olisin toivonut olevani missä tahansa muualla kuullessani huonot uutiset. Eläinlääkäri oli löytänyt Seran olkanivelistä OCD muutoksia ja näistä ontuminen todennäköisesti johtui. Itkuhan siinä tuli keskellä kirkasta päivää vilkkaalla kauppakadulla. Soitin samana päivänä suoraan Kouvolaan ortopedille ja sain ajan viikon päähän.

Kun vihdoin päästiin ortopedille Sera tutkittiin ja kopeloitiin ja selvät reagoinnit saatiin vasempaan olkaniveleen ja oikeaan kyynärniveleen. Röntgenkuvat eivät olleet diagnostisesti onnistuneita, joten Sera lähetettiin CT-kuviin. Sieltä selvisi että tosiaan olkanivelissä on muutosta ja myös kyynärnivelessä. Edessä oli rankka päätös jatkosta. En osannut siinä vaiheessa päättää mitän koiran suhteen tehtäisiin vaan lupasin olla lääkäriin yhteyksissä pikapuoliin. Teoriassa vaihtoehtoja oli vain kaksi: kallis leikkaus tai eutanasia, enhän halua että koira kärsisi kivuista.

Mediahiljaisuus

Ihanaa löytää viimein pieni motivaatio blogin päivittämiseen. Olen laiminlyönyt blogin täysin enkä ole suonut ajatustakaan kirjoittamiselle. En meinaa puolustella tapahtunutta sen enempää kuin toteamalla että oma henkinen jaksaminen on mennyt etusijalle. Sanotaan että nallekarkkien määrä on maailmassa vakio mutta se miten ne jakautuvat ihmisten kesken onkin asia erikseen. Minun kohdalla nallekarkit ovat jääneet viime aikoina olemattomiksi ja huono onni on tullut jäädäkseen. Tapahtuma toisensa perään asiat ovat menneet pieleen tavalla tai toisella, mutta jospa nyt olisin viimein saanut murrettua kirouksen ja tuuri kääntyisi??

Akun kuoleman jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon: Molemmat koirat reagoivat vanhuksen puuttumiseen ja olivat pitkään apaattisia eivätkä syöneet, Sera sairastui ja on nyt pitkällä sairauslomalla, sairastumisen myötä romuttuivat monen monet suunnitelmat, itse olen joutunut venymään töiden, rahattomuuden ja henkisen jaksamisen kanssa äärirajoille ja kaiken lisäksi reissaamista ja rahan menoa on ollut vähän turhankin paljon. Näiden takia viimeiset neljä kuukautta ovat olleet hyvin raskaita. Onneksi olen saanut ystäviltä tärkeää apua koirien ja oman jaksamisen kanssa.

Nyt vihdoin alkaa elämä taas hymyillä ja kuviot selkiytyä. Vielä en uskalla suunnitella mitään pitkälle tulevaisuuteen, mutta päivä kerrallaan kun mennään niin hyvältä näyttää.

Tulossa on myös tällainen yllätys

Erilainen juhannus

Tänä vuonna vietin hieman erilaista juhannusta, toivottavasti viimeistä kertaa. Tykkän enemmän perinteisestä yllätyksettömäst jussista. Juurikaan mikään ei mennyt niin kuin olin alkujaan ajatellut. Itsehän vietin koko juhannusviikonlopun töissä, joten mökille ei kunnolla ehtinyt. Myös eräs ylimääräinen Hattulan reissu verotti mökkeilyaikaa.

Juhannusaattona olin töissä iltavuorossa ja olin alun perin suunnitellut ajavani kotiin ja lähteväni sieltä taas aamulla töihin. Hiostava työpäivä kuitenkin käänsi pääni ja ajoin kodin kautta mökille. Pakkasin tavarat ja koirat autoon ja pääsin vihdoin viilentymään ja rentoutumaan mökille muiden seuraan. Kokko oli harmikseni jo ehtinyt palaa, mutta juhannusruuat notkuivat vielä pöydillä, joten pääsin suoraan syömään. Koirat viipottivat pitkin mökkipihaan ja nekin nauttivat olostaan. Seran viikon sairasloma oli juuri päättynyt (siitä myöhemmin lisää) ja sekin juoksenteli Akun ja Tahvon kanssa.

Aamulla lähdin töihin ja jätin koirat mökille nukkumaan. Olihan siellä muu suku niitä kaitsemassa. Tarkoituksena oli ajaa taas töiden jälkeen mökille, mutta juuri kun työpaikan pihalla istuin autoon, puhelin soi. Iskä soitti ja kertoi että on ajamassa Seran kanssa mökiltä Lappeenrantaa. Heti tietysti alkoi hälytyskellot soida ja ehdin ajatella kaikki kauhuskenaariot päässäni ennen kuin iskä kertoi niistä pahimman. Seraa oli purrut käärme kuonoon ja pennun pää oli puolikas ilmapallo. Itkuhan siinä tuli kun aloin miettiä mitä eri koirakursseilla ja ensiapuluennoilla on puhuttu kyyn puremista ja tajusin etten muista mitään. Miten voi kaikki oppi unohtua hädän hetkellä? Ja miten kaikki voi sattua aina pyhänä tai viikonloppuna? Sitä ei tiedetä missä koiraa on kyy purrut ja kauan siitä oli kulunut ennen kuin se huomattiin, koska koirat viipottivat pitkin pihaa oman mielensä mukaan.

Turvotus jo valahtanu kaulalle

huolestuneena

Puhelun jälkeen juoksin takaisin töihin tietokoneen ääreen ja etsin päivystävän numeroa. Tiesinhän minä ettei Lappeenrannasta löydy kunnon päivystävää eläinlääkäriä, mutta toiveikkaana etsin ympäryskunnista jotain klinikkaa joka olisi auki. Kaikki olivat kiinni ja Etelä-Karjalan päivystävä eläinlääkäri ei vastannut puhelimeen. Ainoa vaihtoehto oli lähteä ajamaan Hattulaan eläinsairaala evidensiaan, Lappeenrannan takapäivystäjälle. Eihän sinne ole "kuin" kolmen tunnin matka. En voi sanoa ettäkö olisin nauttinut ylimääräisestä maisemamatkailusta juhannuspäivänä kipuileva pentu jaloissa maaten. Suoraan sanottuna meillä täällä Etelä-Karjalassa on paskat eläinlääkäripalvelut pyhinä ja viikonloppuisin.

Sera oli turvoksissa kuonosta ja vähitellen turvotus laskeutui kaulalle. Pentu oli huonovointinen ja väsynyt. Se hengitti raskaasti ja tiheään. Se ei pystynyt rentoutumaan automatkalla, koska aina kun se laittoi pään maahan, sitä koski. Se pomppasi aina välittömästi pystyyn ja yritti jaksaa istua koko matkan. Oltiin perillä Hattulassa vasta seitsemältä illalla. Koira oksensi vaahtoa klinikan pihalle. Lääkärin puheille päästiin vasta pikkusta vaille kahdeksan, jolloin Sera pääsi nesteytykseen. Tapahtumahetkestä oli siis kulunut noin kuusi tuntia. Suurin pelkohan mulla oli mitä tuhoja myrkky saisi aikaan tuon kolmen tunnin ajomatkan aikana.

Ehdittiin kiertää Hämeenlinnaa Seran toipumista odotellessa.

Sera oli tiputuksessa nelisen tuntia. Päästiin hakemaan pikku neiti pois puolen yön aikaan. Sera oli saanut kipulääkkeitä, runsaasti nesteitä ja kyynmyrkyn vasta-ainetta. Meiltä kysyttiin haluammeko että vasta-ainetta annetaan, koska kyseessä on kuitenkin hyvin kallis aine. Miulle oli sillä hetkellä aivan sama paljonko hoito tulee maksamaan, pääasia oli että saisin rakkaani kuntoon. Verikokeissa ei ollut näkynyt mitään normaalista poikkeavaa maksa- ja munuaisarvojen kohdalla. Myöskään hyytymistekijöissä ei ollut poikkeavuuksia. Myrkky ei siis ollut vielä saanut vahinkoa aikaan. Mukaan saatiin kipulääkeresepti, kotiutusohjeet ja pirteämpi pentu.

Kotimatka tuntui jäätävän pitkältä. Pentu nukkui jaloissa ja itsekin torkuin apukuskin paikalla. Oltiin kotona neljän aikaa aamusta, ehdin siis nukkua puolitoista tuntia omassa sängyssä ennen kuin lähdin taas töihin aamuvuoroon. Voin kertoa että hieman väsytti kun heräsin aamulla. Siinä vaiheessa pentu oli vielä väsynyt ja turvoksissa mutta kun tulin kotiin neljän aikaa, kakara oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Turvotuskin oli lähes kokonaan laskeutunut. Nyt pennulla on kuitenkin taas viikon saikku, ei ole ihan helppo tehtävä kolmen koiran taloudessa. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin!!!

Kotiin lähdössä

Täytyy vielä mainita että sain kasvattajalta, kakkoskasvattajalta ja muilta kennelin kasvattien omistajilta ihania tsemppiviestejä ja he elivät mukana ja kyselivät tilannepäivityksiä pitkin iltaa. Ahdingon keskellä tuli hyvä mieli! :)

Kaksin aina hauskempaa

Pentujengi Sera & Ronja on ollut taas vauhdissaan kun ovat päässeet useaan otteeseen painimaan keskenään. Tyttösillä ei tosiaan ole kuin muutama päivä ikäeroa ja sen kyllä huomaa. Tytöt viihtyvät todella hyvin keskenään ja vauhtia ei puutu kun nämä pääsevät vapaina kirmaamaan. Kuvista voi huomata sen ilon ja riemun kaverusten kesken!

Löytyikö kuvista suosikkikuvaa?

Pentuarkea

Pentuarki on lähtenyt käyntiin hyvin. Työpäivien ajaksi on koiralle saatu järjestettyä hoitaja ettei pennun tarvitse ihan vielä jäädä pitkäksi aikaa yksin (Akun ja Tahvon kanssa). Pikkuhiljaa opetellaan yksinoloa ja nyt näyttääkin että suuremmilta itkuilta on vältytty kauppareissujen ja lyhyiden yksinoloharjoituksien aikaan. Muutenkin Aku ja Tahvo ovat ottaneet pennun niin hyvin vastaan etten edes uskaltanut toivoa. Pentuarki siis rullaa kaikilta osin mainiosti.

Pentu täyttää nyt torstaina 11 viikkoa ja pitäisi alkaa miettiä rokotusaikaa ja eläinlääkäriä kenelle viedä pentu rokotettavaksi. Täällä Lappeenrannassa on ihan kiitettävästi eläinlääkäreitä joilta hoituu rokottaminen mutta hintahaitari on aika moinen. Eläinklinikka jolla ollaan käyty aina Akun tulosta lähtien on nykyään osa isoa eläinlääkäriketjua ja hinnatkin ovat nousseet paljon. Olen ollut aina tyytyväinen saamaamme palveluun ja koirien kohteluun mutta nyt ollaan luultavasti siinä tilanteessa että tästä paikasta ei tule pennun eläinlääkäriä. Haluan kuitenkin asioida mahdollisimman paljon samalla eläinlääkärillä koko koiran elinajan.
Tulevasta näyttelykoirasta haaveillessani Pentu on saanut aimoannoksen seisontatreeniä 8 viikkoisesta asti. 8,9 ja 10 viikkoiskuvissa pentu seisoo välillä kolmella jalalla, välillä selkä kyyryssä ja välillä keinuhevosena. Nyt seisontatreenit alkavat tuottaa tulosta ja pentu seisoo jo sadasosasekuntin paikoillaan, JIPII! Juurikaan muuta ei olla vielä pennun kanssa harjoiteltu. En siis tarkoita etteikö pennun kanssa olisi touhuttu ja rellestetty, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi opettaa pennulle vielä mitään suurempia temppuja yms. Ihan perus arkirutiinien ja hihnakäyttäytymisen kanssa ollaan vielä puljattu. Nyt kun olen kipeänä on hyvää aikaa alkaa ehdollistamaan pentua naksuttimeen jotta saan palkkaukseen lisää tehokkuutta.
Autoilu sujuu nykyisin todella hyvin etujalkatilassa. Sera nukkuu ajomatkan ja alkaa jo itsenäisesti hypätä autoon herkun perässä. Viikonlopun näyttelystä olisi tarkoitus hankkia kevytmetallihäkki näyttelyitä ja muita harrastuksia varten joten se siirretään myös takakonttiin ja pentu saa opetella siellä matkustamista. Uskon että huuto voi olla taas kova kun Sera joutuu takakonttiin. Hihnassa kävelykin sujuu nykyisin hyvin, tosin pentu on oppinut vetämään joten tästä yritetään opetella pois. Luoksetulo on vielä hataraa mutta pikkuhiljaa sekin alkaa vahvistua. Sera on päässyt juoksentelemaan muiden pentujen ja aikuisten koirien kanssa jäälle ja pelloille missä luoksetuloa harjoitellaan, kotonahan pentu tottelee jo ihan kiitettävästi.

1. viikko

Yhteen viikkoon saa mahdutettua yllättävän paljon sisältöä kun oikein haluaa. Työt ja pentuarki tuovat toki pienen haasteen menojen suunnitteluun, mutta näköjään niistäkin selviää. Pennun osalta ensimmäinen viikko uudessa kodissa on ollut jännittävä. Pentu on päässyt tutustumaan muutamaan uuteen koirakaveriin, käyty uusissa paikoissa ja totuteltu autoiluun. Ensimmäiset päivät sai sentään huilailla rauhassa kotona ja tutustua Akuun ja Tahvoon.

Maanantaina pentu joutui ensimmäistä kertaa hoitoon, kun itse menin töihin. Katariina lupasi ottaa pennun hoitoon ja hauskaahan heillä taisi olla. Pentu pääsi käymään Katariinalla ja taisi se samalla hurmata myös talouden muut henkilöt. Vieraskorea pentu oli ollut nätisti koko pitkän päivän ja oli odottamassa Katariinan kanssa meillä kun tulin töistä.

Tiistain pentu vietti jälleen hoidossa Katariinalla. Kääpiökaksikolla ja pennulla oli ollut hauska päivä ja vauhtia oli riittänyt. Töiden jälkeen leikkasin pennulta ensimmäistä kertaa kynnet. Ei niin vaikeaa kuin olisi voinut kuvitella: pentu selälleen jalkojen päälle ja kynsien leikkuu kynsisaksilla. Samalla harjasin pennun ensimmäistä kertaa. Tästäkään se ei välittänyt, mitä nyt ei meinannut pysyä paikoillaan. Illalla lähdin pennun kanssa agilitytreeneihin, tai siis pentu pääsi painimaan pienen dalmistytön kanssa siksi aikaa kun itse olin Tinin kanssa treenaamasssa. Automatka meni huutaen, mutta eipä pennulta muutakaan voi vielä odottaa. Pentupainin jälkeen Sera oli sopivan väsynyt joten loppuilta meni rauhallisissa merkeissä.

Keskiviikkona Sera sai taas autoilutreeniä kun se pääsi ystävälleni hoitoon. Sera oli ensimmäistä kertaa kerrostalossa, jossa se pääsi tutustumaan hissiin. Hississä oli kuulemma ollut kaikkein rankinta ylittää hissin ja lattian välinen kynnys. Hississä matkustaminen sen sijaan ei ollut pentua juurikaan hetkauttanut. Liukkaat lattiatkin saivat pennun hämmentymään mutta äkkiä se niihinkin tottui. Pentu sai myös ensimmäisen lapsivieraan jonka se oli ottanut kuulemma hyvin vastaan. Illalla pentu pääsi taas autoilemaan kun kävin hakemassa pennun kotiin hoidosta. Nyt automatka meni ehkä hieman aiempaa paremmin.

Torstaina suunnattiin Katariinan ja nuorison kanssa Rahulan Rehuun. Sera-pieni oli kovin reipas vaikka välillä hieman jännittikin uusi ja ihmeellinen paikka. Rahulassa kierreltiin kauppaa ja ostettiin vähän ruokaa koirille. Rahulan jälkeen käytiin vielä Mustissa ja Mirrissä ostamassa nameja. Sera sai siellä valtavan ihanan vastaanoton kun myyjät tulivat paijaamaan pientä koiranalkua. Tavattiinpa samalla komea pinserineitokin. Kauppareissun ohella pentu sai aimoannoksen autoilua. Se ei tosin ihan vielä ole pennun mielestä parasta puuhaa. Kotona pentu sai hetken levähtää ja sen jälkeen meno jatkui metsäpoluilla. Sera juoksi ja riekkui kahden kääpiötytön kanssa. Hauskaa näytti olevan kun ovat vielä saman kokoisia. Loppupäivän pentu olikin niin väsynyt että se ei jaksanut kiinnostua edes vierailevasta ihmisestä.

Perjantaina käytiin pennun kanssa ensimmäistä kertaa "lenkkeilemässä", kierrettiin nimittäin meidän kortteli. Hihnassa kulkeminen on vielä aika uutta, koska ollaan pääsääntöisesti kuljettu omalla pihalla ja metsissä ilman pantaa. Korttelilla on pituutta noin 500metriä, jonka pentu jaksoi kävellä hyvin. Välillä piti jäädä rapsuttelemaan pantaa ja välillä ihmeteltiin autoja ja uusia tuoksuja. Autot osoittautuivat hieman pelottaviksi mutta namin voimalla ohittaminen onnistui ongelmitta. Pentu jäi myös ensimmäistä kertaa hetkeksi yksin (tai siis Akun ja Tahvon kanssa) kotiin sen ajaksi kun kävin nopeasti kaupassa. Pentu vaikutti rauhalliselta kun tultiin kotiin joten eipä suurempia paniikkeja ole tainnut olla. Kamera oli kuvaamassa sen aikaa kun oltiin pois mutta vielä en ole ehtinyt tallennetta katsomaan. Sieltähän se totuus selviää.

Jäärinsessa

Perjantaina koitti se päivä, mitä olin pitkään odottanut ja mistä olin haaveillut. Ajettuja kilometrejä kertyi 850km, istuttuja tunteja puolen vuorokauden verran ja mitä saatiin palkaksi tästä uurastuksesta? Maailman suloisin ja reippain bordercollietyttö. Pentu sai nimekseen Sera. Haaveista tuli siis vihdoin totta!

Kuvat muokkaamattomia ja suoraan kamerasta, pahoitteluni

Tervetuloa laumaamme Amazeme Instant Affection, tuttavallisemmin Sera.

Pentue syntyi 7.1.2016 ihanalle Lissu-mammalle. Pentueeseen syntyi 6 tervettä ja elinvoimaista pentua, 3 urosta ja 3 narttua. Olin ollut kasvattajan kanssa yhteyksissä pentueen tiimoilta jo hyvissä ajoin, mutta mitään varmuutta ei ollut, olisiko tästä pentueesta minulle koiraa. Halusin narttupennun, joten "vain" kolmen nartun syntyminen lisäsi jännitystä. Kasvattaja ilmoitti minulle kuukauden ikäisistä pennuista ilouutisen, minulla siis todellakin olisi mahdollisuus saada tästä pentueesta yksi pentu. Ja mikä parasta, pentu sattui olemaan juuri se johon oli ihastunut pentueen synnyttyä. En voinut aluksi uskoa tätä todeksi. Nyt pentu tuhisee jaloissa keräten voimia seuraavaan riekkumispyrähdykseen ja unelma alkaa tuntua todelta. Rakastun pentuun päivä päivältä enemmän.

Lähdettiin hakemaan pentua perjantaina, 7viikon ja 1 päivän ikäisenä. Edellisenä päivänä yksi pennuista oli ehtinyt lähteä omaan kotiin ja nyt oli Seran vuoro. Lähdettiin Lappeenrannasta jo aamulla klo 3:00 ajamaan kohti Poria. Tarkoitus oli olla perillä aamulla yhdeksän maissa, jotta ehdittäisiin ajaa takaisin kotia valoisan aikaan. Ajosää sattui olemaan tällä kertaa ihan hyvä, joten suurempia viivytyksiä ei ollut ja oltiin perillä sovittuun aikaan. Perillä palluteltiin pentuja hetken aikaa jonka jälkeen käytiin paperit läpi ja allekirjoitin kauppasopimuksen. Tämän jälkeen otettiin vielä kuva ja päästiin lähtemään kotiin.

c. Jaana P.

Paluumatka alkoi kamalan, korvia raastavan kiljumisen ja huutamisen saattelemana. Tyttö oli vahvasti sitä mieltä että hän on aivan väärässä paikassa. Ensimmäiset 50 kilometriä menivät siis korvia pidellessä. Lopulta tyttö antautui ja otti mikrounet auton hyrrätessä. Pienten energiankeruunokosten jälkeen sama huuto jatkui. Itkua kuuntelimme noin tunnin verran jonka jälkeen pentu oli täysin poikki ja antautui nukkumaan. Pentu nukkuikin tämän jälkeen lähes koko loppumatkan Lappeenrantaan saakka. Muutaman kerran pysähdyimme tankkaamaan ja jalottelemaan. Samalla pentu pääsi pienelle happihyppelylle. Suuri maailma kuitenkin pelotti pienokaista, joten visiitti jäivät lyhyiksi. Tarpeet saatiin kuitenkin suoritettua ulos joten auton peti säästyi kuivana.

c. Jaana P.

Kotona oltiin jo neljältä iltapäivällä. Pistäydyttiin matkalla myös nopeasti molempien mummojen luona näyttämässä pentua ja sen jälkeen päästiin kunnolla kotiin. Pennun tutustuttaminen Akuun ja Tahvoon sujui ongelmitta. Tahvo otti pennun heti hyvin vastaan ja Akusta nyt ei ollut edes epäilystä. Tänään Tahvo jopa pyysi pentua ensimmäistä kertaa leikkimään, ja mikäs sen parempi paikka olisi kuin minun sänky.