Erilainen juhannus

Tänä vuonna vietin hieman erilaista juhannusta, toivottavasti viimeistä kertaa. Tykkän enemmän perinteisestä yllätyksettömäst jussista. Juurikaan mikään ei mennyt niin kuin olin alkujaan ajatellut. Itsehän vietin koko juhannusviikonlopun töissä, joten mökille ei kunnolla ehtinyt. Myös eräs ylimääräinen Hattulan reissu verotti mökkeilyaikaa.

Juhannusaattona olin töissä iltavuorossa ja olin alun perin suunnitellut ajavani kotiin ja lähteväni sieltä taas aamulla töihin. Hiostava työpäivä kuitenkin käänsi pääni ja ajoin kodin kautta mökille. Pakkasin tavarat ja koirat autoon ja pääsin vihdoin viilentymään ja rentoutumaan mökille muiden seuraan. Kokko oli harmikseni jo ehtinyt palaa, mutta juhannusruuat notkuivat vielä pöydillä, joten pääsin suoraan syömään. Koirat viipottivat pitkin mökkipihaan ja nekin nauttivat olostaan. Seran viikon sairasloma oli juuri päättynyt (siitä myöhemmin lisää) ja sekin juoksenteli Akun ja Tahvon kanssa.

Aamulla lähdin töihin ja jätin koirat mökille nukkumaan. Olihan siellä muu suku niitä kaitsemassa. Tarkoituksena oli ajaa taas töiden jälkeen mökille, mutta juuri kun työpaikan pihalla istuin autoon, puhelin soi. Iskä soitti ja kertoi että on ajamassa Seran kanssa mökiltä Lappeenrantaa. Heti tietysti alkoi hälytyskellot soida ja ehdin ajatella kaikki kauhuskenaariot päässäni ennen kuin iskä kertoi niistä pahimman. Seraa oli purrut käärme kuonoon ja pennun pää oli puolikas ilmapallo. Itkuhan siinä tuli kun aloin miettiä mitä eri koirakursseilla ja ensiapuluennoilla on puhuttu kyyn puremista ja tajusin etten muista mitään. Miten voi kaikki oppi unohtua hädän hetkellä? Ja miten kaikki voi sattua aina pyhänä tai viikonloppuna? Sitä ei tiedetä missä koiraa on kyy purrut ja kauan siitä oli kulunut ennen kuin se huomattiin, koska koirat viipottivat pitkin pihaa oman mielensä mukaan.

Turvotus jo valahtanu kaulalle

huolestuneena

Puhelun jälkeen juoksin takaisin töihin tietokoneen ääreen ja etsin päivystävän numeroa. Tiesinhän minä ettei Lappeenrannasta löydy kunnon päivystävää eläinlääkäriä, mutta toiveikkaana etsin ympäryskunnista jotain klinikkaa joka olisi auki. Kaikki olivat kiinni ja Etelä-Karjalan päivystävä eläinlääkäri ei vastannut puhelimeen. Ainoa vaihtoehto oli lähteä ajamaan Hattulaan eläinsairaala evidensiaan, Lappeenrannan takapäivystäjälle. Eihän sinne ole "kuin" kolmen tunnin matka. En voi sanoa ettäkö olisin nauttinut ylimääräisestä maisemamatkailusta juhannuspäivänä kipuileva pentu jaloissa maaten. Suoraan sanottuna meillä täällä Etelä-Karjalassa on paskat eläinlääkäripalvelut pyhinä ja viikonloppuisin.

Sera oli turvoksissa kuonosta ja vähitellen turvotus laskeutui kaulalle. Pentu oli huonovointinen ja väsynyt. Se hengitti raskaasti ja tiheään. Se ei pystynyt rentoutumaan automatkalla, koska aina kun se laittoi pään maahan, sitä koski. Se pomppasi aina välittömästi pystyyn ja yritti jaksaa istua koko matkan. Oltiin perillä Hattulassa vasta seitsemältä illalla. Koira oksensi vaahtoa klinikan pihalle. Lääkärin puheille päästiin vasta pikkusta vaille kahdeksan, jolloin Sera pääsi nesteytykseen. Tapahtumahetkestä oli siis kulunut noin kuusi tuntia. Suurin pelkohan mulla oli mitä tuhoja myrkky saisi aikaan tuon kolmen tunnin ajomatkan aikana.

Ehdittiin kiertää Hämeenlinnaa Seran toipumista odotellessa.

Sera oli tiputuksessa nelisen tuntia. Päästiin hakemaan pikku neiti pois puolen yön aikaan. Sera oli saanut kipulääkkeitä, runsaasti nesteitä ja kyynmyrkyn vasta-ainetta. Meiltä kysyttiin haluammeko että vasta-ainetta annetaan, koska kyseessä on kuitenkin hyvin kallis aine. Miulle oli sillä hetkellä aivan sama paljonko hoito tulee maksamaan, pääasia oli että saisin rakkaani kuntoon. Verikokeissa ei ollut näkynyt mitään normaalista poikkeavaa maksa- ja munuaisarvojen kohdalla. Myöskään hyytymistekijöissä ei ollut poikkeavuuksia. Myrkky ei siis ollut vielä saanut vahinkoa aikaan. Mukaan saatiin kipulääkeresepti, kotiutusohjeet ja pirteämpi pentu.

Kotimatka tuntui jäätävän pitkältä. Pentu nukkui jaloissa ja itsekin torkuin apukuskin paikalla. Oltiin kotona neljän aikaa aamusta, ehdin siis nukkua puolitoista tuntia omassa sängyssä ennen kuin lähdin taas töihin aamuvuoroon. Voin kertoa että hieman väsytti kun heräsin aamulla. Siinä vaiheessa pentu oli vielä väsynyt ja turvoksissa mutta kun tulin kotiin neljän aikaa, kakara oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Turvotuskin oli lähes kokonaan laskeutunut. Nyt pennulla on kuitenkin taas viikon saikku, ei ole ihan helppo tehtävä kolmen koiran taloudessa. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin!!!

Kotiin lähdössä

Täytyy vielä mainita että sain kasvattajalta, kakkoskasvattajalta ja muilta kennelin kasvattien omistajilta ihania tsemppiviestejä ja he elivät mukana ja kyselivät tilannepäivityksiä pitkin iltaa. Ahdingon keskellä tuli hyvä mieli! :)