Treenikatsaus

Treenirintamalla on taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Uudessa ryhmässä treenaaminen sujuu mainiosti ja suurempi jännityskin on selätetty. Itseasiassa en edes tiedä mikä uudessa ryhmässä aloittamisessa oli taas olevinaan niin jännää. Sitä piti kuitenkin jännittää. Jännityksen piikkiin pistettiin muutamat huonosti menneet treenitkin. Koko harrastaminen oli silloin lopetusuhan alla. Otti niin kovin päähän kun itse möhlin ja koira otti siitä itseensä. Nyt kun jännitys on hävinnyt, treenitkin sujuvat mainiosti.

Meillä on vuoroviikoin ratatreeniä ja tekniikkatreeniä. Eli joka toinen viikko pääsemme hiomaan jotakin uutta tekniikkaa tai muistuttelemaan vanhoja mieleen, ja seuraavalla viikolla pääsemme mahdollisesti hyödyntämään niitä ratatreenien muodossa. Mielestäni melko toimiva tekniikka. Nyt helmikuun aikana ollaan treenattu valssia, persjättöä, takaaleikkausta ja takaakiertoja eri tekniikoilla. Eli perusohjauksia muistuteltiin mieleen. Ja joo, luulin että osaisin nämä edes jotenkin mutta olin näköjään väärässä. Oma ajoitus on pielessä ja liikkuminen jähmeää. Kahden peräkkäisen, eri suuntaan pyörivän valssin yhdistäminen oli ylitse pääsemättömän vaikeaa.

Ratatreeneissä pääsin testaamaan opittuja asioita. Jo heti toisella esteellä oli takaakierto jossa itse olin myöhässä joten koira oli ampaista suoraan putkeen. Keppikulma oli haastava joten toisella kierroksella ohjasinkin kepeille putken toiselta puolelta. Edelleen koira ampaisi toiseen tai kolmanteen keppiväliin. Vinkkinä: anna koiralle tilaa ja aikaa suorittaa ensimmäinen keppiväli. Kun jäin hieman jälkeen niin johan koira tajusi mennä oikeaan väliin. Kontaktit ihan ok alastullessa. Ylösmenoissa vielä paljon hiottavaa. Punaisen putken jälkeinen 12-15 pyöritys ekalla kerralla aivan kamala, ajatus ja toteutus eivät kohdanneet. Seuraavilla kerroilla parempi. Loppurata ihan hyvä. Näistä treeneistä jäi todella hyvä mieli ja saatiin superpaljon hyviä vinkkejä itsenäiseen treenaamiseen.



Seuraavalla viikolla oli taas tekniikkatreeniä, tällä kertaa lyhyen radan muodossa. Treenattiin putkijarrua ja jo opittuja ohjauksia. Ensimmäinen kierros meni melko roiskien. Ei olla treenattu koiran kanssa putkijarruja joten oma luotto koiraan oli heikko ja eipä tuossa omassakaan tekemisessä ollut kehumista. Koira kuitenkin osoitti osaavansa homman joten työnteko alkoi sujua. Koira irtosi tosi hyvin hypyille ja oli muutenkin tosi kivalla tuulella. Loppua kohden oma tossu alkoi painaa ja keskittyminen herpaantua joten omia ohjausvirheitä alkoi tulla. Koira käytti tottakai tilanteen hyödyksi ja rallatteli putkiin. Putkijarruissa en oikein tajunnut tekniikkaa ja se kyllä näkyy. Tekniikka oli enemmänkin putkeen keilaamista kuin kunnon putkijarrua. Onneksi video tuli taas kuvattua ja huomattua virheet.

10. luukku, treenirintamalla tapahtuu

En ole hetkeen kirjoitellut blogin puolella mitään meidän agilitysta. Nopealla vilkaisulla viimeisin agilitytreenikertomus on elokuulta. Tähän on syynsä. Meillä vaihtui treeniryhmä lokakuun alussa, olin sairaana ja muita menoja on sattunut treenien kanssa samalle päivälle. Treenejä on siis jäänyt välistä ja uuteen ryhmään sopeutuminen on ottanut aikansa. Päästiin Tinin kanssa todella kivaan maksikoiraryhmään. Tosin meiltä vei vajaat kaksi kuukautta sopeutua uuteen ryhmään ja uusiin koulutusmenetelmiin. Uusi kouluttaja Marika on todella kiva ja pätevä, mutta kuitenkin niin erilainen kuin meidän edellinen kouluttaja.

En ajatellut että Tinille olisi ongelma siirtyä uuteen ryhmään uusien treenikavereiden joukkoon, koska eihän se ikinä ole kiinnostunut muista koirista kun on kyse agilitysta. Tyttö kuitenkin otti häiriötä uusista koirista, uudesta kouluttajasta ja miun hermoilusta. Meillä ei kahteen kuukauteen onnistuneet yhdetkään treenit ja alkoi jo mennä usko koko lajia kohtaan. Toitotin vain kouluttajalle että on se ennen osannut, mutta vaikeahan sitä on kouluttajan uskoa jos ei ole koskaan nähnyt. Oma tiedostamaton hermoilu ja väsymyskään ei varmasti auttanut asiaa. En tahallani jännittänyt enkä kokenut jännityksen tunnetta, mutta huomasin kuitenkin tekeväni asioita hassusti ja vähän roiskien. En voi syyttää muuta kuin omaa jännitystä.

Meillä siis levisi pakka täysin agilityn osalta. Koira ei enää osannut kontakteja, jotka sillä on ollut jo puoliksi valmiit, se ei irronnut hypyille eikä se kyennyt enää kuuntelemaan ohjauksiakaan samalla tavalla kuin aiemmin. Myös hyppytekniikkatreeneissä koira arkaili ja oli hieman anteeksipyytelevän oloinen. Katso video. Myös oma ohjaaminen oli ala-arvoista! Unohtelin ratoja, ohjasin huolimattomasti ja jätin koiran useasti selän taakse tekemään omiaan.

Viime viikolla otin härkää sarvista kiinni ja pyysin Tinin meille hoitoon. Varasin hallin kahdelle päivälle ja päätin käydä treenaamassa niitä asioita, mitkä oli treeneissä ontuneet. Ihan ensimmäiseksi kiinnitin huomiota kontaktien alastuloon, mikä on aikaisemmin ollut jo melkein pommin varma. Sain Marikalta vinkkejä miten vahvistan Tinille oikeaa toimintaa ja näitä päätin kokeilla. Toinen treeniä vaativa asia oli ohjaajaa kohti hyppääminen (mikä tän hienompi nimitys on?). Treenilistalla oli myös hyppytekniikkaa kokoavalla ja kasvavalla välillä. Eli treeniä ihan riittämiin kahdeksi päiväksi.

Ensimmäisenä päivänä treenasin hyppytekniikkaa. Aluksi otettiin kokoavalla välillä 5 hypyn sarjaa, jossa Tin hyppäsi viimeisen välin yli. Pidensin viimeistä väliä yhdellä kengän mitalla ja homma alkoi luistaa. Palautin välin takaisin alkuperäisiin mittoihin lopuksi ja otin yhden toiston mikä onnistui. Tosin Tin hyppää kokoavaa sarjaa myös hieman kasvavalla loikalla mikä ilmenee tuon viimesen välin ylihyppynä. Näiden jälkeen otin kasvavalla välillä muutamia toistoja. Näissä ei ollut ongelmia.

Linkki videoon

Seuraavana päivänä treenattiin yksittäin kontakteja sekä otettiin rataa pätkissä. Radalla tuli treenattua lähetyksiä, vähän eri ohjauksia ja sitä ohjaajaa kohden hyppäämistä. Oikeastaan kaikki onnistui lopulta hyvin, kun ei ollut ylimääräistä häiriötä hallissa. Nyt tiistaina treenattiin taas ryhmän kanssa ja kyseessä oli sama rata mitä olin omatoimisestikin käynyt treenaamassa. Nyt se meni TOSI HYVIN!! Kontaktien alastulot onnistuivat (ylösmenot kamalat), ohjauksen seuranta hyvää ja jonkin sortin irtoamisetkin alkoi löytyä. Eli toivottavasti näistä vastoinkäymisistä ollaan päästy hetkeksi.

Linkki videoon

Oliskos teistä kivempi lukea näistä treeneistä myös ns. analyysia miten ohjasin ja mitä kouluttaja kehoitti tekemään?

"Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa"

Valopäitten joukkoon tähtäsin.minäkin,mut ei tuu mitään.
Meditaatioon ja ismeihin,sekosin,niinkuin pitää.

Oppi kautta kantapään,lensi veks ja menemään.
Tähtihetkeni mä kirjasin,mokatkin,mutt harvemmin.
Ne mä villaisella painelin,painelin,tietenkin.

Oppi kautta kantapään,lensi veks ja menemään.
Typeryyttään on niin vaikee myöntää,myönnän sen.

Tää ei oo ihan haudan vakavaa,muutkin mokaa.
Mua saa,mua täytyy valistaa,muutkin mokaa.
 

Pauli Hanhiniemi - muutkin osaa

 

Lauantai, elokuun 22 päivä koitti vihdoin. Vihdoinkin oli aika tosi koitoksen agilityrintamalla kun testattiin käytännössä uusia kontaktioppeja. Ollaan nyt  hiottu kontakteja kuukauden verran, mutta edistystä treeneissä ei ole tapahtunut siihen tahtiin kuin olisin halunnut. Ehkä vaadin liikaa? Ehkä olen malttamaton, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja samantien. Dalmatiankoira on kuitenkin hyvin erilainen kuin paimenkoira, se ei omaa yhtään miellyttämisenhalua, joten motivointikin on huomattavasti haastavampaa kuin paimenkoiran kanssa. Nyt ei kuitenkaan ollut aika haikailla vaan suunnattiin kohti Lappeenrannan agilityhallia ja Johanna Nybergin kisaratoja.

Luvassa oli kolme starttia, kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Meillähän on jo hyppyradalta luva mutta osallistuin siihen oman seuran kannatuksen vuoksi. Kisat alkoivat kymmeneltä, joten aikaista herätystä ei tällä kertaa ollut. Nukuin hyvät yöunet ilman jännitystä tai stressiä. Mikkelin kisoista viisastuneena en asettanut meille suuria tavoitteita. Kisojen päätavoite oli saada kontaktit onnistumaan, mutta luotto koiran osaamiseen oli nollassa.  Aamulla ennen hallille lähtöä meinasi pieni ärsytyskin saada vallan ja mielessä pyöri vain harrastuksen tauolle laittaminen. Heti aamusta ei siis löytynyt kisafiilistä ja mietin jo että jätän koko kisat väliin. Onneksi kuitenkin lähdin hallille.

Ensimmäisenä oli A agilityrata, joka oli ensi silmäykseltä mukavan oloinen, mutta ei kuitenkaan ihan helpoimmasta päästä 1luokan kisoissa. Rataan tutustumisen aikana kisafiilis löytyi ja olin jo innoissani menossa koiran kanssa radalle. Maksit aloitti kisaviikonlopun joten rataan tutustumisen jälkeen käytin koiran pienellä lenkillä ja innostin koiraa patukkaleikillä. Koira oli virkeällä mielellä lähdössä radalle, joten arvasin että vauhtia tulee löytymään. Juostiin rata sujuvasti läpi ilman erimielisyyksiä ja kerättiin kaikki kosketuksetkin kontakteihin. Maalissa fiilis oli mitä mahtavin. Taisin hyppiä ja hihkua onnesta. Tulos oli ajassa -3,68 5vp yhden pudonneen riman vuoksi. Ilma ei ollut vielä tukalan kuuma, joten hellekään ei verottanut suoritusta.

Toisella agilityradalla fiilis oli korkealla. Aurinko paistoi jo kuumasti, mutta varjossa oli mukava odottaa vuoroa. Tutustuin rataan nopeasti ja pänttäsin mieleen estejärjestystä. En miettinyt sen enempää eri ohjauksia vaan tutustuin rataan helpoimmalta tuntuvilla ohjauksilla. Tämä rata vaikutti edellistä vaikeammalta ja vauhdikkaammalta. Päätin että otan koiran kunnolla haltuun ennen kontakteja ja menemme yhtä matkaa ja hallitusti esteelle. No koirapa ei ollut samaa mieltä vaan vähät välitti haltuunottoyrityksistä ja juoksi suoraan kontaktille. Tin kyllä otti kontaktit esimerkillisen kauniisti niin ylös mentäessä kuin alas tultaessa, mutta muutama ärräpää siinä mielessä kävi kun koiralla oli suuremmat menohalut kuin keskittyminen ohjauksiin. Puomilla Tin hieman paineistu ja puomi tultiin toooooooodella hitaasti. Alastulokontaktikin otettiin hitaasti mutta varmasti. Loppurata saatiin rallatella maaliin vauhdilla. Tuloksena 1,47 sekuntia yliaikaa, mutta silti ratavirheetön suoritus. Yliajasta en voi syyttää muuta kuin itseäni. Hieman harmittaa että nousu kakkosiin oli sekuntin päässä. 

Kaikilla radoilla kepit oli todella hienot. En edes ole tajunnut että Tin osaa kepit noin hienosti. Hyppyradalla ohjasin itse kepeille hieman liian pitkälle, joten koira lähti minun ohjauksesta kiertämään ensimmäistä keppiä ja täten väärään keppiväliin. Muutenkin keppikulma oli 1 luokan radalle todella haastava, kun hypyltä tultaessa koiran tuli kääntyä 180 astetta kepeille. Hyppyradan tulos keppivirheen vuoksi oli 5 ajassa -5,41. Tällä irtosi kuitenkin toinen sija kun voittanut oli vajaa kaksi sekuntia nopeampi kuin Tin. Muuten hyppyrata oli mukava mutta ei liian helppo. Kaiken kaikkiaan Johanna Nybergin radat olivat minun makuun. Ensi viikon loppuna pääsen Mikkeliin samaisen tuomarin radoille, joten toivotaan että luvassa on yhtä vauhdikkaita ja mukavia ratoja. Treeni- ja kisafiilis löytyi taas. Tuomarin kommentti palkintojen jaossa kiteytti viikonloppuni: Luota koiraan!



Täplätreenit

Viime viikon teemana oli hauskanpito musta-valkoisten ystävien kanssa. Ihana virtaa täynnä oleva Tin tuli perjantai-iltana meille ja pääsi viikonlopuksi liitelemään agilitykentille treenien merkeissä. Tehotreenissä oli jälleen kontaktit ja etenkin puomin kontaktit. Tin paineistuu käskyttämisestä ja uuden opettelusta, joten pidettiin treenit lyhyinä ja leikittiin paljon toistojen välissä.

Aluksi toivoin koiran tarjoavan kontaktia itse, mutta koska dalmatialainen ei ole järin miellyttämisenhaluinen, ei Tin tarjonnut mitään toimintaa. Se seisoi puomin alastulopäädyssä kontaktin yläpuolella 10 minuuttia. Itse seisoin palkkausvalmiudessa koiran vierellä, mutta kärsivällisyys loppui kun ei mitään tapahtunut. Seisoisin varmaan vieläkin siellä puomin juurella jos en olisi vaihtanut treenitaktiikkaa. Mukaan pääsivät namialusta ja kasa herkkuja. Pyöräytin Tinin puomin alastulolle puomin laskun puolesta välistä ja aluksi ohjasin koiran kontaktille ja palkkasin puomin juuressa olevalle namialustalle. Pikku hiljaa vähensin käsiohjausta ja annoin koiran itse hakea palkan namialustalta. Toimi ja koira pysähtyi 2on-2off asentoon!
Kontaktin pysäytystä ollaan kuivaharjoiteltu jo kaksi viikkoa takaperin. Treenasin pysäytystä namialustan avulla rappusen juuressa. Pyöräytin koiran rapulta alas siten että etutassut oli eri tasolla kuin takatassut. Toimi ihan hyvin, mutta koira tarvitsi valtavasti apuja, jotta se tajusi mitä siltä pyydettiin. Eikä asiaa auttanut yhtään kun namipalkka ei ole koiran mielestä suurin palkka vaan lelu. Huomasin kuitenkin että kuivaharjottelu oli kannattanut. Puomilla koira ei tarvinnut enää niin paljon tukea.

Kävin myös seuraavana päivänä ottamassa Tinin kanssa muutamia kontaktitoistoja ja seuraamassa kaverin treenejä. Oltiin sovittu että tavataan hallilla ja treenataan jotakin yhdessä. Myöhäisen kesän vuoksi hallissa oli niin kuuma ettei siellä tehnyt mieli treenata mitään isompaa. Lopulta ajatukset ajautuivat siihen että rakennettaisiin ulos muutaman hypyn ja putken rata ja otettaisiin agikuvia aurinkoisessa säässä. Niinhän me teimme ja kuvia tuli räpsittyä todella paljon. Kaveri sai myös koittaa Tinin ohjausta samalla kun minä kuvasin. Yllätyin kuinka hyvin Tin lähti vieraan ihmisen matkaan. On se vaan pätevä eläin!

Sunnuntaina vein Tinin takaisin omaan kotiin. Siellä oli isosiskoa vastassa kolme pientä naskalihammasriiviötä. Naperoiden päänmenoksi on jo suunniteltu menoja syksyksi, minkä takia näyttelyseisotusta oli alettava treenata. Ei ihan helppo homma 10 viikkoisilta ikiliikkujilta. Sain kunnian olla hihnan toisessa päässä kun koirien omistaja yritti saada pentusista seisotuskuvia. Todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Kärsivällisyyden (jota en yleensä omista) ja tuurin voimin saimme pennuista kuvat ja seisotustreenit onnistuneesti päätökseen. Treenien päätteeksi pentuset pääsivät jatkamaan leikkiä Tinin kanssa ja lopuksi nukkumaan nurmikolle.

Hurtat vapaalla

Ihan parasta kesässä on kun pääsee koirien kanssa samoilemaan metsään ja vielä parhaassa seurassa. Työelämän vastapainoksi kunnon eräily metsikössä hyvässä kesäisessä säässä rauhoittaa kummasti mieltä. Ei ole pelkoa että toinen koirakko tulee vastaan tai ei tarvitse menettää hermojaan sadannetta kertaa hihnan päässä petävään koiraan. Ja mikä parasta, koirat saavat kuluttaa energiaansa parhaalla mahdollisella tavalla, juoksemalla vapaana, riehuen keskenään ja haistellen uusia hajuja. Ja kyllä, minä pidän koirat metsässä vapaana, vaikka sitten lain rikkomisen uhalla.

 

Tosiaan käytiin Lindan ja Katariinan kanssa Joutsenon metsissä ulkoiluttamassa koiria. Mukana oli Akun, Tahvon ja Tinin lisäksi Marley, Helmi ja Wii. Taas sai suunnitella ja pähkäillä kuinka saadaan neljä isoa ja kaksi pientä koiraa sovitettua kolmen ihmisen kanssa pieneen tilaihme Fiat Puntoon. Jälleen kerran tehtävästä selvittiin ja päästiin ehjin nahoin Joutsenoon. Metsälenkin lomassa koirat pääsivät revittelemään hiekkakuopalle pallon perässä ja tekemään muutamia spurtteja hiekkakuopan rinnettä ylös.

 


Hiekkakuopparellestyksen lomassa tuli räpsittyä pakollinen kaverikuva Akusta, Tahvosta ja Tinistä. Marley ei Tahvon mielestä kuulunut heidän jengiin, joten Marley ei sopinut kimppakuvaan. Helmi ja Wii viilettivät omia menojaan joten niitä ei tohtinut häiritä. Ehkäpä joskus sitten suurempi kaverikuva koirista.



On se Tin sporttinen tyttö <3

Kuvista saa antaa rakentavaa palautetta jos kokee sen mieluisaksi.

Yöttömän yön agility

Kuten otsikko kertoo, tällä viikolla harrastettiin agilitya hieman eri tavalla kuin normaalisti. Yöttömien öiden kunniaksi suunnattiin hallille treenaamaan vasta hieman ennen puolta yötä. Ei ollut mitään kiirettä alkulämmittelyiden kanssa, joten käytiin kävelemässä ja spurttailemassa oikein kunnolla ennen virallisia treenejä. Tuntui hyvältä, kun ehti kerrankin tehdä juuri niin pitkät ja hyvät lämpät kuin halusi. Samalla sai lämpätä omatkin koivet, mitä en ole aikaisemmin tehnyt.

Yötreeniehin olin asettanut tavoitteeksi treenata SM-kisojen medifinaalirataa, joka oli hallille jo valmiiksi rakennettu. Tarkoituksena oli pitää rimat medikorkeudessa ja treenata kisanomaisesti. En puuttunut tällä kertaa kovinkaan paljon Tinin kontakteihin, ja sen kyllä huomaa. Kontakteille meidän pitäisi keksiä jokin hyvä niksi, jotta Tin tajuaisi juosta alas asti, eikä loikkaisi kummassakin päässä kontaktin yli. Pääasia oli että sain koiran ohjattua arvokisaradan läpi ilman suurempia kommelluksia ja sehän onnistui. Yllättävän helppo arvokisararta myös 1lk koirakolle. Ehkäpä se aika oli tässä tapauksessa se ratkaiseva tekijä.

Seuraavana päivänä oli vuorossa ihan ryhmätreenit. Nyt keskityttiin radan sijaan pelkkiin ohjauksiin. Treenin alle päätyivät saksalainen, pakkovalssi ja haastavaksi osottautunut vastakäännös. Treenirata oli hyvin yksinkertainen, pari putkea, muutama hyppy ja kepit. Ei niihin tehokkaisiin treeneihin aina tarvita koko estearsenaalia.

Rata alkoi mutkaputkesta ja jatkui hyppyjen kautta joko putkeen tai kepeille. Onnistuttiin Tinin kanssa kepeissä todella hyvin, vaikka keppikulma oli hieman vieras koiralle. Saatiin kuitenkin onnistuneita keppejä, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

Saksalainen oli meille uusi ohjaus nimensä mukaan, mutta huomasin kuivaharjottelun aikana, että olen kyseistä ohjausta käyttänyt jo tietämättä sen nimeä. Saksalaiset pyöritykset meni todella hyvin ja luotin koiraan että kyllä se sieltä esteen yli tulee. Pakkovalssi oli myös ihan helppo nakki mutta vastakäännöksen kanssa tehtiin töitä. Koira kyllä teki ohjeiden mukaan mutta ohjaajan aivot eivät kääntyneet enää pakkovalssin jälkeen oikein päin. Vastakäännöksestä ei saatu kuin yksi sinne päin oleva onnistuminen, joten ehkäpä ohjaajan tulisi ensin kuivaharjotella. Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä mieli ja lämpenevät ilmatkaan ei näyttänyt koiraa haittaavan. Positiivisin mielin ensiviikon treeneihin.

Onko teillä vaikuttanut lämpö koirien treenimotivaatioon?

Juhannustaiat

Kello on nyt 1:16 aamuyöstä. Istun työpaikalla yövuorossa ja valvon vanhusten unta. Jo kolmas valvottu yö menossa, joten se kertoo varmasti paljon meidän juhannuksesta. Paljon ei juhannusta ole ehtinyt vietellä, mutta onneksi sääherrakaan ei juhannuskeleillä loistanut, joten juhlimaton juhannus ei harmita. Onneksi ehdin kuitenkin pistäytyä mökillä syömässä grilliruokaa ja katsomassa juhannuskokon sytytyksen. En siis jäänyt mistään tärkeästä paitsi.

Kuvia tuli juhannuksen aikaan otettua todella vähän. Syitä tähän on monia; pimeä ja sateinen juhannusaatto, yövuorot töissä ja oma laiskuus. Jotenkin kuvausmotivaatio on ollut kaitessa jo toista kuukautta reistailevan kameran vuoksi. En enää tiedä veisinkö kameran korjaukseen vai ostaisinko jo uuden kameran. Rungon osto on joka tapauksessa jossakin vaiheessa edessä, joten miksipä en sitä nyt ostaisi kun rahaakin saa töistä. Sopivia runkoja olenkin jo ihastellut mutta ehkä sitten syksyllä raaskin sen jopa ostaa.

 



Ihana Luke-poika kävi mökillä meitä viihdyttämässä

Tin kävi vierailemassa meidän mökillä toissaviikolla. Olin toki kuullut että neiti on kova uimaan mutta en tiennyt että se ihan hyppää laiturilta lelun perään. Tytöstä tulisi oiva vesipelastuskoira. Heittelin Tinille vesilelua jonkin aikaa ja lopulta piti toppuutella koiraa ettei leikki mene ihan yli ja koira ala käymään ylikierroksilla. Onneksi lammen vesi oli ehtinyt lämmetä ja oli muutenkin lämmin ja aurinkoinen sää, niin Tin ei paleltunut.

 

Juhannuskuvien puutteen vuoksi on hyvä tilaisuus julkaista hieman vanhempia kuvia. Koirat pääsivät kuukausi takaperin Saimaan kanavan laidalle ihmettelemään maailmaa ja samalla kuvauskohteeksi. Kanavan laidat pursusivat voikukkia joten olihan se ihan pakko niitäkin hyödyntää.

 

Juhannuksen vietosta, siis yövuoroista, yritetään toipua äkkiä. Ensi viikolla pääsen katsomaan Katariinan kanssa suloisia koiranpentuja Jyväskylään. En malta odottaa pienten pentujen näkemistä.

Mitenkäs teillä meni juhannus? Tuliko valvottua yötön yö vai vietitkö juhannusta muulla tavoin?