Päivä Repoveden kansallispuistossa

Yksi pitkäaikaisista haaveistani on saatu vihdoin toteutettua. Käytiin nimittäin Katariinan ja koirien kanssa samoilemassa Repoveden kansallispuiston ruskan värittämissä maisemissa. Luontopolkuja tuli tallattua ylös ja alas noin 15 kilometrin verran kahdeksan tunnin ajan. Reitin varrelle oli suunniteltu kahden vuoren valloitus ja useampia pysähdyksiä eväiden syöntiä ja valokuvaamista varten. Suurin osa kuvista onkin pönötys-poseerauskuvia erilaisissa maisemissa, koska koirien vapaana pito oli hieman haasteellista.

Aamulla ennen yhdeksää pakattiin auto neljällä koiralla, kahdella ihmisellä ja niiden tavaroilla. Pieni Fiat oli taas täyteen ahdettu. Alkuperäinen suunnitelma oli olla Repovedellä kymmenen hujakoilla, mutta kuten "toimenkuvaani" kuuluu, en taaskaan ollut ajoissa ja lähtö viivästyi puolella tunnilla. Sakean sumun, mutkaisen tien, ylimääräisen pysähdyksen ja navigaattorin luvun jälkeen oltiin vihdoin 11 aikaa perillä. Jo ensiaskelilla piti kaivaa kamera esiin ja kuvata koiria keltaisten lehtien peittämällä polulla ja juurakoiden seassa. Ihan kuin niitä ei olisi ollut edempänä reitillä.














Matkan yksi jännittävimmistä asioista oli riippusillan ylitys. Itse en pidä korkeista paikoista, varsinkaan sellaisista, joista näkyy lautojen läpi syvä pudotus ja jotka keinuvat joka askeleella. En myöskään tiennyt miten koirat suostuisivat ylittämään sillan, ja mielessä kävi jo, että joudun kantamaan kaksi 30 kiloista koiraa sylissä salmen yli. Onneksi kantamiselta vältyttiin ja koirat ylittivät salmen omin jaloin, joskin hyvin matalana ja varuillaan. Jes, päästiin sillan toiselle puolelle ehjin nahoin!!


Ihasteltiin kävellessä maisemia ja kuvattiin koiria ja väriloistoa niin innoissaan että eksyttiin alkuperäiseltä reitiltä. Löysin itseni pitkien kallion rinnettä mukailevien rappusten juurelta. Ylös kiivettiin ja sieltä olikin tosi ihanat maisemat ja voitte vain arvata mitä sitten tehtiin, kuvattiin. Oltiin varmaan edetty kolmasosa koko matkasta neljässä tunnissa. Oli pakko laittaa kamera välillä reppuun, jotta päästäisiin edes oikealle reitille. Vihdoin alkoi taas näyttää maisemat tutuilta ja löydettiin jopa suunniteltu taukopaikka. Tankattiin vähän evästä ja juotettiin koiria ennen kuin suunnattiin Mustalamminvuoren huipulle. Kiipeäminen otti voimille, mutta se meni kuitenkin yllättävän kevyesti ja olin henkisesti valmistautunut suurempaan koettelemukseen.


Levähdettiin vuoren huipulla ja otettiin vielä lisää kuvia hienoista maisemista. Pitihän minun korkeanpaikan kammoisena vielä kiivetä polvet tutisten näköalatorniin. Kaiken maailman kauhukuvat kävi mielessä kun pääsin tornin huipulle. Alaskin tulin takaperin köntäten eikä tehnyt uudestaan mieli kiivetä torniin. Kaikkeen sitä pitääkin itsensä viedä. Viimeisten kuvien myötä laitoin kameran pysyvästi reppuun. Alkoi olla sen verran hämärää ettei tällä aatamin aikaisella kameralla enää saanut kunnon kuvia. Johan niitä olikin tullut otettua.




Aurinko ehti laskea ja pimeä teki tuloaan kun suunnattiin vielä uusia reittejä pitkin takaisin parkkipaikalle. Koirat sai tässä vaiheessa jo olla vapaana, koska oltiin lähes sata varmoja ettei sieltä ketään ihmistä enää tule vastaan. Katariinan toive oli että ylitettäisiin salmi käsikäyttöisellä lossilla. Kun raskaan reissun jälkeen vihdoin päästiin ketunlossille, oli huumori kaukana kun tajuttiin että lossi on vastarannalla ja joudutaan se käsivoimin hinaamaan molempiin suuntiin. Lopulta kuitenkin päästiin autolle ja kotiin. Koko päivä siellä vierähti, mutta oli kyllä lähtemisen arvoinen reissu. Suosittelen!

syksy saapuu

On kai se pakko uskoa että syksy tekee väistämättä tuloaan. Saatiinhan siitä kunnon lämpimästä kesäjaksosta nauttia sentään parin viikon ajan. Toisaalta, en valita! Olen saanut viileän kesän aikana harrastaa ja touhuta koirien kanssa hurjan paljon ilman suurempaa läkähtymistä. Kulunut kesähän on ollut vain asennekysymys! Meille kesä sopi tällaisenakin ihan hyvin, tykkäsin.

Koska koko kesä on mennyt töissä puurtaessa ja agilitya harrastaessa Tinin kanssa niin halusin pitkästä aikaa lähteä omien koirien kanssa viettämään laatuaikaa. Viikolla ei kovin pitkälle reissulle viitsi lähteä kun pimeäkin tulee jo melko aikaisin, joten suunnattiin läheiselle patikkapaikalle, Hämmäauteensuolle, jossa on mukavat pitkospuut, luonnonrauhaa ja reitin päässä laavu. Syksy oli suolla jo tosi pitkällä ja maisemat värittyi syksyn värein. Voi kuinka mie rrrrakastankaan syksyä ja ihania syksyn värejä. Sateella ja kylmällä ilmalla ei ole väliä, sää on vain pukeutumiskysymys!

Mein mukaan lähti kääkkäpari Helmi ja Wii omistajineen. Tahvo sai kulkea alkumatkan hihnassa kun varmistettiin ettei vastaan tule muita ihmisiä tai koiria. Parkkipaikka ammotti tyhjyyttään ja muutenkin paikka vaikutti hiljaiselta joten Tahvo pääsi vapaaksi kirmaamaan muiden kanssa suolle. Ihana nähdä onnellisia koiria toteuttamassa itseään. Tahvokin on ollut koko kesän kivuton ja sen huomasi suolla rälläävästä koirasta. En ole nähnyt Akunkaan juoksevan noin innoissaan koko kesänä mitä se nyt suolla juoksi koirakavereidensa kanssa.

Suosamoilun jälkeen käytiin paistamassa makkaraa ja suunniteltiin hakutreenejä laavun takaiseen metsään mutta idea jäi ajatustasolle pikaisen metsässä pyörähtämisen jälkeen. Löysin itsestäni valehtelematta SATA hirvikärpästä. Katariinahan oli ihan kauhuissaan ja hermona näiden viheliäisten mönkijöiden takia mutta ite vaan tapoin ötökät ja matka jatkui takaisin autolle. Vaikka en itse ole hermona hirvikärpästen vuoksi niin ei sitä kuitenkaan tehnyt mieli jäädä metsään pidemmäksi aikaa. Suolla oli "turvallisempaa".

Kunhan nuo hirvikärpäset taas kuolee ensimmäisiin yöpakkasiin niin täytyy lähteä koirien kanssa käymään Repoveden kansallispuistossa. Ennen sitä täytyy hankkia kunnon vaelluskengät, molemmille koirille mukavat valjaat ja itselle juoksu-/talutusvyö. Lappiinkin tekisi mieli lähteä mutta taitaa jäädä ensi vuoden suunnitelmaksi.

Minkälaisissa paikoissa olette käyneet koirienne kanssa vaeltamassa?

 Minne kannattaisi lähteä?

Nakin paistossa

Joulun jälkeinen elämä on monelle opiskelijalle rankkaa aikaa. Useimmat toteavat että loma olisi saanut olla ainankin viikon pidempi. Ihanan joululoman jälkeen arkeen palaaminen tuntuu välillä jopa vastenmieliseltä, kun tietää tekemistä odottavien koulutehtävien vuoren. Itse olin vannottanut että teen loman aikana tekemättä olevat tehtävät, mutta kuten arvata saattaa ne on edelleen tekemättä. Minun ammattiin valmistumisen osalta eletään nyt jännittäviä aikoja. Enää olisi kuukausi koulua jäljellä ja monen monta tekemätöntä tehtävää vielä odottamassa tekijäänsä. Täällä minä tälläkin hetkellä kirjoitan blogia koulutehtävien sijaan.
Onneksi osaan kuitenkin viettää viikonloput ajattelematta koulua. Onko se sitten hyvä vai huono asia, siihen en ota kantaa. Vietän viikonloput mielellään koirien kanssa puuhastellessa, koska ne joutuvat viikot olemaan yksin kotona koulupäivien ajan. Tässä taannoin käytiin koirien kanssa tämän talven ensimmäisellä vaelluksella Lasolan laavulla. Ikinä ennen en ole sinne kävellen mennyt ja sen kyllä huomasi ylimääräisistä kävellyistä kilometreistä. Suorinta reittiä mentäessä lenkki olisi ollut vain noin 3 km.
Ajettiin autolla hyvän matkan päähän oletetusta laavupaikasta. Koirat ja reppu matkaan ja menoksi. Joku ihana ihminen oli juuri hieman ennen meitä kävellyt meille polun, jota seuraamalla päästiin laavun läheisen kirkkovuoren huipulle. Huipulta saatiin otettua hienoja kuvia koirista lumisateessa. Jatkettiin meille valmiiksi tallattua polkua jonkin aikaa kunnes alko tuntua et nyt ei kyllä laavulle olla menossa. Käännyttiin koirien kanssa ympäri polulla ja löydettiin toinen polku joka lähti vuorelta alas ja mahdollisesti laavulle. Pitihän sitä vielä tälläkin polulla eksyä ja lähteä polun päässä väärään suuntaan. Noin puolentoista tunnin päästä löydettiin laavu ja päästiin nakkien paistoon.

Aku ja Tahvo toimivat laavulla nuotion sytytyksen ajan makkaravahteina. Molemmat istua napittivat nakkipaketin vieressä ja pitivät niitä silmällä etteivät ne vaan jostain syystä karkaa. Koirat myös tutustuivat ympäristöön ja kuluttivat energiaansa juoksemalla lumihangessa ja toistensa perässä. Nakkien paiston jälkeen lähdettiin "samaa" polkua pitkin takaisin autolle, mutta vuoren huopulla tajuttiin että tämä on väärä suunta ja käännyttiin takaisin laavulle päin. Kun ei muutakaan polkua löytynyt niin pakko se oli vielä uudestaan käydä vuoren huipulla toteamassa että väärään suuntaan ollaan menossa. Pienen pähkäilyn ja koirien vaiston avulla löydettiin vihdoin se oikea polku ja päästiin takaisin autolle.

Täytyy kyllä sanoa etten ihan heti lähde uudestaan uuteen paikkaan vaeltelemaan ilman tarkkaa päämäärää. Koirat olivat ainankin hyvin väsyneitä mäki- ja hankitreenin jälkeen. Seuraavia, hieman tarkemmin suunniteltuja, vaelluksia odotellessa.