Kakkosluokka korkattu

Kuten otsikko kuuluu, kävin korkkaamassa viime viikon perjantaina agilityn kakkosluokan. Tosin tällä kertaa ohjattavana oli aivan toinen koira kuin Tin, nimittäin nahkakollie Ventus. Ventus on aivan ihana collietyttö ja lähti niin ihanasti vieraan ihmisen matkaan. Ehdinkin käydä Ventuksen kanssa treenaamassa kolme kertaa ennen kisoja, joten yhteistyö ei ihan parhaimmasta päästä ollut kisoissa. Oli kuitenkin mahtava päästä kokeilemaan vierasta koiraa treeneissä ja kisoissa, koska Ventus on niin erilainen ohjata Tiniin verrattuna. Opin taas paljon ohjaamisesta.

Ensimmäisissä treeneissä meillä oli pientä keskustelua yhteisestä sävelestä, mutta äkkiä opin miten tämän koiran kohdalla kannattaa ohjata. Aluksi olin hieman arka käskyttämään koiraa esim. haukkumisen lopettamiseksi. Ihan selvää on ettei ensimmäisellä treenikerralla yhteinen sävel löydy kokonaan, mutta yllätyksekseni pieniä onnistumisen pilkahduksia kuitenkin oli. Tin ja Ventus ovat keskenään melko erilaisia koiria agissa. Ruumiinrakenteeltaan ja luonteeltaan ne ovat tosi lähellä toisia mutta kun niiden kanssa juoksee radalla niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Vaikka Tin on kohtuu nopea koira, on Ventus kaksi kertaa niin nopea. Voitte vaan arvata kuinka jouduin juoksemaan ennen kuin tajusin että koiraanhan voi jättää hieman etäisyyttä. Ventus myös irtoaa paremmin kuin Tin. Tin puolestaan lukee esteitä hieman paremmin ja suorittaa esteet mukisematta. Ventuksen kohdalla etenkin kepit ja vinot hypyt olivat haastavia ja koira tahtoi juosta ennemmin hypyn ali tai keppien ohi. Ventus on kuitenkin mainio agilitykaveri.



Ventuken kanssa oli myös päästävä kisaamaan, koska Tin ei juoksujen takia päässyt ja lähellä sattui olemaan iltakisat. Perjantaina suunnattiin Imatralle Aviasport areenalle jossa Wuoks järjesti kahden startin kisat per luokka. Tuomarina oli Hannele Lummeranta, joka oli miulle ihan uusi tuttavuus. En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tuomarista enkä tiennyt ollenkaan minkälaisia ratoja hän harrastaa. Ihan kivat radat sieltä kuitenkin tuli eikä todellakaan liian vaikeat kakkosluokan radoiksi, vaikkakaan tuloksilla ei juuri kukaan päässyt juhlimaan.

Ekalla radalla koira ja ohjaaja olivat "hieman" jäässä. Yhteistyö ei tuntunut luonnistuvan ja ohjausvalinnat olivat hieman roiskittuja. Sieltä tulikin heti toiselta esteeltä hylky vaan se ei jäänyt ainoaksi virheeksi radalla. Koira juoksi mm. A:lta alas ennen sen suorittamista ja keskusteltiin muutenkin hyppyjen hyppäämisistä. Toisella radalla fiilis ja tsemppi oli jo parempi ja se näkyikin tekemisessä. Radalta 10 ja pari sekuntia yliaikaa. Muuten tosi tiukat ihanneajat oli tuomari laatinut. Vaan eipä tullut B-radalta kuin kaksi tulosta joten oltiin Ventuksen kanssa palkintopallilla kakkossijalla. Kaiken kaikkiaan kiva päivä ja kivat radat sekä superisti uutta oppia. Vielä ainankin yhden kerran pääsen Ventuksen kanssa treenaamaan ryhmätreeneihin kouluttajan valvovan silmän alle.

A-agilityrata:


B-agilityrata:

Treenikatsaus

Treenirintamalla on taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Uudessa ryhmässä treenaaminen sujuu mainiosti ja suurempi jännityskin on selätetty. Itseasiassa en edes tiedä mikä uudessa ryhmässä aloittamisessa oli taas olevinaan niin jännää. Sitä piti kuitenkin jännittää. Jännityksen piikkiin pistettiin muutamat huonosti menneet treenitkin. Koko harrastaminen oli silloin lopetusuhan alla. Otti niin kovin päähän kun itse möhlin ja koira otti siitä itseensä. Nyt kun jännitys on hävinnyt, treenitkin sujuvat mainiosti.

Meillä on vuoroviikoin ratatreeniä ja tekniikkatreeniä. Eli joka toinen viikko pääsemme hiomaan jotakin uutta tekniikkaa tai muistuttelemaan vanhoja mieleen, ja seuraavalla viikolla pääsemme mahdollisesti hyödyntämään niitä ratatreenien muodossa. Mielestäni melko toimiva tekniikka. Nyt helmikuun aikana ollaan treenattu valssia, persjättöä, takaaleikkausta ja takaakiertoja eri tekniikoilla. Eli perusohjauksia muistuteltiin mieleen. Ja joo, luulin että osaisin nämä edes jotenkin mutta olin näköjään väärässä. Oma ajoitus on pielessä ja liikkuminen jähmeää. Kahden peräkkäisen, eri suuntaan pyörivän valssin yhdistäminen oli ylitse pääsemättömän vaikeaa.

Ratatreeneissä pääsin testaamaan opittuja asioita. Jo heti toisella esteellä oli takaakierto jossa itse olin myöhässä joten koira oli ampaista suoraan putkeen. Keppikulma oli haastava joten toisella kierroksella ohjasinkin kepeille putken toiselta puolelta. Edelleen koira ampaisi toiseen tai kolmanteen keppiväliin. Vinkkinä: anna koiralle tilaa ja aikaa suorittaa ensimmäinen keppiväli. Kun jäin hieman jälkeen niin johan koira tajusi mennä oikeaan väliin. Kontaktit ihan ok alastullessa. Ylösmenoissa vielä paljon hiottavaa. Punaisen putken jälkeinen 12-15 pyöritys ekalla kerralla aivan kamala, ajatus ja toteutus eivät kohdanneet. Seuraavilla kerroilla parempi. Loppurata ihan hyvä. Näistä treeneistä jäi todella hyvä mieli ja saatiin superpaljon hyviä vinkkejä itsenäiseen treenaamiseen.



Seuraavalla viikolla oli taas tekniikkatreeniä, tällä kertaa lyhyen radan muodossa. Treenattiin putkijarrua ja jo opittuja ohjauksia. Ensimmäinen kierros meni melko roiskien. Ei olla treenattu koiran kanssa putkijarruja joten oma luotto koiraan oli heikko ja eipä tuossa omassakaan tekemisessä ollut kehumista. Koira kuitenkin osoitti osaavansa homman joten työnteko alkoi sujua. Koira irtosi tosi hyvin hypyille ja oli muutenkin tosi kivalla tuulella. Loppua kohden oma tossu alkoi painaa ja keskittyminen herpaantua joten omia ohjausvirheitä alkoi tulla. Koira käytti tottakai tilanteen hyödyksi ja rallatteli putkiin. Putkijarruissa en oikein tajunnut tekniikkaa ja se kyllä näkyy. Tekniikka oli enemmänkin putkeen keilaamista kuin kunnon putkijarrua. Onneksi video tuli taas kuvattua ja huomattua virheet.

10. luukku, treenirintamalla tapahtuu

En ole hetkeen kirjoitellut blogin puolella mitään meidän agilitysta. Nopealla vilkaisulla viimeisin agilitytreenikertomus on elokuulta. Tähän on syynsä. Meillä vaihtui treeniryhmä lokakuun alussa, olin sairaana ja muita menoja on sattunut treenien kanssa samalle päivälle. Treenejä on siis jäänyt välistä ja uuteen ryhmään sopeutuminen on ottanut aikansa. Päästiin Tinin kanssa todella kivaan maksikoiraryhmään. Tosin meiltä vei vajaat kaksi kuukautta sopeutua uuteen ryhmään ja uusiin koulutusmenetelmiin. Uusi kouluttaja Marika on todella kiva ja pätevä, mutta kuitenkin niin erilainen kuin meidän edellinen kouluttaja.

En ajatellut että Tinille olisi ongelma siirtyä uuteen ryhmään uusien treenikavereiden joukkoon, koska eihän se ikinä ole kiinnostunut muista koirista kun on kyse agilitysta. Tyttö kuitenkin otti häiriötä uusista koirista, uudesta kouluttajasta ja miun hermoilusta. Meillä ei kahteen kuukauteen onnistuneet yhdetkään treenit ja alkoi jo mennä usko koko lajia kohtaan. Toitotin vain kouluttajalle että on se ennen osannut, mutta vaikeahan sitä on kouluttajan uskoa jos ei ole koskaan nähnyt. Oma tiedostamaton hermoilu ja väsymyskään ei varmasti auttanut asiaa. En tahallani jännittänyt enkä kokenut jännityksen tunnetta, mutta huomasin kuitenkin tekeväni asioita hassusti ja vähän roiskien. En voi syyttää muuta kuin omaa jännitystä.

Meillä siis levisi pakka täysin agilityn osalta. Koira ei enää osannut kontakteja, jotka sillä on ollut jo puoliksi valmiit, se ei irronnut hypyille eikä se kyennyt enää kuuntelemaan ohjauksiakaan samalla tavalla kuin aiemmin. Myös hyppytekniikkatreeneissä koira arkaili ja oli hieman anteeksipyytelevän oloinen. Katso video. Myös oma ohjaaminen oli ala-arvoista! Unohtelin ratoja, ohjasin huolimattomasti ja jätin koiran useasti selän taakse tekemään omiaan.

Viime viikolla otin härkää sarvista kiinni ja pyysin Tinin meille hoitoon. Varasin hallin kahdelle päivälle ja päätin käydä treenaamassa niitä asioita, mitkä oli treeneissä ontuneet. Ihan ensimmäiseksi kiinnitin huomiota kontaktien alastuloon, mikä on aikaisemmin ollut jo melkein pommin varma. Sain Marikalta vinkkejä miten vahvistan Tinille oikeaa toimintaa ja näitä päätin kokeilla. Toinen treeniä vaativa asia oli ohjaajaa kohti hyppääminen (mikä tän hienompi nimitys on?). Treenilistalla oli myös hyppytekniikkaa kokoavalla ja kasvavalla välillä. Eli treeniä ihan riittämiin kahdeksi päiväksi.

Ensimmäisenä päivänä treenasin hyppytekniikkaa. Aluksi otettiin kokoavalla välillä 5 hypyn sarjaa, jossa Tin hyppäsi viimeisen välin yli. Pidensin viimeistä väliä yhdellä kengän mitalla ja homma alkoi luistaa. Palautin välin takaisin alkuperäisiin mittoihin lopuksi ja otin yhden toiston mikä onnistui. Tosin Tin hyppää kokoavaa sarjaa myös hieman kasvavalla loikalla mikä ilmenee tuon viimesen välin ylihyppynä. Näiden jälkeen otin kasvavalla välillä muutamia toistoja. Näissä ei ollut ongelmia.

Linkki videoon

Seuraavana päivänä treenattiin yksittäin kontakteja sekä otettiin rataa pätkissä. Radalla tuli treenattua lähetyksiä, vähän eri ohjauksia ja sitä ohjaajaa kohden hyppäämistä. Oikeastaan kaikki onnistui lopulta hyvin, kun ei ollut ylimääräistä häiriötä hallissa. Nyt tiistaina treenattiin taas ryhmän kanssa ja kyseessä oli sama rata mitä olin omatoimisestikin käynyt treenaamassa. Nyt se meni TOSI HYVIN!! Kontaktien alastulot onnistuivat (ylösmenot kamalat), ohjauksen seuranta hyvää ja jonkin sortin irtoamisetkin alkoi löytyä. Eli toivottavasti näistä vastoinkäymisistä ollaan päästy hetkeksi.

Linkki videoon

Oliskos teistä kivempi lukea näistä treeneistä myös ns. analyysia miten ohjasin ja mitä kouluttaja kehoitti tekemään?

Mistä on agilityharrastaja tehty?

Kysymyksiä agilityn harrastajille. Hurttahuone haastoi jälleen koirabloggaajat ja tällä kertaa tehtävänä oli vastata agilitya koskeviin kysymyksiin.

 

1. Kuulutko johonkin agilityseuraan? Mihin?

 

Kyllä, Lappeenrannan agilityurheilijoihin ja Sagiin.

 

2. Kauan olet harrastanut agilityä?

 

Ensimmäiset agilitytreenit olivat 24.6.2013 eli aikaa on ehtinyt kulua jo reilut kaksi vuotta

 

3. Onko agilityä harrastava koirasi luustokuvattu? Millä tuloksilla?

Ensimmäinen agilitykoirani kuvattiin vuoden treenaamisen jälkeen lonkkien osalta ja tuloksena oli agilityn lopettavat lonkat (ei virallisesti kuvatut, joten ei lausuntoa). Nykyinen agilitykoira on myös kuvattu, lonkat A/A ja kyynärät 0/1.
 

4. Mikä on parasta agilityssä?

 

Koiran into lajia kohtaan ja koiran kanssa tekemä yhteistyö. On ihana nähdä kuinka koira on innoissaan kun pääsee rakkaan harrastuksen pariin ja nauttii tekemisestä täysin. Myös koiran oppiminen ja oivaltaminen uusien asioiden kohdalla on palkitsevaa.

 

5. Mikä on huonoin puoli agilityn harrastamisessa?

Lajin riskit ja kokemattomien koirien ja ohjaajien piha-agility. Mielestäni agilityn harrastaminen pitäisi ehdottomasti aloittaa kouluttajan valvovan silmän alla, jos ei itsellä ole aiempaa agilitykokemusta. Kokemattomuus ja tietämättömyys lisää riskiä hajottaa koira ja satuttaa itsensä.

Kuvia agilitykoirastani Ahvenanmaan reissulta (josta en näköjään saanut postausta aikaiseksi)

6. Miksi aloitit agilityn ja mitä kautta tutustuit lajiin?

 

Tutustuin lajiin kaverini kautta, joka oli harrastanut lajia jonkun aikaa. Kun hankin itselleni harrastuskoiran, päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja ilmoittautua agilitykurssille. Siitä se ajatus sitten lähti. Nyt en voisi kuvitella etten harrastaisi lajia.

 

7. Mitä ohjauskuviota suosit eniten puolenvaihdoissa? Valssi, takaaleikkaus vaiko joku ihan muu?

Persjättöä, valssia ja takaaleikkausta.
 

8. Mikä asia/este oli vaikein opettaa koirallesi agilityyn liittyen?

 

Tahvolle vaikein asia oli muistaakseni kepit ja Tinille kontaktit. Toki nyt kun treenaan Tinin kanssa niin koko ajan tulee uusia voitettavia ongelmia agilityyn liittyen. Kun yksi ongelma on ratkaistu, tilalle tulee kaksi uutta.

 

9. Oletko kilpaillut agilityssä? Mikä on koirasi taso ja kokoluokka?

 

Kyllä, maksi ykkösissä.

 

10. Onko sinulla kotipihallasi agilityesteitä? Mitä? Mistä olet ne hankkinut?

 

Ei enää tällä hetkellä, mutta ennen oli. Isä oli rakentanut renkaan, hyppyjä ja keinun ja kaupasta oli ostettu aurauskeppejä sekä pussi. Näillä sitten "treenasin" Akun kanssa. Talvien aikana kuitenkin keinu lahosi ja siitä tuli vaarallinen. Hyppyjä ja rengasta ei enää jaksettu tuoda mökiltä kaupunkiin, joten piha-agility jäi ja tilalle tuli seura-agility kunnon puitteissa. Ehkä näin on kuitenkin turvallisempi.

11. Kuinka usein treenaat lajia?

 

Vähintään kerran viikossa, mutta jos lainakoira saa jäädä meille hoitoon niin kaksi kertaa viikossa. Lainakoiran kanssa harrastaminen on sen puoleen hankalaa, kun täytyy ottaa niin monen ihmisen menot ja tulot huomioon treenejä ajatellessa. Ja asiaa ei yhtään helpota, kun koira asuu 40 kilometrin päässä kotoa.

 

12. Treenaatko kesä ja talvet?

 

Kyllä, seuralla on agilityhalli, jossa pystyy treenaamaan myös talvisin.

 

13. Kuinka lämmittelet koirasi agilityä varten?

 

Alkuun rauhallista kävelyä, sen jälkeen koiran kanssa hölkkää ja lopuksi päästän koiran vapaaksi ja heittelen sille lelua. Irti ollessa koira saa kätevästi spurttailtua lelun perässä. Lenkin jälkeen kylmillä ilmoilla koiralle takki päälle. Jos koira joutuu odottamaan vuoroaan hetken ennen kuin pääsee kentälle niin teen vielä pikaisen pissityslenkin ja muutamia leluspurtteja.

 

14. Käytätkö koirallasi palautusjuomia? Entä lihaksia lämmittäviä takkeja ja mantteleita?

 

Kesäisin ja kisakaudella käytän palautusjuomaa ihan nesteytyksen ja lisäenergian vuoksi. Lainakoiralla on käytössä perus toppaloimi, mutta joskus olen lainannut omien koirieni BOT-loimea Tinille.

 

15. Seuraatko agilityn arvokisoja ja muuta agilitymaailmassa tapahtuvaa?

 

En juurikaan. Joskus jos sattuu olemaan vapaata ja tylsää arvokisojen aikaan niin laitan kyllä livestreamin päälle ja kuuntelen suorituksia mutta en katsomalla katso jokaista suoritusta.

16. Harrastatko koirasi kanssa muuta lajia, kuin agilityä?

 

Käyn koiran omistajan pyynnöstä koiran kanssa näyttelyissä.

 

17. Onko koirallasi hyvä hyppytekniikka?

 

Ei, juuri viime tunnilla treenattiin hyppytekniikkaa ja etenkin venyttävissä hypyissä rytmi menee sekaisin ja rimat kolisee. Koira hyppää liian kaukaa ja laskeutuu heti rimat taakse eikä saa enää kunnon ponnistuspaikkaa seuraavalle hypylle.

 

18. Tiputteleeko koirasi rimoja agilityradalla?

 

Ei, tai ainankin hyvin harvoin, mikä on ihme juurikin heikon hyppytekniikan takia.

 

19. Pidätkö itseäsi hyvänä agilityohjaajana?

 

Pidän itseäni keskiverto ohjaajana. Osaan peruskuviot ja selviydyn usein radoista ongelmitta, mutta jotkin asiat vaativat enemmän aivotyötä. Olen myös melko vaativa itselleni ja haluaisin aina tehdä kaiken täydellisesti treenatessa, joten aina löytyy parannettavaa ja analysoitavaa omassa ohjaamisessa. Onneksi on minun mokia paikkaileva koira.

 

20. Oletko kokeillut ohjata muiden koiria agilityssä, kuin omiasi?

 

Kyllä, nykyinen koira on lainakoira. Muiden treenaajien koiria en ole kokeillut, mutta useasti on käynyt mielessä että sitä voisi joissakin treeneissä kokeilla.

Mitä opin viikonloppuna?

Kulunut viikonloppu vierähti seuran hallilla agilityn ja tokon parissa. Kuitenkin jokseenkin erikoisissa merkeissä, sillä omaa koiraa ei ollut mukana vaan olin siellä kuunteluoppilaana oppimassa uutta tulevaisuutta ajatellen. Muiden hienoja suorituksia ja koirien oivaltamista oli kiva seurata ja samalla oivalsin itsekin mitä virheitä kannattaa välttää ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota treenin alussa.

*Pahoittelen puhelinkuvien laatua*

Perjantai ja lauantai keskittyi agilityyn ja eritoten keppien opetteluun. Seuralla oli tarjolla keppien 2x2 menetelmä kurssi johon oli tottakai päästävä. Tosin tämän hetkinen agilitykoira on jo keppivarma lähes joka tilanteessa, joten päädyin vain kuunteluoppilaaksi. Menetelmä kuulosti jo heti alkuun mielenkiintoiselta ja järkevältä ja kurssin edetessä tuli myös huomattua että menetelmä on tosiaan tehokas. Kurssilla oli noin 10 koirakkoa, jotka eivät olleet vielä opetelleet keppejä tai joille piti opettaa kepit täysin uudestaan. Kurssilla eli käytännössä yhden päivän aikana mukana olleet koirakot ehtivät oppia vähintään kahden portin eli neljän kepin suorittamisen suorassa linjassa. Osa ehti edetä pidemmällekin.

Keppien 2x2 menetelmä on Susan Garrettin kehittämä. Idea oli hyvin yksinkertainen ja perustuu koiran omaan oivaltamiseen. Koiran annetaan itse ymmärtää mistä se saa palkan. Menetelmää on helppo ajatella kellotauluna, jossa palkka tulee aina klo 12:sta. Ensin ensimmäinen portti eli kaksi keppiä on klo 3-9 akselilla ja koiran annetaan juosta portin läpi. Lähetyksiä kannattaa treenata eri kulmista. Sen jälkeen porttia käännetään hieman, siten että se osoittaa 2-8 akselia, seuraavaksi 1-7 akselia ja lopuksi portti on kohtisuorassa palkkapaikkaa kohden. Sen jälkeen lisätään toinen portti ja aloitetaan treenaaminen samalla tavalla kuin yhden portin kanssa. Netissä on paljon hyviä 2x2 videoita, joiden avulla voi alkaa treenaamaan keppejä tällä menetelmällä.

Itse tein kurssin jälkeen hieman muistiinpanoja, jotta muistan nämä ohjeet kun on aika opettaa seuraava koira kepeille.

• Palkka tulee aina samasta paikasta (klo 12)
• Portti aluksi 3-9 akselilla
• Anna koiran oivaltaa mistä se saa palkan
• Älä anna ollenkaan apuja tai käskysanoja
• Vahvista itsenäistä suoritusta
• Lisää vähitellen omaa liikettä
• Anna koiran tehdä väärin. Ilman vääriä suorituksia koira ei tiedä mikä on oikein
• Aloita "lähetys" helpoista kulmista (4-8) ja jatka sen jälkeen vaikeampiin kulmiin
• Käskysana yhdistetään liikkeeseen vasta kun käytössä on 4-6 keppiä suorassa linjassa eli kun koira ikään kuin kepittelee eikä juokse pelkästään porttien läpi
• Lisää portteja vähitellen ensin helppoon kulmaan ja lopuksi peräjälkeen keppimuodostelmaan
• Kun 6 keppiä onnistuu, ala treenata 12 keppiä kuuden sarjoissa peräjälkeen
• Pidä treenit lyhyinä 5-10min/tuokio
• Pidä palkkaustahti nopeana ja pidä koiran viretilaa yllä
• Palkkaa välillä megapalkalla esim. leikillä ja pidä lyhyitä ajatustaukoja
• Muista itse liikkua eri lähetyskulmien välillä jotta koira oppii kaikki lähestymiset
• Lähetä koira kepeille aina siten että koira jää keppien ja ohjaajan väliin (suljetussa kulmassa ohjaaja on koiran vasemmalla puolella ja avokulmassa ohjaaja on koiran oikealla puolella)

Sunnuntaina päätin pistäytyä ensimmäistä kertaa tokokokeessa katsomassa kokeen kulkua. Koetta tuli seurattua sillä silmällä, jospa sitä joskus itsekin uskaltautuisi koiran kanssa tuomarin arvioitavaksi. Alokasluokka näytti helpolta ja uskon että ainankin siihen pystyttäisiin Tahvon kanssa. Ihan tyhjin käsin ei tarvinnut täältäkään lähteä, sain nimittäin mukaani pitkän treenilistan, jota lähdetään purkamaan pikimmiten. Osa treenattavista asioista on ihan uutta opeteltavaa ja osa taas pientä viimeistelyä vaativia liikkeitä. Jospa sitä ensi keväänä olisi jonkinlainen paketti kasassa ja pääsisi Tahvon kanssa korkkaamaan alokasluokan tokopuolella.

ALO- ja AVO-luokkiin treenattavia asioita:

• Paikkamakuu varmaksi häiriössä
• Paikalla istuminen
• Jäävien liikkeiden opettelu ja saaminen varmemmiksi
• Ruutu
• Seuruuta varmemmaksi ja iloisemmaksi
• Seuraaminen juostessa ja käännöksissä
• Estehypystä sivulle tulo
• Kapulan pito ja noutaminen
• Kaukot varmemmaksi myös pidemmällä välillä
• Merkin kierto
• Luoksetuloon vauhtia

Lista siis on pitkä ja sieltä löytyy paljon uuden opittavaakin, mutta temppujen myötä uskoisin saavani uudetkin asiat taottua Tahvon päähän.

Oletko koskaan kuullut keppien 2x2 menetelmästä? Onko se ollut teillä käytössä? Entä heräsikö nyt mielenkiinto?

"Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa"

Valopäitten joukkoon tähtäsin.minäkin,mut ei tuu mitään.
Meditaatioon ja ismeihin,sekosin,niinkuin pitää.

Oppi kautta kantapään,lensi veks ja menemään.
Tähtihetkeni mä kirjasin,mokatkin,mutt harvemmin.
Ne mä villaisella painelin,painelin,tietenkin.

Oppi kautta kantapään,lensi veks ja menemään.
Typeryyttään on niin vaikee myöntää,myönnän sen.

Tää ei oo ihan haudan vakavaa,muutkin mokaa.
Mua saa,mua täytyy valistaa,muutkin mokaa.
 

Pauli Hanhiniemi - muutkin osaa

 

Lauantai, elokuun 22 päivä koitti vihdoin. Vihdoinkin oli aika tosi koitoksen agilityrintamalla kun testattiin käytännössä uusia kontaktioppeja. Ollaan nyt  hiottu kontakteja kuukauden verran, mutta edistystä treeneissä ei ole tapahtunut siihen tahtiin kuin olisin halunnut. Ehkä vaadin liikaa? Ehkä olen malttamaton, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja samantien. Dalmatiankoira on kuitenkin hyvin erilainen kuin paimenkoira, se ei omaa yhtään miellyttämisenhalua, joten motivointikin on huomattavasti haastavampaa kuin paimenkoiran kanssa. Nyt ei kuitenkaan ollut aika haikailla vaan suunnattiin kohti Lappeenrannan agilityhallia ja Johanna Nybergin kisaratoja.

Luvassa oli kolme starttia, kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Meillähän on jo hyppyradalta luva mutta osallistuin siihen oman seuran kannatuksen vuoksi. Kisat alkoivat kymmeneltä, joten aikaista herätystä ei tällä kertaa ollut. Nukuin hyvät yöunet ilman jännitystä tai stressiä. Mikkelin kisoista viisastuneena en asettanut meille suuria tavoitteita. Kisojen päätavoite oli saada kontaktit onnistumaan, mutta luotto koiran osaamiseen oli nollassa.  Aamulla ennen hallille lähtöä meinasi pieni ärsytyskin saada vallan ja mielessä pyöri vain harrastuksen tauolle laittaminen. Heti aamusta ei siis löytynyt kisafiilistä ja mietin jo että jätän koko kisat väliin. Onneksi kuitenkin lähdin hallille.

Ensimmäisenä oli A agilityrata, joka oli ensi silmäykseltä mukavan oloinen, mutta ei kuitenkaan ihan helpoimmasta päästä 1luokan kisoissa. Rataan tutustumisen aikana kisafiilis löytyi ja olin jo innoissani menossa koiran kanssa radalle. Maksit aloitti kisaviikonlopun joten rataan tutustumisen jälkeen käytin koiran pienellä lenkillä ja innostin koiraa patukkaleikillä. Koira oli virkeällä mielellä lähdössä radalle, joten arvasin että vauhtia tulee löytymään. Juostiin rata sujuvasti läpi ilman erimielisyyksiä ja kerättiin kaikki kosketuksetkin kontakteihin. Maalissa fiilis oli mitä mahtavin. Taisin hyppiä ja hihkua onnesta. Tulos oli ajassa -3,68 5vp yhden pudonneen riman vuoksi. Ilma ei ollut vielä tukalan kuuma, joten hellekään ei verottanut suoritusta.

Toisella agilityradalla fiilis oli korkealla. Aurinko paistoi jo kuumasti, mutta varjossa oli mukava odottaa vuoroa. Tutustuin rataan nopeasti ja pänttäsin mieleen estejärjestystä. En miettinyt sen enempää eri ohjauksia vaan tutustuin rataan helpoimmalta tuntuvilla ohjauksilla. Tämä rata vaikutti edellistä vaikeammalta ja vauhdikkaammalta. Päätin että otan koiran kunnolla haltuun ennen kontakteja ja menemme yhtä matkaa ja hallitusti esteelle. No koirapa ei ollut samaa mieltä vaan vähät välitti haltuunottoyrityksistä ja juoksi suoraan kontaktille. Tin kyllä otti kontaktit esimerkillisen kauniisti niin ylös mentäessä kuin alas tultaessa, mutta muutama ärräpää siinä mielessä kävi kun koiralla oli suuremmat menohalut kuin keskittyminen ohjauksiin. Puomilla Tin hieman paineistu ja puomi tultiin toooooooodella hitaasti. Alastulokontaktikin otettiin hitaasti mutta varmasti. Loppurata saatiin rallatella maaliin vauhdilla. Tuloksena 1,47 sekuntia yliaikaa, mutta silti ratavirheetön suoritus. Yliajasta en voi syyttää muuta kuin itseäni. Hieman harmittaa että nousu kakkosiin oli sekuntin päässä. 

Kaikilla radoilla kepit oli todella hienot. En edes ole tajunnut että Tin osaa kepit noin hienosti. Hyppyradalla ohjasin itse kepeille hieman liian pitkälle, joten koira lähti minun ohjauksesta kiertämään ensimmäistä keppiä ja täten väärään keppiväliin. Muutenkin keppikulma oli 1 luokan radalle todella haastava, kun hypyltä tultaessa koiran tuli kääntyä 180 astetta kepeille. Hyppyradan tulos keppivirheen vuoksi oli 5 ajassa -5,41. Tällä irtosi kuitenkin toinen sija kun voittanut oli vajaa kaksi sekuntia nopeampi kuin Tin. Muuten hyppyrata oli mukava mutta ei liian helppo. Kaiken kaikkiaan Johanna Nybergin radat olivat minun makuun. Ensi viikon loppuna pääsen Mikkeliin samaisen tuomarin radoille, joten toivotaan että luvassa on yhtä vauhdikkaita ja mukavia ratoja. Treeni- ja kisafiilis löytyi taas. Tuomarin kommentti palkintojen jaossa kiteytti viikonloppuni: Luota koiraan!



Täplätreenit

Viime viikon teemana oli hauskanpito musta-valkoisten ystävien kanssa. Ihana virtaa täynnä oleva Tin tuli perjantai-iltana meille ja pääsi viikonlopuksi liitelemään agilitykentille treenien merkeissä. Tehotreenissä oli jälleen kontaktit ja etenkin puomin kontaktit. Tin paineistuu käskyttämisestä ja uuden opettelusta, joten pidettiin treenit lyhyinä ja leikittiin paljon toistojen välissä.

Aluksi toivoin koiran tarjoavan kontaktia itse, mutta koska dalmatialainen ei ole järin miellyttämisenhaluinen, ei Tin tarjonnut mitään toimintaa. Se seisoi puomin alastulopäädyssä kontaktin yläpuolella 10 minuuttia. Itse seisoin palkkausvalmiudessa koiran vierellä, mutta kärsivällisyys loppui kun ei mitään tapahtunut. Seisoisin varmaan vieläkin siellä puomin juurella jos en olisi vaihtanut treenitaktiikkaa. Mukaan pääsivät namialusta ja kasa herkkuja. Pyöräytin Tinin puomin alastulolle puomin laskun puolesta välistä ja aluksi ohjasin koiran kontaktille ja palkkasin puomin juuressa olevalle namialustalle. Pikku hiljaa vähensin käsiohjausta ja annoin koiran itse hakea palkan namialustalta. Toimi ja koira pysähtyi 2on-2off asentoon!
Kontaktin pysäytystä ollaan kuivaharjoiteltu jo kaksi viikkoa takaperin. Treenasin pysäytystä namialustan avulla rappusen juuressa. Pyöräytin koiran rapulta alas siten että etutassut oli eri tasolla kuin takatassut. Toimi ihan hyvin, mutta koira tarvitsi valtavasti apuja, jotta se tajusi mitä siltä pyydettiin. Eikä asiaa auttanut yhtään kun namipalkka ei ole koiran mielestä suurin palkka vaan lelu. Huomasin kuitenkin että kuivaharjottelu oli kannattanut. Puomilla koira ei tarvinnut enää niin paljon tukea.

Kävin myös seuraavana päivänä ottamassa Tinin kanssa muutamia kontaktitoistoja ja seuraamassa kaverin treenejä. Oltiin sovittu että tavataan hallilla ja treenataan jotakin yhdessä. Myöhäisen kesän vuoksi hallissa oli niin kuuma ettei siellä tehnyt mieli treenata mitään isompaa. Lopulta ajatukset ajautuivat siihen että rakennettaisiin ulos muutaman hypyn ja putken rata ja otettaisiin agikuvia aurinkoisessa säässä. Niinhän me teimme ja kuvia tuli räpsittyä todella paljon. Kaveri sai myös koittaa Tinin ohjausta samalla kun minä kuvasin. Yllätyin kuinka hyvin Tin lähti vieraan ihmisen matkaan. On se vaan pätevä eläin!

Sunnuntaina vein Tinin takaisin omaan kotiin. Siellä oli isosiskoa vastassa kolme pientä naskalihammasriiviötä. Naperoiden päänmenoksi on jo suunniteltu menoja syksyksi, minkä takia näyttelyseisotusta oli alettava treenata. Ei ihan helppo homma 10 viikkoisilta ikiliikkujilta. Sain kunnian olla hihnan toisessa päässä kun koirien omistaja yritti saada pentusista seisotuskuvia. Todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Kärsivällisyyden (jota en yleensä omista) ja tuurin voimin saimme pennuista kuvat ja seisotustreenit onnistuneesti päätökseen. Treenien päätteeksi pentuset pääsivät jatkamaan leikkiä Tinin kanssa ja lopuksi nukkumaan nurmikolle.

Menneen kuukauden kuulumiset

Kulunut kuukausi on ollut jokseenkin työpainotteista aikaa. Työt ovat verottaneet vapaa-aikaani runsaasti aiempaan ainaisen vapaaseen verrattuna. Töiden lisäksi en ole juurikaan muuta ehtinyt tekemään, joten omat koiratkin ovat jääneet hieman vähemmälle huomiolle. Suotakoon niillekin kesäloma ja palataan niiden kanssa treenien pariin syksymmällä. Kuukauden temppukin sai olla tauolla, mutta kyllä se vielä palaa blogin puolelle.
 Ainokaiset vapaapäivät töistä oli suunniteltu melko pitkälti koiramaisten menojen mukaan. Heinäkuun alussa käytiin Katariinan kanssa Mikkelissä matkailuautolla. Suuntana olivat KooKoo-99:n kaksipäiväiset agilitykisat ja kolme agilitystarttia. Kisoihin lähdettiin hyvillä mielin hakemaan sitä viimeistä ykkösluokan tulosta, mutta se antaa edelleen odottaa itseään. Startit olivat meidän osalta siistejä, mutta kontaktivirheiden vuoksi jäätiin ilman tuloksia. Tin on saanut ratoihin varmuutta ja vauhtia, joten enää kontaktit eivät vain osu kohdilleen. Ongelmia on sekä ylös että alas menoissa, joten treenattavaa riittää.

Mikkelin kisojen "innoittamana" Tinin kanssa on jankattu kontakteja. Aluksi ajattelin opettaa koiralle juoksukontaktit, kun hallilla on siihen soveltuva säädettävä puomi. Ensimmäinen ongelma ilmeni jo puomin siirrossa, kun meni yksin hallille treenaamaan. Eihän sitä painavaa puomia saanut säädettyä saatikka siirrettyä paikoilleen. Päätinpä ottaa suunnitelma B:n käyttöön ja treenata juoksukontakteja länkien ja kontaktiboksin avulla. Ei, ei ja ei, tämä ei toiminut meillä pätkääkään. Kouluttajan kanssa päädyttiin siihen tulokseen että opetan ensin pysäytyskontaktit ja sen kautta juoksukontaktit jos niitä vielä sitten halajan.

Nyt on pysäytyskontaktitreenejä takana kolmet, ja tuntuu ettei vieläkään edetä haluamaani suuntaan. Koira kyllä yrittää tajuta mitä siltä halutaan, mutta kun se ei osaa tarjota mitään toimintaa itse vaan jää tönöttämään puomille liikkumattomana. Palkalla houkuttelukaan ei ole hyvä idea, koska koira juoksee vain palkan perässä ilman että se tajuaa mistä sitä palkataan. Ehkäpä Tinille pitäisi opettaa naksutin ja käyttää sitä apuna treeneissä. Hermot on kuitenkin koetuksella, kun dalmatialaisen opettaminen on täysin erilaista kuin miellyttämiskuningas Tahvon.

Käytin Tahvon fysioterapeutilla menneellä viikolla. Halusin selvittää Tahvon liikkumista lonkkavikojen kanssa ja hierotuttaa lihasjumeja auki. Fyssarin mielestä Tahvolla liikkuminen on letkeää, mutta koira ei vie takaliikkeitä riittävän pitkälle, jotta se kehittäisi reisiin ja selkään lihasta. Ilmeisesti Tahvolle tuottaa kipua juurikin se jalan taakse ojentaminen, minkä vuoksi liikkeet ovat takaa vajaat. Jumeja koirasta löytyi todella paljon. Vasen puoli oli kuitenkin huomattavasti pahempi, joten varattiin saman tien seuraava aika viikon päähän, jotta saatiin loputkin jumit hierottua auki. Toisella fyssarikäynnillä Tahvo saatiin hierottua suhteellisen hyvin auki. Oikea takajalka on hieman vasenta heikompi ja koira ei laita painoa jalalle samalla tavalla kuin vasemmalle. Pitää nyt hetki seurata tilannetta ja käydä tarvittaessa eläinlääkäriltä hakemassa tulehduskipulääkekuuri.

Kaikki muu vapaa-aika on mennyt eläinlääkiksen pääsykokeisiin lukemisessa ja Tinin äidin pentuja tavatessa. Tein kuukausisuunnitelman pääsykoemateriaalilukemisista. Joka kuukausi pitäisi lukea 2-3 fysiikan, kemian tai biologian kirjaa, mutta jo nyt huomasin että yhdenkin kirjan lukemiseen ja ymmärtämiseen menee todella paljon aikaa. Olen jo nyt kaksi kirjaa jäljessä suunnitelmaani. Eikä luku-urakan purkamista yhtään auta se, että Tinin omistajalla on ihania pentuja talo täysi. Olen käynyt katsomassa niitä aina kun vain olen jostain aikaa löytänyt, ja on ne kyllä todella ihania menijöitä. PENTUKUUME KASVAAA!!

Yöttömän yön agility

Kuten otsikko kertoo, tällä viikolla harrastettiin agilitya hieman eri tavalla kuin normaalisti. Yöttömien öiden kunniaksi suunnattiin hallille treenaamaan vasta hieman ennen puolta yötä. Ei ollut mitään kiirettä alkulämmittelyiden kanssa, joten käytiin kävelemässä ja spurttailemassa oikein kunnolla ennen virallisia treenejä. Tuntui hyvältä, kun ehti kerrankin tehdä juuri niin pitkät ja hyvät lämpät kuin halusi. Samalla sai lämpätä omatkin koivet, mitä en ole aikaisemmin tehnyt.

Yötreeniehin olin asettanut tavoitteeksi treenata SM-kisojen medifinaalirataa, joka oli hallille jo valmiiksi rakennettu. Tarkoituksena oli pitää rimat medikorkeudessa ja treenata kisanomaisesti. En puuttunut tällä kertaa kovinkaan paljon Tinin kontakteihin, ja sen kyllä huomaa. Kontakteille meidän pitäisi keksiä jokin hyvä niksi, jotta Tin tajuaisi juosta alas asti, eikä loikkaisi kummassakin päässä kontaktin yli. Pääasia oli että sain koiran ohjattua arvokisaradan läpi ilman suurempia kommelluksia ja sehän onnistui. Yllättävän helppo arvokisararta myös 1lk koirakolle. Ehkäpä se aika oli tässä tapauksessa se ratkaiseva tekijä.

Seuraavana päivänä oli vuorossa ihan ryhmätreenit. Nyt keskityttiin radan sijaan pelkkiin ohjauksiin. Treenin alle päätyivät saksalainen, pakkovalssi ja haastavaksi osottautunut vastakäännös. Treenirata oli hyvin yksinkertainen, pari putkea, muutama hyppy ja kepit. Ei niihin tehokkaisiin treeneihin aina tarvita koko estearsenaalia.

Rata alkoi mutkaputkesta ja jatkui hyppyjen kautta joko putkeen tai kepeille. Onnistuttiin Tinin kanssa kepeissä todella hyvin, vaikka keppikulma oli hieman vieras koiralle. Saatiin kuitenkin onnistuneita keppejä, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

Saksalainen oli meille uusi ohjaus nimensä mukaan, mutta huomasin kuivaharjottelun aikana, että olen kyseistä ohjausta käyttänyt jo tietämättä sen nimeä. Saksalaiset pyöritykset meni todella hyvin ja luotin koiraan että kyllä se sieltä esteen yli tulee. Pakkovalssi oli myös ihan helppo nakki mutta vastakäännöksen kanssa tehtiin töitä. Koira kyllä teki ohjeiden mukaan mutta ohjaajan aivot eivät kääntyneet enää pakkovalssin jälkeen oikein päin. Vastakäännöksestä ei saatu kuin yksi sinne päin oleva onnistuminen, joten ehkäpä ohjaajan tulisi ensin kuivaharjotella. Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä mieli ja lämpenevät ilmatkaan ei näyttänyt koiraa haittaavan. Positiivisin mielin ensiviikon treeneihin.

Onko teillä vaikuttanut lämpö koirien treenimotivaatioon?

Aksat

Nyt ollaan siirrytty Tinin kanssa taas treenailemaan kisaamisen sijaan. Ennen kesätaukoa ehdittiinkin käydä kolmissa kisoissa vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisimpänä mainintana käytiin Imatralla kahden startin taktiikalla hakemassa kaksi puhdasta hylkyä, joten edelleen kisataan ykkösten nimissä. Videon voit käydä katsomassa täältä. Voin kertoa että ensimmäisen kerran agilityhistoriani aikana tuli fiilis että jätän koko lajin muille paremmille koirakoille, mutta onneksi ärsytys laantui nopeasti. Ei pidä elätellä mitään toiveita ennen kisoja niin ei tule pettymyksiäkään.

Kesäkuulle ei tosiaan ole kisakalenteriin merkittynä yksiäkään kisoja, joten pidetään virallinen kisatauko ja keskitytään treenaamiseen. Tällä hetkellä treenauslista on melko pitkä ja sitä yritetään lyhentää aika ajoin. Haastavaksi treenaamisen tekee se, että lainakoira asuu noin 40 kilometrin päässä, joten treenaamaan ei pääse aina kun siltä tuntuu. Päästiin kuitenkin tämän kuun viimeisiin kisoihin oman seuran epiksiin, jossa osallistuttiin Tinin kanssa putkiralliin. Isoja koiria oli kyseisessä luokassa yli 30. Hauskaa meillä oli ja löysi Tin radalta jotain herkkujakin (MURRRR...) jotka se sitten työn tiimellyksessä ehti syömään.

Treenattavana meillä on mm:

• Putken pimeät kulmat
• Putkijarru
• A:n juoksukontakti
• pysäytyskontaktit
• irtoamiset
• jyrkät käännökset
• muutamat ohjaukset
• keppikulmat
• jne...

Eli onhan noita opeteltavia asioita ihan kiitettävästi. Osassa riittää pienet hienosäädöt ja toistot, esim. putkikulmien kanssa ja irtoamisissa mutta jotkin vaativat sitten enemmän toistoja ja raakaa treeniä, esim. käännökset ja kontaktit. Meillä Imatran kisat kariutuivat juurikin kontaktivirheisiin ja ohjauksien seuraamattomuuteen. En voi syyttää koiraa, koska nämä asiathan oli tiedossa ettei se niitä osaa. Nyt vaan näihin ekstratreeniä niin ei ainakaan näihin kariudu seuraavat kisat heinäkuussa. 

Kattokaa mikä "kontakti"

Tässäkin singottiin A:lle vaikka suunta oli ihan toinen

Treenirintamalla meillä menee melko hyvin. Ollaan siirrytty ulkokauteen ja nyt treenataan vuoroviikoin ulkona. Tällä viikolla meidän ryhmä aloitti ulkona, joka oli erinomaista treeniä meille. Muutamat kisat ollaan jo kisattu ulkona Tinin kanssa ja nyt Imatralla Tin "karkasi" ensimmäisen kerran radalta. Häiriötreeni on siis enemmän kuin paikallaan. Onneksi Tin ei ole samanlainen kuin Tahvo aikoinaan, eli saattoi lähteä kesken radan haistelemaan ihania tuoksuja tai tervehtimään uusia kavereita.
Tämän viikon treeneissä meillä oli juurikin Imatran radoilta hankalimpia pätkiä. Takaakiertoja, putkijarrua, täyskäännöksiä ja ohjauksia tuli treenattua. En meinannut millään tajuta tehdä valssia tai persjättöä radalla, vaikka tiedostin että jompikumpi niistä täytyy tehdä, jotta seuraavalle esteelle pääsisi ohjaamaan takaakierron. Lopulta sain aivon käännettyä valssiasentoon ja sittenhän homma alkoi taas luistaa hyvin. Koirakin oli taas ihan hyvässä vireessä.

Mikkelin kisakenttä valloitettu

Viikonloppuna taas juostiin. Tällä kertaa Mikkelissä MAH:in agilitykisoissa. Ensimmäinen kerta muualla kuin oman seuran hallissa. Ja ensimmäisen kerran ulkona. Luvassa oli kolme starttia ulkokentällä vieraassa ympäristössä. Melkoinen yhdistelmä.

Reissuun lähteminen jännitti todella paljon. Totta puhuen, en ole koskaan ajellut omalla autolla niin pitkiä matkoja yhden päivän aikana, vaan yleensä olen reissannut vain Imatra-Lappeenranta väliä. Suurin pelko Mikkelin kisoissa oli ulkokenttä ja vieraat esteet. Entäs jos Tin ei kestäkkään hallinnassa ja lähtee haahuilemaan muiden koirien ja ihmisten luo? Mitä jos vieraat esteet tuo rataan liikaa lisähaastetta? Entä jos Tin ei suostu menemään kontaktiesteille niiden erilaisen pinnan vuoksi? Mitenkä käy kun Tinin omistaja on mukana ja katsoo kisoja kentän laidalta? Näitä mietin ja stressasin ennen H-hetkeä.

Mikkelissä oli tuomarina Kroatialainen Alen Marekovic, joka on selvästi arvokisatuomari ulkomailta. Ainankin kun katsoi rataprofiileja ykkösluokilla. Kuulemma myös kakkos- ja kolmosluokilla oli hyvin vaikeita ja kiemuraisia ratoja. En kuitenkaan valita, sillä oli ihana päästä ulkomaalaisen tuomarin radoille. Ensimmäisenä oli hyppyrata, johon menin hieman varmistelufiiliksellä. Otin siis selvää miten Tin suhtautuu uuteen ympäristöön ja omistajan paikallaoloon. Ei kuitenkaan mitään ongelmaa radalla eikä radan läheisyydessä. Ainoa ihmetys koiran mielestä oli puukepit jotka ilmeisesti nappasi pujotellessa eri tavalla vasten kuin kotihallin muovikepit. Tämän takia hinkattiin keppejä jopa 7 kertaa ennen kuin päästiin jatkamaan radalla eteenpäin. Ensimmäiseltä radalta siis erittäin hyvä hylky.

Toiselle radalle menin ehkä hieman takkiauki fiiliksellä ja sen kyllä huomasi. Unohdin radan heti alkuunsa ja ohjasin koiraa erittäin huonosti. Ihan hävettää. Loppuun asti kuitenkin päästiin hyllyn kera mutta kyllä ärsytti ja paljon. Ketutuksen voimalla menin viimeiseen rataan tutustumiseen ja suunnittelin ja hioin ohjauksia ja pänttäsin estejärjestystä ettei vain tämäkin rata unohdu. Pänttäsin vielä ennen kentälle pääsyä kentän laidalla estejärjestystä. Karhun voimalla juoksin viimeisen radan ja ohjaukset sain toteutettua juuri niin kuin suunnittelin. Tin hyppi radan nollilla loppuun ajassa -7,33 ja oltiin ainoat puhtaasti radan suorittaneet, joten sija 1 ja toinen LUVA taskussa. Kontaktit oli tuurikontakteja, mutta eipä ne meillä treeneissäkään ole vielä millään mallilla, joten en voi olettaa koiran niitä ottavan täydellisesti kisoissakaan. Viimeiseen rataan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen ja saatiin myös kehuja tuomarilta. "Erinomainen suoritus, hieno koira ja erilainen rotu agilityyn."

Ensiviikonloppuna juostaan Imatralla ja käydään näyttelemässä.

Onnenkantamoisia radalla

Toukokuun agilitykisat on nyt korkattu kotikisoissa. Huhtikuu pidettiin suunnitelmien vastaisesti kisavapaata ja keskityttiin treenaamiseen. Totta puhuen työt ja rahatilanne pakottivat jättämään kisat väliin. Onneksi väliin jäi vain kahdet kisat ja saatiin sitäkin tärkeämpää treeniä kisojen perustaksi. Nyt kisakuume on vihdoin saatu ruokittua ja tuplasti suurempi kisakuume on ottanut paikkansa mielessä. Kisakuumeen taltuttajaksi on seuraaviin kisoihin ilmottauduttu jo tämän viikon lopuksi.

Äitienpäivänä 10.5 kotikisoissa oman seuran hallissa oli taas mahtava päästä kisaamaan. Hannasin ilmottautumisessa ja ilmottauduin vain kahdelle radalle kolmen sijaan. Jälkikäteen ajateltuna harmittaa ihan pirusti. Tuomarina kisoissa toimi Harri Huittinen, ihan mahdottoman mukava ja positiivinen tuomari, jonka ansiosta pieni kisajännityksen poikanenkin kaikkosi ennen radalle menoa. Radat meni suurimmalta osalta paremmin kuin osasin ajatella. Tin kuunteli ja juoksi kuin viimeistä päivää ja tyttö oli selvästi omassa elementissään.

Startattiin ensimmäiselle radalle maksien toisena koirakkona. Pahin kauhuskenaario on että joudun juoksemaan radan ensimmäisenä ilman että näen muiden suorituksia ja nyt se tilanne oli jo näin lähellä. Onneksi mini ja medi koirakot olivat ennen meitä. Tilannettahan tuo muiden koirakoiden seuraaminen ei juurikaan muuta, jos ei osaa ohjata niin ei sitä katsomallakaan parane, mutta jännitys siinä hellittää. Ensimmäinen rata, agilityrata, meni meidän osalta mahtavasti. Koira teki mahtavat kontaktit siihen nähden missä vaiheessa ne on treeneissä, koira irtosi putkille ja teki mahtavat kepit. Ikävästi muurin jälkeen tuli hylky, kun koira ensin kielsi kaksi kertaa samalle hypylle ja lopuksi ratkaisi ongelman hyppäämällä esteen väärään suuntaan. En tiedä mikä tuolla hypyllä oli ja miksi Tin ei sitä hypännyt. Loppurata meni mallikkaasti loppuun ja en ite jääny hylystä huolimatta himmailemaan ohjausten kanssa.

Toinen rata, hyppyrata, meni tuurilla nollilla läpi. Itse en kuitenkaan ole tyytyväinen rataan oman ohjauksen osalta. Olin suunnitellut ohjaavani muutamat kohdat eri tavalla kuin miten toteutin. Kuitenkin Tin kuuliaisena koirana hyppi esteet ohjausräpellysten seasta oikeassa järjestyksessä. Taas sen huomasin, että radanlukutaito on melko nollissa ja siihen tarvitaan treeniä ja treeniä. Onnen kantamoisen johdosta sain kuitenkin meidän ensimmäisen LUVAn ja seuraavia lähdetään metsästämään Mikkelistä lauantaina.