*Pahoittelen puhelinkuvien laatua* |
Perjantai ja lauantai keskittyi agilityyn ja eritoten keppien opetteluun. Seuralla oli tarjolla keppien 2x2 menetelmä kurssi johon oli tottakai päästävä. Tosin tämän hetkinen agilitykoira on jo keppivarma lähes joka tilanteessa, joten päädyin vain kuunteluoppilaaksi. Menetelmä kuulosti jo heti alkuun mielenkiintoiselta ja järkevältä ja kurssin edetessä tuli myös huomattua että menetelmä on tosiaan tehokas. Kurssilla oli noin 10 koirakkoa, jotka eivät olleet vielä opetelleet keppejä tai joille piti opettaa kepit täysin uudestaan. Kurssilla eli käytännössä yhden päivän aikana mukana olleet koirakot ehtivät oppia vähintään kahden portin eli neljän kepin suorittamisen suorassa linjassa. Osa ehti edetä pidemmällekin.
Keppien 2x2 menetelmä on Susan Garrettin kehittämä. Idea oli hyvin yksinkertainen ja perustuu koiran omaan oivaltamiseen. Koiran annetaan itse ymmärtää mistä se saa palkan. Menetelmää on helppo ajatella kellotauluna, jossa palkka tulee aina klo 12:sta. Ensin ensimmäinen portti eli kaksi keppiä on klo 3-9 akselilla ja koiran annetaan juosta portin läpi. Lähetyksiä kannattaa treenata eri kulmista. Sen jälkeen porttia käännetään hieman, siten että se osoittaa 2-8 akselia, seuraavaksi 1-7 akselia ja lopuksi portti on kohtisuorassa palkkapaikkaa kohden. Sen jälkeen lisätään toinen portti ja aloitetaan treenaaminen samalla tavalla kuin yhden portin kanssa. Netissä on paljon hyviä 2x2 videoita, joiden avulla voi alkaa treenaamaan keppejä tällä menetelmällä.
Itse tein kurssin jälkeen hieman muistiinpanoja, jotta muistan nämä ohjeet kun on aika opettaa seuraava koira kepeille.
- Palkka tulee aina samasta paikasta (klo 12)
- Portti aluksi 3-9 akselilla
- Anna koiran oivaltaa mistä se saa palkan
- Älä anna ollenkaan apuja tai käskysanoja
- Vahvista itsenäistä suoritusta
- Lisää vähitellen omaa liikettä
- Anna koiran tehdä väärin. Ilman vääriä suorituksia koira ei tiedä mikä on oikein
- Aloita "lähetys" helpoista kulmista (4-8) ja jatka sen jälkeen vaikeampiin kulmiin
- Käskysana yhdistetään liikkeeseen vasta kun käytössä on 4-6 keppiä suorassa linjassa eli kun koira ikään kuin kepittelee eikä juokse pelkästään porttien läpi
- Lisää portteja vähitellen ensin helppoon kulmaan ja lopuksi peräjälkeen keppimuodostelmaan
- Kun 6 keppiä onnistuu, ala treenata 12 keppiä kuuden sarjoissa peräjälkeen
- Pidä treenit lyhyinä 5-10min/tuokio
- Pidä palkkaustahti nopeana ja pidä koiran viretilaa yllä
- Palkkaa välillä megapalkalla esim. leikillä ja pidä lyhyitä ajatustaukoja
- Muista itse liikkua eri lähetyskulmien välillä jotta koira oppii kaikki lähestymiset
- Lähetä koira kepeille aina siten että koira jää keppien ja ohjaajan väliin (suljetussa kulmassa ohjaaja on koiran vasemmalla puolella ja avokulmassa ohjaaja on koiran oikealla puolella)
ALO- ja AVO-luokkiin treenattavia asioita:
- Paikkamakuu varmaksi häiriössä
- Paikalla istuminen
- Jäävien liikkeiden opettelu ja saaminen varmemmiksi
- Ruutu
- Seuruuta varmemmaksi ja iloisemmaksi
- Seuraaminen juostessa ja käännöksissä
- Estehypystä sivulle tulo
- Kapulan pito ja noutaminen
- Kaukot varmemmaksi myös pidemmällä välillä
- Merkin kierto
- Luoksetuloon vauhtia
Kakskakkosilla opetin Laikalle kepit, oli hyvä päätös. :) Aion lähtökohtaisesti edetä systeemillä vastedeskin ja olen suositellut sitä myös koulutettaville. Tuli hyvät tikut. :D
VastaaPoistaMahtavaa, tää luo luottoa että olen tekemässä hyvän päätöksen kun joskus alan taas keppejä opettamaan seuraavalle koiralle. :)
Poista2x2 opetustyyliin oon epätoivoisesti koittanut tutustua. Videoita oon kattonut varmaan sata ja oon viettänyt melko monta unetonta yötä pohtien asiaa. Mun päähän ei oo vaan mahtunut, että miten koira sillä tekniikalla oivaltaa. Sun kellotaulupiirroksen avulla homma meni vihdoin läpi! Nyt mä sen tajusin ja homma tuntuu ihan loogiselta. Kiitos tästä!! :)
VastaaPoistaJippii, on ilo olla avuksi. Tuo kellotaulu tosiaan auttoi minuuki tajuamaan tekniikan idean. Täytyy varmaan piirtää samainen kellotaulu treenikentän maahan jotta tekniikka olis yhtä kirkkaana mielessä myös treenatessa :D
Poista