Toukokuun agilitykisat on nyt korkattu kotikisoissa. Huhtikuu pidettiin suunnitelmien vastaisesti kisavapaata ja keskityttiin treenaamiseen. Totta puhuen työt ja rahatilanne pakottivat jättämään kisat väliin. Onneksi väliin jäi vain kahdet kisat ja saatiin sitäkin tärkeämpää treeniä kisojen perustaksi. Nyt kisakuume on vihdoin saatu ruokittua ja tuplasti suurempi kisakuume on ottanut paikkansa mielessä. Kisakuumeen taltuttajaksi on seuraaviin kisoihin ilmottauduttu jo tämän viikon lopuksi.
Äitienpäivänä 10.5 kotikisoissa oman seuran hallissa oli taas mahtava päästä kisaamaan. Hannasin ilmottautumisessa ja ilmottauduin vain kahdelle radalle kolmen sijaan. Jälkikäteen ajateltuna harmittaa ihan pirusti. Tuomarina kisoissa toimi Harri Huittinen, ihan mahdottoman mukava ja positiivinen tuomari, jonka ansiosta pieni kisajännityksen poikanenkin kaikkosi ennen radalle menoa. Radat meni suurimmalta osalta paremmin kuin osasin ajatella. Tin kuunteli ja juoksi kuin viimeistä päivää ja tyttö oli selvästi omassa elementissään.
Startattiin ensimmäiselle radalle maksien toisena koirakkona. Pahin kauhuskenaario on että joudun juoksemaan radan ensimmäisenä ilman että näen muiden suorituksia ja nyt se tilanne oli jo näin lähellä. Onneksi mini ja medi koirakot olivat ennen meitä. Tilannettahan tuo muiden koirakoiden seuraaminen ei juurikaan muuta, jos ei osaa ohjata niin ei sitä katsomallakaan parane, mutta jännitys siinä hellittää. Ensimmäinen rata, agilityrata, meni meidän osalta mahtavasti. Koira teki mahtavat kontaktit siihen nähden missä vaiheessa ne on treeneissä, koira irtosi putkille ja teki mahtavat kepit. Ikävästi muurin jälkeen tuli hylky, kun koira ensin kielsi kaksi kertaa samalle hypylle ja lopuksi ratkaisi ongelman hyppäämällä esteen väärään suuntaan. En tiedä mikä tuolla hypyllä oli ja miksi Tin ei sitä hypännyt. Loppurata meni mallikkaasti loppuun ja en ite jääny hylystä huolimatta himmailemaan ohjausten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti