Virallisesti ykkösiä

Kauan odotettu rajapyykki on nyt vihdoin ohitettu. Tavoite, josta olen salaa haaveillut jo toista vuotta. Tavoite jonka eteen tein viime vuonna Tahvon kanssa töitä ja jonka kanssa on tämä vuosi uurastettu. Tavoite jota olen pelännyt, jännittänyt ja odottanut. Nimittäin minun ja koiran ensimmäinen VIRALLINEN agilitykisa on startattu. Lauantaina 7.3. oman seuran kotihallissa Lappeenrannassa. Tuomarina oli Marja Lahikainen ja kisakumppanin virkaa toimitti täplikäs Tin.

Olin jännittänyt kisapäivää ja kisaamista valehtelematta viikon. Joka ilta kun kävin nukkumaan, pienet perhoset heräsivät vatsassani ja syke kohosi ainankin kymmenen lyöniä minuutissa. Jännityksen takia nukuinkin koko viikon tosi huonosti. Mielessä pyöri kaikki mahdolliset ongelmakohdat joita radalla voisi tulla vastaan ja missä voisi mennä pahasti vikaan. Mietin missä kaikissa asioissa voisin ja ehtisin vielä tehdä töitä. Ottaisinko tehosyyniin kepit ja keppien hankalamman puolen, kontaktit, putket vai ohjausket. Viikossa ei kuitenkaan järin suuria ihmeitä ehdi tekemään. Oma vika kun otin kisaamisen puheeksi viime tinkaan. Treeneissä keskityttiin kuitenkin vain putkiin ja yleiseen irtoamiseen, koska tällä hetkellä ne aiheuttavat eniten harmaita hiuksia.



Kisapäivä koitti kuin koittikin. Yön olin nukkunut hyvin, ihme. Aamulla ei jännityksestä ollut tietoakaan. Fiilis oli enemmänkin nyt mennään treenaamaan ja testaamaan miten koiran ja ohjaajan hermot kestävät kisatilanteessa. Tin oli ollut meillä yötä joten päästiin nopeasti aamulla kisapaikalle. Tavoitteena oli saada osallistumistani radoista jonkinnäköinen tulos ja päästä koiran kanssa maaliin. Mitään suuria tavotteita en uskaltanut kisoihin asettaa, eihän me olla Tinin kanssa treenattu yhdessä kuin vähän reilu kaksi kuukautta. Lyhyt aika mutta yhteistyö on alkanut sujua hyvin.

Kävin ilmottautumassa ja lämppäämässä Tinin. Ennen minikoirien rataa tuomari mittasi mitattavat koirat. Tuomari tuskaili muutaman puolen-millin-minimedin kanssa mutta pääsi meidän kohdalla helpolla. Tuomari naurahti että eipä tarvitse meidän kohdalla edes mittanauhaa käyttää. Minien ja medien ratojen jälkeen oli maksien rataan tutustumisen vuoro. Eka rata oli A hyppyrata. Profiililtaan todella suoraviivainen ja mukava, juuri meille sopivan oloinen. Kaksi ensimmäistä estettä menivätkin todella nätisti mutta jo kolmannen esteen putkeen vienti mienasi koitua kohtaloksi heti kättelyssä. Koira nimittäin jäi valssissa pahasti selän taakse ja meinasi hakeutua putken väärään päähän. Hätääntyneellä karjaisulla sain tilanteen kuitenkin pelastettua ja homma jatkui. Ensimmäinen kielto tuli pituudelta. Linja oli esteelle aivan suora mutta koira ilmeisesti luki enemmän seuraavaa estettä ja ei hypännyt pituutta. Kiepin kautta taas matkaan. Pituuden jälkeen Tin meni hyvin ensimmäiseen putkeen ja ehdin jo henkästä helpotuksesta putkiongelman kanssa mutta se oli liian aikaista, toinen kielto tuli heti seuraavan putken suulla. Kolmas kielto tuli heti perään keppien väärästä aloituksesta. Tin ei osaa keppejä kunnolla kuin toiselta puolelta ja tietysti se oli nyt se "väärä" puoli miltä piti ohjata, joten koira ajautui väärään keppiväliin. Loppu rata juostiin kuitenkin suunnitelmien mukaan maaliin ja koira sai jättikehut ja pääsi pihalle leikkimään lelupalkan kanssa.

Toinen rata oli C agirata. Edellisen radan suoritus oli pyyhitty pois mielestä ja suunnattiin katse meidän osalta päivän toiselle ja viimeiselle radalle. Fiilikset olivat rauhalliset ja jännitys pysyi hyvin poissa. Eihän rata kuitenkaan ihan mallikkaasti alkanut kun Tin hyppäsi heti ensimmäistä estettä päin. Ilmeisesti olin jättänyt koiran liian lähelle ensimmäistä hyppyä. Matka jatkui kuitenkin suunnitellusti ensimmäiselle putkelle saakka. En luottanut koiraan tarpeeksi edellisen radan putkien takia joten koira pyöri hetken oikean putkensuun edessä ja ampaisi sitten kuitenkin väärään päähän. Yritin mennä radan kuitenkin loppuun asti välittämättä hylystä, mutta kyllä se valitettavasti vaikutti meidän menoon. Ite aloin tarkoituksettomasti himmailemaan radalla ja en ohjannut enää kunnolla, joten sen kyllä huomasi loppuradasta. Koira sai kuitenkin kunnon kehut ja palkan radan jälkeen ja lähdettiin jäähdyttelylenkille.



Jos radoista jotain positiivista etsisi niin kyllähän niitäkin oli. Koira pysyi molemmissa radoissa moittaattomasti lähdössä, hypyt sujuivat pääpiirteittäin hyvin 60 senttisinä ja koira pysyi hallinnassa koko radan ajan. Ollaan Tinin kanssa treenattu yleensä 40-55 senttisillä esteillä, mutta ei nuo korkeammat onneksi ongelmia tuottaneet. Päästiin myös koiran kanssa molemmilta radoilta maaliin, vaikka tulos jäikin saamatta. C agiradan kepitkin oli tosi sujuvat ja koira suoritti ne loppuun asti, jippiii. Tin otti myös kontaktit A:lla ja puomilla tosi hyvin. Keinulla sen sijaan tuli melkein lentokeinu. Nyt vaan treeniä lisää ja seuraaviin kisoihin, jotka onkin jo sunnuntaina.

Kisoista jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis. Ilmapiiri oli leppoisa niin muiden kisaajien kuin työntekijöidenkin osalta. Meitä neuvottiin ja opastettiin, mikä oli ihan hyvä kun oltin ensimmäisissä kisoissa. Tuomari oli todella ystävällinen ja sosiaalinen, mikä helpotti alkujännitystä. Koirakin käyttäytyi mallikkaasti, mitä nyt meno oli koko ajan päällä kun radalle olisi pitänyt päästä. Kisakärpänen puraisi toden teolla ja päivän päätteeksi ajatukset olikin jo kisakalenterin täytössä ja seuraavissa kisoissa.