torstai 17. marraskuuta 2016

Mysteeripentu ja näyttelykuulumisia

IMG_7898
Jokin aika sitten taisin mainita Seran ja Tahvon uudesta kaverista. Silloin en kuitenkaan paljastanut asiasta sen enempää. Nyt asiat ovat varmistuneet ja vahvistuneet joten saanko esitellä laumani uuden jäsenen dalmatiankoira Hertan.
IMG_7486
Hertta on Kroatian tuonti Croata Dals Mighty Heart. Hertta-nimi juontaa juurensa arvatenkin virallisesta nimestään. Hertta on ruskeapilkkuinen kaunis narttu, joka rakastaa muita koiria ja on rauhallinen tilanteen tutkailija. Hertta tuli minulle sijoitukseen Magical Spot's -kennelistä. Tulevaisuudessa tyttösen kanssa tullaan kiertämään paljon näyttelyissä ja jo nyt on aloitettu agilityyn valmistavien harjoitteiden opettelu.

Hertta on asunut meillä kohta kuukauden. Aika on kulunut hurjan nopeaan kahden pennun kanssa. Olen ehtinyt käymään tyttösen kanssa pentuluokissakin pyörähtämässä hyvin tuloksin. Ensimmäiset pentunäyttelyt olivat Kouvolassa 2.10. Tuomarina siellä oli ihana Eeva Resko. Dalluja oli ilmoitettu kaksi. Toinen pentu sattui olemaan uros, joten meillä ei ollut kilpasisarta. Rotu oli äkkiä ohi ja Hertta oli rotunsa paras. Jäätiin siis odottelemaan ryhmäkehiä jotka alkoivatkin melko äkkiä. Siellä Hertta sijoittui kolmanneksi joten päivän saldo oli PEK1 KP ROP RYP3
IMG_7832
Arvostelussa luki kauniisti: Erittäin hyvin tyyppinen nuori narttu pentu. Kaunis kaula. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut etu- ja takaosa. Erinomainen luusto. Riittävä eturinta. Liikkui erittäin vaivattomasti pitkällä askeleella. Esiintyi hyvin. Tuomari kehui vielä jälkikäteenkin Herttaa sanoen ettei ole hetkeen nähnyt tuollaisia liikkeitä.

Parisen viikkoa myöhemmin osallistuttiin Lahden pentunäyttelyyn 23.10. Siellä tuomarina oli Juha Lehtinen, hyvin mielenkiintoinen tuomari. Dalmatiankoiria oli ilmoitettu tähän näyttelyyn 9 ja niistä Hertan kanssa samassa luokassa kisasi viisi. Hieman vielä tuomarista: onneksi olin varannut hyvin jalassa pysyvät kengät sillä tämä tuomari ei arvostellut koiria seistessä. Taidettiin Hertan kanssa juosta päivän aikana yhteensä 20 kierrosta kehää ympäri. Siinä meinasi usko loppua.

Tuomarin kommentit Hertasta: Mittasuhteiltaan oikea hyvälinjainen narttu. Oikean muotoinen pää. Hyvä kaula ja rintakehä. Hyvä selkä ja lantio. Oikea karvanlaatu. Joustavat liikkeet.
14715089_10154719618214489_7840915574451619617_o
Näiden sanojen saattelemana Hertta oli rotunsa paras ja jäi odottelemaan ryhmäkehiä. Ryhmäkehän kokoomakehässä samainen tuomari tutki koiria tarkkaan ja kävi vielä moneen otteeseen tarkistamassa tilannetta vaikka oli jo lähtenyt pois kehästä. Juttelin siinä sitten toisen koiran omistajan kanssa joka kysyi että löytyikö Hertasta tuomarin mielestä mitään moitetta. Menin hieman hämilleen tästä kysymyksestä ja vastasin ettei löytynyt ja tuomari tykkäsi paljon Hertasta. Tämä pesukarhukoiran omistaja sanoi että ryhmän muista koirista oli löytynyt paljonkin puutteita ja samalla onnitteli meitä jo ryhmävoitosta. Tämä oli vihonviimeinen kommentti mitä olisin halunnut kuulla juuri ennen ryhmäkehää, koska pienet paineet ja jännitys valtasi koko kropan ja tuntui että oksennan siihen paikkaan. Kuten pesukarhukoiran omistaja oli ounastellut, Hertta voitti ja oli ryhmän 6 kaunein koira. BIS kehässä Hertta ei enää jaksanut esiintyä eikä liikkua kunnolla joten sieltä ei enää tuloksia mutta eipä niitä lähdetty hakemaankaan. Saldona siis PEK1 KP ROP RYP1

Nyt viikonloppuna käytiin Jyväskylässä korkkaamassa vanhempien pentujen luokka 13.11. Siellä tuomarina oli Portugalilainen Pedro Sanches Delerue. Tämän tuomarin linjasta en oikein päässyt jyvälle mutta ilmeisesti tykkäsi massiivisemmista koirista. Hertalle narttupentujen voitto mutta ei KP:ta. Hertta oli myös hieman ihmeissään tuomarista ja kuulemma väisti tuomaria, itse en kyllä huomannut mutta pistetään jännityksen piikkiin.

Arvostelussa luki: Bit small size. Still needs to get confidence. Feminine head. Good neck, topline needs to get firm. Correct proportions. Needs more front angulation. Good movement, correct coat, spots not evenly distributed. Ihan olen tyytyväinen arvosteluun, se on ihan Hertan näköinen kuitenkin.
IMG_7979
Käytiin myös mätsäreissä treenailemassa ja sieltä tuloksena pentujen Pun1 Bis1

5 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Kivan näköinen ja oloinen blogisi muutenkin, löytyi facen koirabloggaajat ryhmästä. Näyttelyt ei itseäni oikein kiinnosta, eikä aksa, mutta pitää jäädä seurailemaan toko ja jäljestysjuttujen varalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa!
      Talvikaudella jäljestysjutut ja toko ovat tauolla ellei tuo lumi sula pois ja paljasta taas lumettomat maastot missä harrastaa. Jos ei niin keväällä viimeistään palataan näiden harrastusten pariin. Joitain postauksia voi talvenkin aikana tulla noseworkista :)

      Poista
  2. Aiai, Hertta on supernätti! ❤

    VastaaPoista
  3. Hyvin on lähtenyt näyttelyura käyntiin, onnea ja tsemppiä tulevaan! :)

    VastaaPoista