Puolet elämän iloista on löydettävissä pikkuasioista

"Kesästä jäljellä on pelkkä muisto,
keltaisen viitan saanut myös puisto.
Syyskuun illoiksi riittää huvia,
muistellaan lomaa ja katsellaan kuvia"

Ihanaa, syksy on saapunut. Mie niin rakastan syksyä kun luonto on niin kauniin värinen. Tästä johtuen käytiin eilen Katariinan ja Helmin kanssa kuvaamassa koiria syksyisessä luonnossa. Lappeenrannassa oli ilmainen bussimatka -kamppanja joten lähdettiin ihan linja-autolla kaupungille. Käytiin siinä samalla myös muutamat keppikeppostelut ja leikkisessiot ottamassa agilityhallilla kun kerta ilmaiseki linja-autolla pääsi. Akun jätin suosiolla kotiin kun en ollut ikinä koirien kanssa (taikka muutenkaan) liikkunut paikallisbussilla niin oli helpompi kontrolloida yhtä koiraa kahden sijaan. Tahvoa kyllä jännitti aika lailla bussikyyti kun ei ollu paikkaa mihin nojata jarrutuksissa ja käännöksissä. Kuitenkin perille päästiin ja koira käyttäyty mallikkaasti. Olen tosi yllättynyt miten hyvin Tahvo tällä kertaa käyttäytyi keskustassa ihmispaljouden keskellä. Koiraa ei kiinnostanut yksikään ihminen tai koira, se vaan käveli vierellä ja haisteli uusia hajuja. Olen kyllä aika ylpeä omasta pikku possusta.

© Kata

Akukin on päässyt pitkästä aikaa ihmisten ilmoille ja rapsuteltavaksi. Käytiin nimittäin Akun kanssa menneellä viikolla eräässä palvelukodissa mummojen ja pappojen rapsuteltavana. Aku oli innoissaan uusista ihmisistä, mutta osas rauhottua kun sitä rapsutettiin. Aku otti erään herran "rapsutusorjakseen" käymällä aina välillä tökkäämässä tätä masuun. Niin kauan oli hyvä kun herra jaksoi rapsuttaa, mutta kun rapsutus loppui, Aku tökkäsi taas tätä herraa. Mutta kyllä huomasi että koiran läsnäolo oli enemmän kuin tervetullutta. Asukkaiden koko olemus kirkastui kun elävä eläin tuli huoneeseen ja se oli aidosti iloinen saadessaan rapsutuksia ja paijauksia. Tästä on hyvä Akun kanssa jatkaa vaikka ihan kaverikoiratoimintaan saakka. 

© Kata

 Sitten vähän ikävämpään asiaan jonka kanssa olen joutunut tämän viikonlopun murehtimaan. Tahvo satutti jalkansa jossakin/jotenkin perjantaina. Se kävi merkkaamassa puskassa ja sen jälkeen ruopi rajusti päälle. Tällöin kuitenkin koira alkoi huutaa kamalasti ja sen jälkeen ei laskenut toista takajalkaa maahan. Ensimminen ajatus kolmella jalalla könkkäävästä koirasta oli että nyt se viilsi jalkansa johonkin lasinsiruun tai sitä puri käärme. Heti tutkin jalan mutta sieltä ei mitään löytynyt, ei haavoja eikä kyyn hampaan jälkiä. Koiran temmeltäminenkin jatkui ihan normaalisti neljällä koivella tämän jälkeen. Päätin kuitenkin ottaa sen päivän hieman rauhallisemmin ja seurata tilannetta turvotuksen ja kuumotusten varalta. Mitään ei kuitenkaan ilmennyt joten seuraavana päivänä normaalille lenkille koiran kanssa. Tällä lenkillä sama kuitenkin toistui, taas ruopimisen yhteydessä kauhea huuto päälle ja kolmella jalalla könkkääminen. Tällöinkin oireet meni hetkessä ohi mutta nyt miulla nousi kova huoli tuosta koirasta. Ja taas tavalliseen tapaan kaikki sattuu viikonloppuna ettei vahingossakaan saa apua/tietoa samantien. Nyt on odoteltava vielä huomiseen että pääsee soittamaan eläinlääkärille. Pahin pelko tällä hetkellä on patellaluksaatio eli polvilumpion paikoiltaan meno. Tämä tietäisi meidän agilityuralle päätöstä. Elättelen kuitenkin toiveita että tuo olisi jotakin paljon vaarattomampaa mikä menisi levolla ohi eikä tulisi enää ikinä takaisin.