Viikko sitten kaikki oli vielä toisin

(Ihan ensimmäisekis pahoittelen vähäkuvaista postausta, toivottavasti ymmärrätte.)

Edellisessä postauksessa kerroin että Tahvon oikea takajalka on alkanut ihmeellisesti oireilla. Se huutaa kivusta kun jalka menee tiettyyn asentoon, esim. kun jalka ojennetaan voimakkaasti taaksepäin ruopiessa. Koira ei kuitenkaan ontunut jalkaa eikä muutenkaan suurempia oireita ollut, vain se hetkellinen kipukohtaus ja sen jälkeen ei mitään ongelmaa. Netistä googlettamalla oireet viittasivat vahvasti polven patellaluksaatioon.

Maanantaina kuitenkin soitin heti aamusta eläinlääkäriasemalle ja kysyin heidän mielipidettä mikä jalassa voisi olla. Puhelimessa oli kuitenkin hirmu hankala oireiden perusteella antaa mitään selvää diagnoosia joten varasin ajan jo samalle päivälle klo 10.40. Oma mieli kun ei kuitenkaan anna mielenrauhaa ennen kuin tiedän mistä moinen johtuu. Ja olihan se hyvä tarkistaa mahdollisimman pian ettei agilitykentillä tulisi vastaavaa kipukohtausta kesken radan.

Olin itse aamusta koulussa ja jännitin eläinlääkärille menoa kovasti. Vastaanotolla lääkäri tutki anturat ja koko koiven. Polven kohdalla Tahvo reagoi kipuun hieman. Lääkäri veikkasi että polvesta olisi kierukka revennyt, koska selvästi koira reagoi polven kopelointiin mutta lumpio ja ristisiteet tuntuivat hyvin napakoilta ja terveiltä. Lääkäri kuitenkin ehdotti että polvi kuvattaisiin ja suljettaisiin pois kasvaimet ja irtopalat sun muut. Olin aikaa varatessa toivonut että Tahvolta kuvattaisiin samalla rauhoituksella myös selkä ja lonkat jos koiran polvi jouduttaisiin kuvauttamaan. Olinhan sitä jo pitkään agilityn takia suunnitellut.

Tahvo sai kevyen rauhoitteen ja sen jälkeen koira kiikutettiin röntgeniin. Ensin kuvattiin alaselkä, sitten lonkat ja sen jälkeen oikea polvi. Kuvat tuli tosi nopeasti ja lääkäri kutsuikin meidät kuulemaan lausunnon. Selkä oli erittäin hyvä ja laikki nikamavälit olivat oikein kehittyneet. Polvikin oli siisti eikä siinä mitään vikaa näkynyt. Viimeisenä lääkäri näytti meille Tahvon lonkat ja totesi että "aivan kamalat lonkat". Tahvon molemmat lonkat on huonossa kunnossa. Kennelliiton suosituksiin verrattavaa lausuntoa ei kuitenkaan saatu, mutta omaan silmään lonkat näyttivät D:n tai E:n lonkilta. Lonkkien takia koira siis oireili polven kopelointiin. Tämän koiran agilityura tuli siis päätökseen ennen kuin se kunnolla ehti alkaakaan. Huonoista lonkista ei voi varmasti syyttää ketään mutta suuri epäilys on että vanhemmilla on ollut huonot lonkat ja siihen päälle vielä laiminlyöty ensimmäiset puolivuotta koiran elämästä.

Tätä tulee ikävä :´( © Kata

© Kata

Itse yritin olla eläinlääkärissä rauhallinen ja asiallinen vaikka omat tunteet myllersivätkin heti totuuden kuultua. Toivoin vain että päästäisiin äkkiä pois ja pääsisin autoon koiran kanssa. Koko hoidolle tuli lääkkeineen päivineen hintaa 267 euroa. Tahvo sai cartrophen kuurin ja tulehduskipulääkekuurin. Lisäksi saatiin paljon hyviä neuvoja miten nivelrikkoista koiraa hoidettaisiin. Suurin osa ohjeista kuitenkin unohtui samantien kun ne kuulin, olin vaan niin järkyttynyt. Eihän vähän vajaa 3 vuotiaalla koiralla voi olla noin huonoja lonkkia kuin Tahvolla on. Joku korkeampi taho oli kuitenkin tälläkertaa päättänyt toisin.

Kun pääsin autoon en voinut enää pidätellä itkua. Tiesin että minun pitäisi mennä takaisin kouluun ja iskä veisi koiran kotiin heräilemään rauhoituksesta. Olin kuitenkin lähemmäs puoli tuntia omassa autossa eläinlääkärin pihalla. En vain voinut ajaa autolla. Miulla oli paha olo, päätä koski ja itketti. Itkin koiran takia ja itkin kaikkien ihanien toteuttamatta jäävien tulevaisuuden suunnitelmien takia. Tsemppasin itseni kuntoon ennen kuin menin kouluun. Kouluun meno oli kuitenkin virhe. Ensimmäinen tapaamani kaveri sattui kysymään mitä lääkärissä selvisi, jolloin pillahdin taas itkuun. Kaverit sai kuitenkin miut hetkeksi unohtamaan surun ja pystyin edes jotenkin keskittyä opiskeluun.

Kotona minua odotti nukkuva koira. Tahvo ei siis saanut herätettä kun rauhoite oli niin kevyt. Koira kuitenkin nukkui koko päivän ilta 8 saakka. Helmi koira kävi katsomassa Tahvoa samana päivänä mutta Tahvo ei tunnistanut kaveriaan vaan yritti heiveröisesti murista, mutta jatkoi sitten taas unia. Koko loppupäivä meni minun osaltani itkiessä ja murehtiessa. Fiilis oli aivan kuin Tahvo olisi kuollut.

Jako avata silmät vain silloin kun tulin kotiin. Kovasti yritti myös häntää heilutella.

Nyt viikon päästä olen alkanut päästä asiasta yli. Ollaan nyt käyty koirien kanssa säännöllisesti lenkeillä ja siellä ei ole ollut mitään ongelmaa Tahvon liikkumisessa. Olen miettinyt mitä Tahvon kanssa voisi tulevaisuudessa harrastaa ja varteenotettavia vaihtoehtoja ovat mm jäljestys, rallytoko ja aivotyöskentely. Nyt vaan ensin syödään lääkekuurit loppuun ja katsotaan sitten mitä aletaan tehdä.