maanantai 27. kesäkuuta 2016

Erilainen juhannus

Tänä vuonna vietin hieman erilaista juhannusta, toivottavasti viimeistä kertaa. Tykkän enemmän perinteisestä yllätyksettömäst jussista. Juurikaan mikään ei mennyt niin kuin olin alkujaan ajatellut. Itsehän vietin koko juhannusviikonlopun töissä, joten mökille ei kunnolla ehtinyt. Myös eräs ylimääräinen Hattulan reissu verotti mökkeilyaikaa.
Juhannusaattona olin töissä iltavuorossa ja olin alun perin suunnitellut ajavani kotiin ja lähteväni sieltä taas aamulla töihin. Hiostava työpäivä kuitenkin käänsi pääni ja ajoin kodin kautta mökille. Pakkasin tavarat ja koirat autoon ja pääsin vihdoin viilentymään ja rentoutumaan mökille muiden seuraan. Kokko oli harmikseni jo ehtinyt palaa, mutta juhannusruuat notkuivat vielä pöydillä, joten pääsin suoraan syömään. Koirat viipottivat pitkin mökkipihaan ja nekin nauttivat olostaan. Seran viikon sairasloma oli juuri päättynyt (siitä myöhemmin lisää) ja sekin juoksenteli Akun ja Tahvon kanssa.

Aamulla lähdin töihin ja jätin koirat mökille nukkumaan. Olihan siellä muu suku niitä kaitsemassa. Tarkoituksena oli ajaa taas töiden jälkeen mökille, mutta juuri kun työpaikan pihalla istuin autoon, puhelin soi. Iskä soitti ja kertoi että on ajamassa Seran kanssa mökiltä Lappeenrantaa. Heti tietysti alkoi hälytyskellot soida ja ehdin ajatella kaikki kauhuskenaariot päässäni ennen kuin iskä kertoi niistä pahimman. Seraa oli purrut käärme kuonoon ja pennun pää oli puolikas ilmapallo. Itkuhan siinä tuli kun aloin miettiä mitä eri koirakursseilla ja ensiapuluennoilla on puhuttu kyyn puremista ja tajusin etten muista mitään. Miten voi kaikki oppi unohtua hädän hetkellä? Ja miten kaikki voi sattua aina pyhänä tai viikonloppuna? Sitä ei tiedetä missä koiraa on kyy purrut ja kauan siitä oli kulunut ennen kuin se huomattiin, koska koirat viipottivat pitkin pihaa oman mielensä mukaan.
Turvotus jo valahtanu kaulalle
huolestuneena
Puhelun jälkeen juoksin takaisin töihin tietokoneen ääreen ja etsin päivystävän numeroa. Tiesinhän minä ettei Lappeenrannasta löydy kunnon päivystävää eläinlääkäriä, mutta toiveikkaana etsin ympäryskunnista jotain klinikkaa joka olisi auki. Kaikki olivat kiinni ja Etelä-Karjalan päivystävä eläinlääkäri ei vastannut puhelimeen. Ainoa vaihtoehto oli lähteä ajamaan Hattulaan eläinsairaala evidensiaan, Lappeenrannan takapäivystäjälle. Eihän sinne ole "kuin" kolmen tunnin matka. En voi sanoa ettäkö olisin nauttinut ylimääräisestä maisemamatkailusta juhannuspäivänä kipuileva pentu jaloissa maaten. Suoraan sanottuna meillä täällä Etelä-Karjalassa on paskat eläinlääkäripalvelut pyhinä ja viikonloppuisin.

Sera oli turvoksissa kuonosta ja vähitellen turvotus laskeutui kaulalle. Pentu oli huonovointinen ja väsynyt. Se hengitti raskaasti ja tiheään. Se ei pystynyt rentoutumaan automatkalla, koska aina kun se laittoi pään maahan, sitä koski. Se pomppasi aina välittömästi pystyyn ja yritti jaksaa istua koko matkan. Oltiin perillä Hattulassa vasta seitsemältä illalla. Koira oksensi vaahtoa klinikan pihalle. Lääkärin puheille päästiin vasta pikkusta vaille kahdeksan, jolloin Sera pääsi nesteytykseen. Tapahtumahetkestä oli siis kulunut noin kuusi tuntia. Suurin pelkohan mulla oli mitä tuhoja myrkky saisi aikaan tuon kolmen tunnin ajomatkan aikana.
Ehdittiin kiertää Hämeenlinnaa Seran toipumista odotellessa.

Sera oli tiputuksessa nelisen tuntia. Päästiin hakemaan pikku neiti pois puolen yön aikaan. Sera oli saanut kipulääkkeitä, runsaasti nesteitä ja kyynmyrkyn vasta-ainetta. Meiltä kysyttiin haluammeko että vasta-ainetta annetaan, koska kyseessä on kuitenkin hyvin kallis aine. Miulle oli sillä hetkellä aivan sama paljonko hoito tulee maksamaan, pääasia oli että saisin rakkaani kuntoon. Verikokeissa ei ollut näkynyt mitään normaalista poikkeavaa maksa- ja munuaisarvojen kohdalla. Myöskään hyytymistekijöissä ei ollut poikkeavuuksia. Myrkky ei siis ollut vielä saanut vahinkoa aikaan. Mukaan saatiin kipulääkeresepti, kotiutusohjeet ja pirteämpi pentu.

Kotimatka tuntui jäätävän pitkältä. Pentu nukkui jaloissa ja itsekin torkuin apukuskin paikalla. Oltiin kotona neljän aikaa aamusta, ehdin siis nukkua puolitoista tuntia omassa sängyssä ennen kuin lähdin taas töihin aamuvuoroon. Voin kertoa että hieman väsytti kun heräsin aamulla. Siinä vaiheessa pentu oli vielä väsynyt ja turvoksissa mutta kun tulin kotiin neljän aikaa, kakara oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Turvotuskin oli lähes kokonaan laskeutunut. Nyt pennulla on kuitenkin taas viikon saikku, ei ole ihan helppo tehtävä kolmen koiran taloudessa. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin!!!
Kotiin lähdössä
Täytyy vielä mainita että sain kasvattajalta, kakkoskasvattajalta ja muilta kennelin kasvattien omistajilta ihania tsemppiviestejä ja he elivät mukana ja kyselivät tilannepäivityksiä pitkin iltaa. Ahdingon keskellä tuli hyvä mieli! :)

perjantai 27. toukokuuta 2016

Simply the best

Kevään edetessä kohti kesää, kuvioihin on tullut taas liuta mätsäreitä. Tällä hetkellä Sera hyötyy kehissä pyörimisestä eniten joten sen kanssa olenkin käynyt jo niissä kiertelemässä. Aku ja Tahvo ovat saaneet sen aikaa viettää pentuvapaata koti-iltaa.
IMG_4613
11 viikkoa
Lähiseuduilla on nyt ollut jo viidet mätsärit joissa olen Seran kanssa käynyt. Ensimmäisissä käytiin vain pyörähtämässä ja tutustumassa tunnelmaan treenien jälkeen. Sera oli hieman järkyttynyt ihmis ja koirapaljoudesta, mutta rentoutui äkkiä namien ja rapsutusten voimalla. Pari päivää ensimmäisestä mätsärikosketuksesta päätin mennä Seran kanssa uudestaan tutustumaan hälinään. Mutta tyttö olikin niin reipas että se oli kiinnostunut kaikista koirista ja vähän jo ihmisistäkin joten päätin ilmottaa sen kehään. Päivä oli kevään ensimmäisiä kuumia päiviä joten vietettiin suurin osa ajasta varjossa ja tyttö sai samalla opetella olemaan häkissä. Kaikki sujui jotenkin niin helposti. Häkkieläin oli omassa boksissaan hiljaa ja makoili ja tutki maailman menoa.
IMG_5660
17 viikkoa
Itse kehässä Sera seisoi todella mallikkaasti. Ajattelin että uusi ympäristö saattaisi haihduttaa jo jotenkin opitun seisomisen, mutta ei, opit olivat kirkkaasti mielessä. Liikeosuus jännitti hieman itseäni koska en ollut koskaan aiemmin ravuuttanut Seraa näyttelyhihnassa. Tyttö liikkui nätisti vaikkakin hieman tahmeasti kuumuuden ja uuden tilanteen takia. Tuomarin kopelointikaan ei tuottanut ongelmia. Tyttö antoi katsoa hampaat ja kopeloida koko kropan eikä lähtenyt karkuun, eikä edes väistänyt. Koko mätsärin tulos oli Pentujen sin1 ja Bis 3.
IMG_5733
18 viikkoa
Seuraavat kolme mätsäriä menivät yhtä hyvin kuin ensimmäisetkin. Tuloksia voi käydä kurkkimassa täältä. Mitä enemmän kokemusta kakaralle karttuu, sitä enemmän se alkaa sählätä ja pomppia ja muuten vain hyöriä. Tällä hetkellä ravi ei enää onnistu kun kaikki on niin ihanaa ja on ihan parasta juosta täysiä. Myös tuomarin luokse pitäisi päästä koko vartalo vatkaten. Sen takia ilmotin Seran näyttelytreenikurssille. Nyt ollaan käyty ensimmäinen kerta ja saatiin hyviä vinkkejä koiran seisottamiseen ja liikkeiden esittämiseen. Saatiin myös paljon kehuja tytön rauhallisuudesta ja pitkäjänteisyydestä.

torstai 12. toukokuuta 2016

Kaksin aina hauskempaa

Pentujengi Sera & Ronja on ollut taas vauhdissaan kun ovat päässeet useaan otteeseen painimaan keskenään. Tyttösillä ei tosiaan ole kuin muutama päivä ikäeroa ja sen kyllä huomaa. Tytöt viihtyvät todella hyvin keskenään ja vauhtia ei puutu kun nämä pääsevät vapaina kirmaamaan. Kuvista voi huomata sen ilon ja riemun kaverusten kesken!
IMG_4923
IMG_4924
IMG_4945
IMG_4969
IMG_5316
IMG_5317
IMG_5323
IMG_5333
IMG_5337
IMG_5375
IMG_5376
IMG_5344

Löytyikö kuvista suosikkikuvaa?

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huhtikuun kuulumisia

Kuten taas tulee huomattua, olen ollut laiska taikka kiireinen kun ei ole tullut huhtikuun aikana kirjoitettua tänne mitään. Huhtikuu toisaalta oli melko hiljainen, keskityin lukemaan pääsykokeisiin, tein töitä ja viihdytin pentua. Eli ei siis kovin tapahtumarikas kuukausi. Alkanut kuukausi sen sijaan vaikuttaa enemmän toiminnalliselta, jee!
IMG_5414-2 Olen siis saanut taas tehdä töitä yllin kyllin. Siinä lomassa olen yrittänyt lukea eläinlääkiksen pääsykokeisiin. Opiskelumateriaaliahan on hieman vajaa 20 kirjaa eli oletettavasti tämä kuukauden valmistautumisaika ei taaskaan tule riittämään, mutta näillä eväillä mennään. Käytännössähän aloitin lukemisen jo vuosi sitten mutta aina välillä se tärkeä asia unohtuu ja huomaa tekevänsä kaikkea muuta kuin oleellista. Nyt pennun tulon myötä lukeminen on ollut todella vaivalloista, ajatukset eivät millään tahdo pysyä opiskelussa vaan nappisilmä vie voiton. Sitten illalla on taas kamalan huono omatunto kun ei ole taaskaan tullut luettua. Onneksi materiaali on entuudestaan tuttua lukiosta joten ihan ummikkona ei tarvitse pääsykokeisiin mennä.

Seran kanssa on siis tullut touhuttua jonkin verran. Vielä ei olla mitään ihmeempiä opeteltu vaan käytetty aikaa ympäristöö, erilaisiin paikkoihin ja ihmisiin tutustumiseen. Kävin kuun alussa työpaikallani tytön kanssa ja siellä se pääsi suureen suosioon niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin silmissä. Tyttö otti uuden tilanteen tosi hienosti vastaan ja uudet ihmisetkään eivät pientä pelottaneet. Hieman Sera ihmetteli liukasta heijastavaa lattiaa mutta sopeutui tilanteeseen alkuhämmästyksen jälkeen. Vielä ei tutustuttu pyörätuoliin tai rollaattoriin vaan haettiin rentoa ja uteliasta mieltä käynnillä. Ja sehän me saavutettiinkin.
IMG_5344 Seran kanssa  olen osallistumassa pentukurssille nyt alkavalla viikolla. Itsenäisesti ollaan treenattu istumista ja sivulle tuloa. Leluleikki on pienen mielestä todella ihanaa, varsinkin kun saa vetää ja juosta lentävän lelun perässä. Vielä ei kuitenkaan olla saatu luotua sellaista mielentilaa koiralle että se palkkaisi itseään lelulla vielä sen lennettyä tai kun itse irrotan otteen. Sera ei siis jatka leikkiä kun sen kanssa ei leikitä. Namipalkkauksen kanssa olen hieman hakannut päätä seinään, tuntuu ettei ruoka ole pienelle mieluista, ei ruokakupista eikä kädestä tarjottuna. Menneen viikon Sera oli lähes syömättä kun se päätti ettei nappula maistu. Tähän leikkiinhän en lähtenyt mukaan vaan kuppi lähti pois jos ruoka ei maistunut. Nyt pentu on huomannut että on parempi syödä kun ruokaa tarjotaan. Tosin paino on junnannut pari viikkoa paikoillaan mutta ruuan määrää ei uskalla nostaa koska selvästi pentu on täysi.
IMG_5405
14vk 1pv
Namipalkkauksessa on ollut hieman soveltamista. Ollaan yritetty opetella naksutinta ja tarjoamista mutta ilman superherkkuja tuloksia ei synny toivottuun tapaan. Tyttö kyllä syö kädestä namin mutta selvästi se ei ole sen lempiherkkua. Olen tarjonnut niin eläinkaupan herkkuja kuin tavan kaupan lihapullia ja kaikilla sama vaikutus. Luulisi nyt että edes lihapullat saisivat pienen sekoamaan ja yrittämään herkun luokse hinnalla millä hyvänsä, mutta ei, pentu vaan käy makaamaan ja haistelee maata yms. Jättiherkun metsästys siis jatkuu.

Aku ja Tahvo ovat ottaneet pennun hyvin vastaan. Akukin on alkanut leikkiä Seran kanssa ja nyt niillä onkin välillä niin kovat menot päällä että ihan pitää toppuutella ettei mitään satu. Tahvon lonkat ovat nyt kipeytyneet pennun kanssa riekkumisesta ja olenkin viemässä sitä eläinlääkärille alkavalla viikolla. Tarkoitus olisi saada taas kipulääke- ja cartrophen-kuuri. Toivottavasti auttavat tai sitten on aika miettiä seuraavaa siirtoa.
20160423_193655
Olenhan minäkin söpö?!
Agilityn saralla ei mitään suuria muutoksia. Tin palasi takaisin treenikentille juoksutauolta mutta ensimmäisissä treeneissä tytöllä ei oikein ollut sama draivi kuin ennen taukoa. Viimeisimmissä treeneissä oli taas vauhtia normaaliin tapaan eli ehkä se oli pientä muistuttelua vain niin koiralla kuin ohjaajallakin. Nyt olisi tarkoitus osallistua seuran agikisoihin 7.5. Siellä taas puntaroidaan opitut asiat.
20160428_101510
Eräs oli sitä mieltä että ei kiinnosta olla kuvattavana!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kakkosluokka korkattu

Kuten otsikko kuuluu, kävin korkkaamassa viime viikon perjantaina agilityn kakkosluokan. Tosin tällä kertaa ohjattavana oli aivan toinen koira kuin Tin, nimittäin nahkakollie Ventus. Ventus on aivan ihana collietyttö ja lähti niin ihanasti vieraan ihmisen matkaan. Ehdinkin käydä Ventuksen kanssa treenaamassa kolme kertaa ennen kisoja, joten yhteistyö ei ihan parhaimmasta päästä ollut kisoissa. Oli kuitenkin mahtava päästä kokeilemaan vierasta koiraa treeneissä ja kisoissa, koska Ventus on niin erilainen ohjata Tiniin verrattuna. Opin taas paljon ohjaamisesta.

Ensimmäisissä treeneissä meillä oli pientä keskustelua yhteisestä sävelestä, mutta äkkiä opin miten tämän koiran kohdalla kannattaa ohjata. Aluksi olin hieman arka käskyttämään koiraa esim. haukkumisen lopettamiseksi. Ihan selvää on ettei ensimmäisellä treenikerralla yhteinen sävel löydy kokonaan, mutta yllätyksekseni pieniä onnistumisen pilkahduksia kuitenkin oli. Tin ja Ventus ovat keskenään melko erilaisia koiria agissa. Ruumiinrakenteeltaan ja luonteeltaan ne ovat tosi lähellä toisia mutta kun niiden kanssa juoksee radalla niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Vaikka Tin on kohtuu nopea koira, on Ventus kaksi kertaa niin nopea. Voitte vaan arvata kuinka jouduin juoksemaan ennen kuin tajusin että koiraanhan voi jättää hieman etäisyyttä. Ventus myös irtoaa paremmin kuin Tin. Tin puolestaan lukee esteitä hieman paremmin ja suorittaa esteet mukisematta. Ventuksen kohdalla etenkin kepit ja vinot hypyt olivat haastavia ja koira tahtoi juosta ennemmin hypyn ali tai keppien ohi. Ventus on kuitenkin mainio agilitykaveri.



Ventuken kanssa oli myös päästävä kisaamaan, koska Tin ei juoksujen takia päässyt ja lähellä sattui olemaan iltakisat. Perjantaina suunnattiin Imatralle Aviasport areenalle jossa Wuoks järjesti kahden startin kisat per luokka. Tuomarina oli Hannele Lummeranta, joka oli miulle ihan uusi tuttavuus. En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tuomarista enkä tiennyt ollenkaan minkälaisia ratoja hän harrastaa. Ihan kivat radat sieltä kuitenkin tuli eikä todellakaan liian vaikeat kakkosluokan radoiksi, vaikkakaan tuloksilla ei juuri kukaan päässyt juhlimaan.

Ekalla radalla koira ja ohjaaja olivat "hieman" jäässä. Yhteistyö ei tuntunut luonnistuvan ja ohjausvalinnat olivat hieman roiskittuja. Sieltä tulikin heti toiselta esteeltä hylky vaan se ei jäänyt ainoaksi virheeksi radalla. Koira juoksi mm. A:lta alas ennen sen suorittamista ja keskusteltiin muutenkin hyppyjen hyppäämisistä. Toisella radalla fiilis ja tsemppi oli jo parempi ja se näkyikin tekemisessä. Radalta 10 ja pari sekuntia yliaikaa. Muuten tosi tiukat ihanneajat oli tuomari laatinut. Vaan eipä tullut B-radalta kuin kaksi tulosta joten oltiin Ventuksen kanssa palkintopallilla kakkossijalla. Kaiken kaikkiaan kiva päivä ja kivat radat sekä superisti uutta oppia. Vielä ainankin yhden kerran pääsen Ventuksen kanssa treenaamaan ryhmätreeneihin kouluttajan valvovan silmän alle.

A-agilityrata:


B-agilityrata:

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pentuarkea

IMG_4314 Pentuarki on lähtenyt käyntiin hyvin. Työpäivien ajaksi on koiralle saatu järjestettyä hoitaja ettei pennun tarvitse ihan vielä jäädä pitkäksi aikaa yksin (Akun ja Tahvon kanssa). Pikkuhiljaa opetellaan yksinoloa ja nyt näyttääkin että suuremmilta itkuilta on vältytty kauppareissujen ja lyhyiden yksinoloharjoituksien aikaan. Muutenkin Aku ja Tahvo ovat ottaneet pennun niin hyvin vastaan etten edes uskaltanut toivoa. Pentuarki siis rullaa kaikilta osin mainiosti.
IMG_4279
IMG_4258 Pentu täyttää nyt torstaina 11 viikkoa ja pitäisi alkaa miettiä rokotusaikaa ja eläinlääkäriä kenelle viedä pentu rokotettavaksi. Täällä Lappeenrannassa on ihan kiitettävästi eläinlääkäreitä joilta hoituu rokottaminen mutta hintahaitari on aika moinen. Eläinklinikka jolla ollaan käyty aina Akun tulosta lähtien on nykyään osa isoa eläinlääkäriketjua ja hinnatkin ovat nousseet paljon. Olen ollut aina tyytyväinen saamaamme palveluun ja koirien kohteluun mutta nyt ollaan luultavasti siinä tilanteessa että tästä paikasta ei tule pennun eläinlääkäriä. Haluan kuitenkin asioida mahdollisimman paljon samalla eläinlääkärillä koko koiran elinajan.
IMG_4284 Tulevasta näyttelykoirasta haaveillessani Pentu on saanut aimoannoksen seisontatreeniä 8 viikkoisesta asti. 8,9 ja 10 viikkoiskuvissa pentu seisoo välillä kolmella jalalla, välillä selkä kyyryssä ja välillä keinuhevosena. Nyt seisontatreenit alkavat tuottaa tulosta ja pentu seisoo jo sadasosasekuntin paikoillaan, JIPII! Juurikaan muuta ei olla vielä pennun kanssa harjoiteltu. En siis tarkoita etteikö pennun kanssa olisi touhuttu ja rellestetty, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi opettaa pennulle vielä mitään suurempia temppuja yms. Ihan perus arkirutiinien ja hihnakäyttäytymisen kanssa ollaan vielä puljattu. Nyt kun olen kipeänä on hyvää aikaa alkaa ehdollistamaan pentua naksuttimeen jotta saan palkkaukseen lisää tehokkuutta.
IMG_4305 Autoilu sujuu nykyisin todella hyvin etujalkatilassa. Sera nukkuu ajomatkan ja alkaa jo itsenäisesti hypätä autoon herkun perässä. Viikonlopun näyttelystä olisi tarkoitus hankkia kevytmetallihäkki näyttelyitä ja muita harrastuksia varten joten se siirretään myös takakonttiin ja pentu saa opetella siellä matkustamista. Uskon että huuto voi olla taas kova kun Sera joutuu takakonttiin. Hihnassa kävelykin sujuu nykyisin hyvin, tosin pentu on oppinut vetämään joten tästä yritetään opetella pois. Luoksetulo on vielä hataraa mutta pikkuhiljaa sekin alkaa vahvistua. Sera on päässyt juoksentelemaan muiden pentujen ja aikuisten koirien kanssa jäälle ja pelloille missä luoksetuloa harjoitellaan, kotonahan pentu tottelee jo ihan kiitettävästi.
IMG_4356 IMG_4453_

lauantai 5. maaliskuuta 2016

1. viikko

Yhteen viikkoon saa mahdutettua yllättävän paljon sisältöä kun oikein haluaa. Työt ja pentuarki tuovat toki pienen haasteen menojen suunnitteluun, mutta näköjään niistäkin selviää. Pennun osalta ensimmäinen viikko uudessa kodissa on ollut jännittävä. Pentu on päässyt tutustumaan muutamaan uuteen koirakaveriin, käyty uusissa paikoissa ja totuteltu autoiluun. Ensimmäiset päivät sai sentään huilailla rauhassa kotona ja tutustua Akuun ja Tahvoon.

Maanantaina pentu joutui ensimmäistä kertaa hoitoon, kun itse menin töihin. Katariina lupasi ottaa pennun hoitoon ja hauskaahan heillä taisi olla. Pentu pääsi käymään Katariinalla ja taisi se samalla hurmata myös talouden muut henkilöt. Vieraskorea pentu oli ollut nätisti koko pitkän päivän ja oli odottamassa Katariinan kanssa meillä kun tulin töistä.

Tiistain pentu vietti jälleen hoidossa Katariinalla. Kääpiökaksikolla ja pennulla oli ollut hauska päivä ja vauhtia oli riittänyt. Töiden jälkeen leikkasin pennulta ensimmäistä kertaa kynnet. Ei niin vaikeaa kuin olisi voinut kuvitella: pentu selälleen jalkojen päälle ja kynsien leikkuu kynsisaksilla. Samalla harjasin pennun ensimmäistä kertaa. Tästäkään se ei välittänyt, mitä nyt ei meinannut pysyä paikoillaan. Illalla lähdin pennun kanssa agilitytreeneihin, tai siis pentu pääsi painimaan pienen dalmistytön kanssa siksi aikaa kun itse olin Tinin kanssa treenaamasssa. Automatka meni huutaen, mutta eipä pennulta muutakaan voi vielä odottaa. Pentupainin jälkeen Sera oli sopivan väsynyt joten loppuilta meni rauhallisissa merkeissä.
Keskiviikkona Sera sai taas autoilutreeniä kun se pääsi ystävälleni hoitoon. Sera oli ensimmäistä kertaa kerrostalossa, jossa se pääsi tutustumaan hissiin. Hississä oli kuulemma ollut kaikkein rankinta ylittää hissin ja lattian välinen kynnys. Hississä matkustaminen sen sijaan ei ollut pentua juurikaan hetkauttanut. Liukkaat lattiatkin saivat pennun hämmentymään mutta äkkiä se niihinkin tottui. Pentu sai myös ensimmäisen lapsivieraan jonka se oli ottanut kuulemma hyvin vastaan. Illalla pentu pääsi taas autoilemaan kun kävin hakemassa pennun kotiin hoidosta. Nyt automatka meni ehkä hieman aiempaa paremmin.
Torstaina suunnattiin Katariinan ja nuorison kanssa Rahulan Rehuun. Sera-pieni oli kovin reipas vaikka välillä hieman jännittikin uusi ja ihmeellinen paikka. Rahulassa kierreltiin kauppaa ja ostettiin vähän ruokaa koirille. Rahulan jälkeen käytiin vielä Mustissa ja Mirrissä ostamassa nameja. Sera sai siellä valtavan ihanan vastaanoton kun myyjät tulivat paijaamaan pientä koiranalkua. Tavattiinpa samalla komea pinserineitokin. Kauppareissun ohella pentu sai aimoannoksen autoilua. Se ei tosin ihan vielä ole pennun mielestä parasta puuhaa. Kotona pentu sai hetken levähtää ja sen jälkeen meno jatkui metsäpoluilla. Sera juoksi ja riekkui kahden kääpiötytön kanssa. Hauskaa näytti olevan kun ovat vielä saman kokoisia. Loppupäivän pentu olikin niin väsynyt että se ei jaksanut kiinnostua edes vierailevasta ihmisestä.
Perjantaina käytiin pennun kanssa ensimmäistä kertaa "lenkkeilemässä", kierrettiin nimittäin meidän kortteli. Hihnassa kulkeminen on vielä aika uutta, koska ollaan pääsääntöisesti kuljettu omalla pihalla ja metsissä ilman pantaa. Korttelilla on pituutta noin 500metriä, jonka pentu jaksoi kävellä hyvin. Välillä piti jäädä rapsuttelemaan pantaa ja välillä ihmeteltiin autoja ja uusia tuoksuja. Autot osoittautuivat hieman pelottaviksi mutta namin voimalla ohittaminen onnistui ongelmitta. Pentu jäi myös ensimmäistä kertaa hetkeksi yksin (tai siis Akun ja Tahvon kanssa) kotiin sen ajaksi kun kävin nopeasti kaupassa. Pentu vaikutti rauhalliselta kun tultiin kotiin joten eipä suurempia paniikkeja ole tainnut olla. Kamera oli kuvaamassa sen aikaa kun oltiin pois mutta vielä en ole ehtinyt tallennetta katsomaan. Sieltähän se totuus selviää.