sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Saluti da Italia

- eli Terveiset Italiasta.


Kävästiin äitin kanssa Italian Milanossa kolmen yön minilomalla. Alunperin tarkoituksena oli mennä jonnekin mistä näkisi Alpit kunnolla, mutta äkkilähdöissä ei ollut kovin paljon valinnan varaa kun kaikki oli huonon alkukesän takia varattu. Milanon matkakin oli monen mutkan takana, mutta loppujen lopuksi saatiin lentoliput ja mahtavalta paikalta hotellihuone. Vuoriakin päästiin ihailemaan Bergamon lentokentältä vaikka ilma oli pilvinen ja sateinen.

Ainut kosketus vuoriin Milanon reissulla
Milano oli aivan ihana paikka. Rakennukset olivat korkeita ja koristeellisia, vieri viereen rakennettuja. Kaupat olivat pieniä merkkiliikkeitä ja paikalliset ihmiset ystävällisiä. Yhtäkään suurta kauppakeskusta en nähnyt reissun aikana, vaan kaikki olivat tiettyyn merkkiin tai tuotteeseen keskittyneitä liikkeitä. Hinnat olivat lähes samat kuin Suomessa, ainankin tunnetuissa merkkiliikkeissä. Ruokakin oli taivaallisen hyvää niin hotellin aamupalalla kuin ravintolassakin.
Kanasämpylä
Älyttömän sitkeä lintunen joka tahtoi sipsin (jonka saikin loppujen lopuksi)

Arkkitehtuuria
Hotellin ikkunasta, VIA TORINO
Kierreltiin paikallisia nähtävyyksiä kävellen ja jo ensimmäisen päivän jälkeen oli jalat rakkuloilla. Ei muuta kuin kenkäostoksille ja lenkkareilla jatkettiin nähtävyyskierrosta seuraavana päivänä. Käytiin Cimitero Monumentale kirkkoalueella missä oli valtava hautausmaa-alue, Duomon kirkossa, Vittorio Emmanuele galleriassa ja monessa muussa mähtävyydessä. Kävellen liikuttaessa nähtiin paljon muutakin, esim. patsaita ja pienet talojen parvekkeet täynnä kasveja ja puita.

Duomo
Navigli
Porta sempione
Jottei tämä postaus menisi aivan blogin aiheen vierestä tuli reissussa seurattua paikallisia koiria. Suurin osa koirista oli kultaisianoutajia tai labradorinnoutajia. Pienistä koirista edustettuina olivat silkkiterrierit ja westie. Koirat käyttäytyivät mielestäni tosi hyvin, suuren kaupungin meluihin tottuneina ja rauhallisina ihmisvilinän keskellä. Ei meidän koirat vaan sellaisessa paikassa pärjäisi vaan pitäisi aina käydä vastaantulijaa moikkaamassa, ainankaan ensialkuun.

Kierreltiin myös Milanon puistoalueilla. Siellä eivät koirat saaneet aivan joka paikkaan mennäkään vaan koirille oli osoitettu omat ulkoilualueet. "Koirapuistot" olivat suuria viheralueita keskellä puistoa ilman aitoja. Koirat leikkivät keskenään ja pysyivät omistajiensa lähettyvillä. Puiston laitamilla oli myös muutamia vesipisteitä joissa vesi juoksi kokoajan. En sitten tiedä oliko vesipisteet tarkoitettu koirien juoma-automaateiksi vai ihan ihmisille.

Koira-alue
Juoksevaa vettä
Käytiin myös paikallisessa eläinliikkeessä siinä toivossa että koirille saisi tuotua jotain tuliaisia. Sisälle päästyäni huomasin että eläinliikkeen tarjonta oli pääpiirteittäin aivan samaa kuin Suomen mustissa ja mirrissä tai faunattaressa Samat koiran kuivaruoat, lelut ja varusteet olivat valikoimassa kuin Suomessakin. Ja kaiken kukkuraksi hinnat olivat samat kuin täällä, sen takia en koirille tuliaisia tuonut. Ainut mitä paikallisessa eläinliikkeessä oli eroa Suomalaiseen liikkeeseen oli että siellä oli kissa myynnissä. Äitinihän oli aivan haltioissaan pienestä kissanpennusta ja sitä piti rapsutella ja ihailla.

Ainokainen kissanpentu (Salaa kuvattu)
Aivan mahtava papukaija joka tervehti meitä puhumalla ja matkimalla vinkupalloa!! (Salaa kuvattu)

Aivan mahtava reissu kaiken kaikkiaan vaikka kahtena päivänä kolmesta satoi vettä ja oli kylmä Suomen säähän verrattuna. Italiaan tahdon kyllä uudestaankin tulevaisuudessa. Hyvin sai lomalle varatut rahatkin tuhlattua ja pieni paniikki iski viimeisenä päivänä kun tuliaiset eivät meinanneet mahtuakaan käsimatkatavaralaukkuun. Kuinka moni muu on käynyt Milanossa tai Italiassa ylipäätään? Mitä pidit matkasta?

Heihei Milano (Bergamosta, Lentokoneesta)
Takaisin Suomessa ja Lappeenrannassa

2 kommenttia:

  1. Oliko Hauskaa? :)
    Kivoi Kuvii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä hauskaa, kyllä menen uudestaankin käymään :)

      Poista