Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille. Nyt on lakisääteinen vuosiloma pidetty bloginkin osalta ja on tarkoitus palata taas blogin ääreen. Joulukuu starttaa virallisesti huomenna, mutta tänään otetaan varaslähtö jouluun, nimittäin blogihistoriani ensimmäisen arvonnan merkeissä.
Arvonnan palkintona on 25 euron arvoinen lahjakortti valitsemaasi lemmikkiaiheiseen liikkeeseen, valitse itse. Liikkeellä täytyy olla verkkokauppa tai liikkeen täytyy sijaita Lappeenrannassa, jotta voin lahjakortin käydä ostamassa. Arvonta-aikaa on jouluaattoon klo 12.00 asti, jonka jälkeen suoritetaan arvonta. Virallisina onnettarina toimivat Aku ja Tahvo yhdessä tuumin. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
Osallistumisohjeet:
(luethan huolella, sillä puutteellisia tai virheellisiä osallistumisia en hyväksy mukaan)- Olet blogini julkinen lukija, ja kerrot nimimerkkisi
- Muistat mainita viestissäsi myös sähköpostiosoitteesi, sillä sitä kautta otan voittajaan yhteyttä
- Mainitset mihin lemmikkiaiheiseen liikkeeseen haluat lahjakortin
- Annat vähintään yhden postusidean/palautteen blogista
(kun täytät nämä kohdat, olet mukana arvonnassa yhdellä arvalla)
Lisäarpoja saat, kun
- Annat useamman postausidean tai palautteen blogista- Kysyt kysymyksiä kysymyspostausta varten (22.12 asti)
- Mainostat arvontaa blogissasi yllä olevalla kuvalla ja linkität mainoksen osoitteen osallistumisen yhteydessä.
HUOMIO!!
- Kun annat postausideoita tai palautetta blogista, lue ensin edellisten kommentit, jotta vältytään samoilta kommenteilta. Lisäarpa edellyttää ettei kaikkia postausehdotuksiasi/palautteitasi ole jo aiemmin mainittu.
Sinulla on siis mahdollisuus osallistua arvontaan neljällä arvalla!
ONNEA ARVONTAAN!
Jenny
VastaaPoistakoiriamaalta@gmail.com
Musti&Mirri
Tee videopostaus koirien kasvusta ja/tai päivästä :)
Katariina K
VastaaPoistakkettunentk@gmail.com
Musti&Mirri / Petenkoiratarvike
Postausehdotuksia: Tahvon uudet harrastukset, millaista on elämä nivelrikkoisen kanssa, esittelyssä erilaiset ravintolisät, mielipidepostaus harrastusmahdollisuuksista, mistä koirat pitävät ja mistä eivät.
Kysymyksiä: Onko akun kanssa aikomus alkaa harrastamaan mitään? Miten Tahvon kanssa elämä sujuu? Miten elämä muuttui diagnoosin myötä? Onko jokin ollut vaikeaa jättää pois Tahvon lonkkien takia? Mitä sunnitelmia teillä on tulevalle vuodelle? Muuttuuko elämä kun koiria onkin 2? Milloin on kolmannen koiran aika?
Mainos
Kirsi
VastaaPoistakirsi.ipana@hotmail.com
Musti&Mirri
Postausehdotukset: Koirien oudot tavat ja joku hauska video koirista :)
Venla
VastaaPoistavenla2001@gmail.com
Musti&Mirri
Tavarapostaus, koirien +/-
Tipsu
VastaaPoistatipsu.tiibetinspanieli@gmail.com
Musti&Mirri
Koirien varustus, my day, miten päädyit kyseisiin rotuihin? Mitä koirasi syö?
Linda H
VastaaPoistalinda.hartikainen_10@mail.ru
Ulkoasu on kivan jouluinen, mutta banneri on häiritsevän iso. Kauniita kuvia ja selkeitä postauksia.
Ideoita:MyDay videona ja Valjakkourheilu mielipidepostaus
Kysymyksiä: Miten Tahvo tuli teille? Akun +/-? Tahvon +/-?
Mainos: http://tattumaailma.blogspot.fi/
Matleena L
VastaaPoistaemppu_98@windowslive.com
Musti@Mirri
Palaute: Voisit muokata kuvien värejä paremmiksi, mutta muuten kuvat ovat kivoja. Bannerissa häiritsee vähän tuo joulukalenterimaisuus, kun noista luukuista ei kuitenkaan voi painaa.. Toisin kuin monissa muissa blogeissa, sinulla kuvat ovat tarpeeksi isot ja teksti selkeää.
Postausideoita: Koirien päivärutiinit, mitä koirat toivovat joululahjaksi, suosittele hyviä koiravarusteita ja koiratarvikekauppoja :)
Kysymyksiä: Miksi valitsit juuri tuon rotuiset koirat? Mitä mieltä olet sekarotuisten koirien pennuttamisesta? Haluaisitko kasvattajaksi, miksi?
Jos oikein laskin, niin saan kolme arpaa :)
Tosiaan, tuo banneri kuuluis olla aukeevilla luukuilla mut näköjään ei toiminut, nyt asia korjattu :)
PoistaMukana mukana, ja lahjakortti Mustiin&Mirriin ilahduttaisi.
VastaaPoistaKoiravideot ois kivoja. Onko ruokailussa tullut jotain yllätyksiä? Koirlla hassuja tapoja tai vimma kuljettaa jotain tiettyjä tavaroita?
postin.tuomaa@gmail.com
Hapero, hapero@iki.fi ja Mustia&Mirriä minäkin suosisin
VastaaPoistaPalautetta: Ulkoasu on ihan nätti ja toimiva ja tykkään värimaailmasta, mut jotenkin se on vaan niin perus. Jokanen vähänkään bloggeriin tutustunut pystyy väsäämään identtisen oloisen ja siks tuntuu että tällasia ulkoasuja on kakstoista tusinassa. Joulukalenteri bannerissa on kyl aika kiva ja persoonallinen idea! Postaukset on paikotellen ainakin ihan monipuolisia, vähän enemmänkin asiapostauksia kaipaisin. Kuvat sen sijaan tuntuu toistavan vähän itteään, ennemmin postaukseen pari hyvää ku kahdeksan huonoa kuvaa.
Kysymyksiä: 1. Mistä koirien lempinimet tulee? 2. Mitä muita lempinimiä koirilla on "virallisten" lisäksi? 3. Seropi vai rotupi? 4. Vaikeinta koirien kanssa eläessä?
Kolme arpaa siis!
Mukana ollaan :) Itseltä näitä koiria löytyypi viitisen kappaletta, joten tulisi lahjakortti tarpeeseen! Meillä on myös ollut koirilla ongelmia terveyden kanssa, joten ymmärrän.... Musti&Mirriin lahjakorttia, jos tuuri käy.Sähköposti: jenna.viinamaki@hotmail.fi
VastaaPoistaPalautetta: Oikeastaan löysin tämän blogin vasta hetki sitten, mutta lupaan ja vannon jäädä seuraamaan :) Vaikuttaa niin hyvältä ja myös kaunis ulkoasu.
Kysymyksiä: 1. Oletko aiemmin omistanut koiria? Montako? 2. Onko mielessäsi harrastus, jota koirasi kanssa haluaisit kokeilla, mutta et ole uskaltanut? 3. Mitä ruokia koirasi syövät?
Eli oon vissiin kolmella arvalla mukana :)
Liityin just lukijaksi, luen nimellä Tiina, säpo on gringoesflashyÄTgmail.com
VastaaPoistaLahjakortti Peten koiratarvikkeeseen! :)
Postausidiksinä: temppu alusta loppuun asti videosarjana tai -koosteena, mielipidepostaus ulkomaisista rescue-koirista, koirarotujen top10.
Mikä on sellainen koiraharrastus, jota et ole harrastanut (ehkä kokeillut), mitä haluaisit harrastaa? Miksi?
Jos työllistyisit eläinalalle, mitä haluaisit kaikkein eniten tehdä?
Millainen on mielestäsi hyvä koirablogi?
Linkkaan arvonnan mainoksen ihan just, kunhan saan postauksen tehtyä. :)
Linkki mainokseen: http://ihmekoirat.blogspot.fi/2014/12/arvonta-master-post.html
PoistaLuen nimellä, Mira
VastaaPoistaS-posti: mirablog@hotmail.fi
Liike: Musti&Mirri
Postausideoita: Myday, video tempuista, vuosikooste, tavoitteet vuodelle 2015, ruokapostaus
Kysymyksiä:
Miksi aloitit bloggaamaan?
Mitä mieltä barffaamisesta?
Markettiruoka, eläinkaupanruoka vai barffaus? Miksi?
Oletko ajatellut ottaa kolmatta koiraa? Jos olet minkä rotuisen?
Mikä on lempirotusi?
Linkki mainostukseen: http://shetlandia.blogspot.fi/2014/12/joulukalenterin-luukku-16-melkein.html
Luen nimellä Lyyli
VastaaPoistalyylivulkko@hotmail.com
Lahjakortti mustiin & mirriin tai peten koiratarvikkeeseen
Kysymyksiä:
Koiriesi oudot omat tavat?
Miten päädyit noutajaan rotuna?
Olisiko elämä helpompaa ilman 'rikkinäistä' koiraa?
Tai ilman koiria ollenkaan, osaatko kuvitella sellaista elämää?
Blogiin kaipaisin enemmän silmään pistävyyttä ja jotain todella omaperäistä. :)
3arpaa!!
VastaaPoistaPostausidea: vinkit jonkin tempun opettamiseen, resepti koiran herkun valmistukseen, postaus koirakertojalla
Kysymykset: Koirien lempilelut? Mitä koirat eivät syö mielellään? Miten voi aloittaa harrastustoiminnan? Miten hoitaa pitkää turkkia? Paras eläinkauppa?
petnetstore.fi
T. Empress
luumunkukka(at)luukku.com
Luen blogiasi nimellä Julia Pohjonen ja s.posti julia.pohjonen@gmail.com. Lahjakortti Mustiin&Mirriin tai Peten koiratarvikkeeseen olisi kiva. :)
VastaaPoistaPostausideoita: video-myday, kuvien tai videon kera Tahvon kasvutarina,
Luen blogia nimellä Milla K, s.posti rakettitassut@gmail.com
VastaaPoistaLahjakortti peten koiratarvikkeeseen olis tosi kiva
Postausideoita: akun tai tahvon päivä videona, tavaraesittely
Palaute: Blogi on ihan kiva mutta ei juurikaan erotu muista blogeista. Blogiin voisi kehittää jonkin silmiinpistävää. Postaukset on melkein aina mielenkiintoisia. Kuvia on joskus vähän liikaa ja ne on melko samanlaisia. Hyvällä suunnalla olet kuitenkin blogin kanssa mutta pientä kehitettävää löytyy jotta erotut paremmin massasta.