Näy pimeässä

"Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 100 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta riippuen. Heijastinta käyttävä nähdään jo 300 metrin päästä. Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin näkyy jo 150 metrin etäisyydeltä."

- naypimeassa.fi

Mitenkäs on tumman ja sinkoilevan heijastittoman koiran laita pimeällä tiellä? Autoilija saattaa kyllä havaita omistajan, mutta koira voi jäädä huomaamatta ikävin seurauksin. Sama pätee myös jalka-/pyörätiellä ulkoilevan koirakon ja pyöräilijän kohdatessa. Tämän takia huolehdithan koirasi turvallisuudesta pimeällä niin taajamassa kuin taajaman ulkopuolella.

Näin syksyisin pimeä tulee aina vain aikaisemmin ja lähes jokainen joutuu käyttämään koiraansa lenkillä myös pimeän aikaan. Paras henkivakuutus pimeällä oikein sijoitettuna on vapaasti pyörivä ja heiluva heijastin. Heijastimia on hyvä sijoittaa eri korkeuksille, jotta vastaantulijan on helpompi hahmottaa kulkija. Näkyvyyden maksimoimiseksi koiran ja ulkoiluttajan välille talutushihnaan voi myös sijoittaa heijastimen. Näin autoilija tai pyöräilijä hahmottaa paremmin myös nelijalkaisen ystävämme.

Kyllä luulis että nämä koirat näkyy liikenteessä

Koirille on olemassa paljon erilaisia heijastavia ja vilkkuvia turvavarusteita. Meillä on käytössä molemmilla koirilla heijastinliivit aina kun on vähänkään hämärää ulkona tai jos sää on huono. Luultavasti jokaisella koiratuotemerkillä on omanlaisensa heijastinliivit lemmikille ja kaikki ovat varmasti yhtä hyviä. Akulla ja Tahvolla on ihan perusmarketin valikoimasta löytyneet heijastinliivit ja heijastavat vallan mainiosti. Molemmille koirille on myös aikoinaan saadut roikkuva vilkkuvalot kaulapantaan, mutta niitä ei ole tullut käytettyä. Ne olisivat varmasti hyvät ihan täysin valottomassa paikassa, esim. maaseudulla. Ei vaan viitsi täällä kaupungissa ihan kaikkia vilkkuvaloja pukea päälle ettei ala muistuttamaan joulukuusta. Hyvän henkivakuutuksen saa halvalla lemmikille ja itselleen ihan perusmarketista!

Heijastinliivien lisäksi meidän koirilta löytyy heijastimia kaulapannoista, valjaista ja vaatteista. Tahvolla on käytössä Rukka Y-valjaat ja samaa sarjaa oleva kaulapanta joista löytyy itsestään heijastimia. Akulla puolestaan on käytössä Hurtan valjaat ja heijastinpanta. Talvella ja kurakelillä on meillä koirille olemassa haalarit ja manttelit joista löytyy myös heijastinnauhaa omasta takaa ja lisänä itse viritettyjä heijastimia.

Niinkun huomaa, Akulla jää karvojen alle melko paljon heijastavasta pannasta ja liivistä

Vilkkuvalosesongin innoittamana kävin toissapäivänä ostamassa Lidlistä Led-heijastinnauhaa. Päätin tehdä siitä koirille valopannat kun niitä niin kovasti nyt hehkutetaan joka puolella. Melko hyvät niistä tulikin ja nyt näkyy koirat varmasti jo kauas.

Tiesitkö tätä? 5 faktaa heijastimista

1. Paras heijastin on iso, kova, väritön ja ilman painatusta.
2. Vapaasti heiluva ja pyörivä heijastin erottuu parhaiten. Heijastin tulisi kiinnittää roikkumaan reiden kohdalle.
3. Koodi EN13356 tarkoittaa, että tuote on testattu ja se täyttää heijastimen laatukriteerit.
4. Heijastin naarmuuntuu ja kuluu käytössä ja teho katoaa lopulta kokonaan. Vaihda heijastin säännöllisesti uuteen.
5. Heijastimen tehon voi testata itse kotona. Ripusta heijastin esimerkiksi oven kahvaan pimeässä huoneessa. Osoita sitä taskulampulla silmiesi korkeudelta. Heijastaako?

Haastan sinut...

... koluamaan kuva-arkistojasi.

Voin väittää että jokainen lemmikin omistaja ottaa omasta lemmikistään paljon kuvia. Usean yhteisen vuoden varrelta kuvia on saattanut kertyä suurikin määrä. Useamman lemmikin omistajalla kuvia voi olla vieläkin enemmän. Nykyisin on niin helppoa ottaa digikameralla kuvia ja siirtää ne sitten koneeseen jonne ne unohtuvat lopulta. Itse ainankin myönnän että kuvatessa kuvia tulee otettua välillä sarjakuvauksella ja moni kuva on samanlainen kuin useamman muut. Nyt onkin tarkoitus siivota kuva-arkistoja ja palauttaa mieleen niitä helmiä ja vähemmän onnistuneita kuvia.

Ideana on että jokainen etsii sopivimman kuvan (1-2kpl) ennalta määrättyihin kategorioihin. Sen jälkeen kirjoitat pienen perustelun/kuvatekstin miksi valitsit juuri sen kuvan. Kuva voi liittyä millä tahansa tavalla kategoriaan, mutta oman lemmikin tulee kuitenkin esiintyä jokaisessa kuvassa tavalla tai toisella. Tarkoituksena ei ole ottaa uutta kuvaa, vaan hyödynnetään jo arkistoissa olevia. Voit osallistua useammallakin lemmikillä jos niin haluat. Kun olet löytänyt jokaiseen kategoriaan kuvan, haasta seuraava blogi koluamaan kuva-arkistojaan. Nyt huumoria peliin!

MUKAAN VOI OSALLISTUA VAIKKA SINUA EI OLISIKAAN VIELÄ HAASTETTU! :)

Kategoriat:

Paras yhteiskuva

Nämä molemmat kuvat ovat viime talven vähälumisilta ajoilta. Tykkään kuitenkin molemmista, koska Aku on hyvällä tavalla vähän pöljän näköinen molemmissa kuvissa. Ensimmäisessä kuvassa on myös Akun hyvä kaveri, jonka kanssa tulee hyvin toimeen.

Treenaamassa

Akun kanssa treenailtiin alkuaikoina piha-agilitya mutta koira ei siitä piitannut vaan juoksi ennemmin namikädessä kiinni herkun toivossa. Näiltä ajoilta ei edes kovin paljon kuvia ole. Viime talvena treenailtiin Akun kanssa vetoa ja hiihtoa.Tässä yksi taidonnäyte Akun ja Marleyn vedosta. Tämä ei ole varmastikaan paras treenauskuva Akusta mutta tässäkin Aku nautti tekemisestä joten iha hyvä kuva.

Kisaamassa

 Akuhan ei ole virallisesti missään lajissa kisannut. Aku ja Tahvo kuitenkin harrastavat lähes päivittäin pienimuotoista kisaamista keskenään. Pääsääntöisesti kisaaminen näiden koirien kesken on painimista eli Aku makaa maassa ja Tahvo repii korvasta tai puree jalasta ja välillä toisinpäin. Ulkona Akun innostuessa kisaamista tapahtuu myös juosten. Aku juoksee karkuun ja tekee väistöliikkeitä ja Tahvo seuraa perässä. Kyllä pojat ainankin nauttivat.

Paras kesäkuva

Vasemmalla:

Ehdottomasti paras kesäkuva Akusta. Rakastan niin tätä Akun ilmettä ja veden roiskeita ja kaikkea tässä kuvassa.


















Alhaalla:

Toinen hauska kuva Akusta rannalla. Aku toimi siskoni rantatyynynä ja sai vastineeksi rapsutuksia ja namia. Aku näyttää nauttivan rantailusta ja saamastaan huomiosta.

Paras talvikuva

Tässä on yksi kaunis kuva Akusta talvella. Niinkuin olette varmaan huomanneet, aika moni Akun näistä kuvista on otettu talvella. Voitte vain kuvitella kuinka paljon niitä hyviä talvikuvia on.


Tässä kuvassa puolestaan kiteytyy Akun mielipide Talvesta. Talvi ja lumi on ihanaa.Vauhtia ei puutu yleensä kun kyse on lumesta. Ensilumi on Akun parasta aikaa, ja vielä keväälläkin Aku etsii sen viimeisimmän lumilämpäreen ja menee sen päälle makaamaan. Aku on tainnut olla jääkarhu entisessä elämässään.

Tunnelmallisin kuva

Vasemmalla:

Tämä kuva on luultavasti ensimmäinen kuva mitä olen koskaan muokannut. Mielestäni tämä on todella kaunis kuva kun tykkään juuri tällaisistä vanhan ajan kuvista.











Alhaalla:

Tämä kuva vilahtikin jo edellisessä postauksessa. Tämä on kuitenkin itse ottamista kuvistani tunnelmallisin. Kun otin tämän kuvan, en edes aluksi tajunnut kuinka haikea kuva voikaan olla. Tämä on aivan kuin jostain unesta, jossa koira hyvästelee maanpäällisen elämän. Ehkä tämä fiilis sai vallan myös Tahvon tilanteen johdosta. Nyt kun kuvaa katselee, se on mielestäni kaunis, syksyinen kuva. Ei niinkään enää surullinen.

Hassuin ilme

Vasemmalla: 

Tämä kuva sattuu tähän kategoriaan kuin nenä päähän. Aku on kova poika hymyilemään varsinkin näin selällään. Aku rakastaa suunnattomasti selällään makoilua. Kaiken kruunaa, jos joku viitsii samalla rapsuttaa herraa masusta. Tällöin Aku jaksaa olla selällään pitkiäkin aikoja. Ainut vaan että koira pärskii ja aivastelee selällään makoillessaan eikä siinä viitsi jäädä ottamaan räkäsuihkua ihan vapaaehtoisesti.











Alhaalla:

Voiko koira enää tyhmemmältä näyttää?! Aku ja Tahvo taas tapansa mukaan rallitteli mökillä ja Aku teki äkkikäännöksen minkä kamera sai taltioitua, tässä lopputulos.

Lomalla

Näissä kuvissa Aku tekee sitä mistä eniten kesässä tykkää, eli uinnin jälkeen otetaan rennosti laiturilla ja kalaan on ihan pakko päästä mukaan. Koirilla on loma silloin kun meilläkin on.

Aku ei ole koskaan ollut mikään auringon palvoja paksun turkkinsa takia. Herra tykkää uiskennella lämpimällä säällä kun vesikin on tarpeeksi lämmintä. Kylmään veteen Akua ei saa menemään millään. Aku myös tuppaa tulemaan veneeseen kun lähdetään kalaan. Kuitenkaan kauaa koira ei kyydissä viihtyisi, mutta rauhoittuu kuitenkin veneen keulaan kun ei muuallekaan pääse.

Työssä

Vasemmalla:

Aku aina luulee että siitä on apua jossakin työssä. Se haluaa olla aina mukana tekemässä, vaikka ei osaakkaan mitenkään auttaa. Myö aina vitsaillana että Aku on opiskelemassa ja ens kerralla se osaa sitten itse tehdä saman työn. Yleensä kuitenkin Akun "avusta" on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tai ainankin joutuu vielä Akun avun jälkeen tekemään itse.










Alhaalla:

Akun elämäntyö oli yksi kesä vahtia linnun poikasta. Ihmettelin että miksi se on niin kauan yksin ulkona. Linnunpoika oli kauhusta kankeana koko session ajan, mutta Aku isällisenä hahmona ei muuta kuin vahti lintuvauvaa.

Tihutöissä

Niinkuin jo mainitsin, Akun avusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tässä lopputulos ja koira joutui suihkuun. Näitä kukkapenkin kaivamiskuvia oli enemmänkin mutta tästä välittyy parhaiten se, miksi koiran ei kannattaisi auttaa ihan kaikessa.

Toinen identiteetti

Tämä kuva on jo hyvin vanha, otettu vuonna 2010. Silloin Petsiessä oli todella paljon kuvakisoja, ja tämä on yhden kuvakisan antia. Arvaatteko ketä Aku esittää?

Tämä kuva tuli heti mieleen kun näitä kategorioita mietin. Tämä on ehkä "onnistunein" kuva Akusta toisessa identiteetissä. Hauska sinäänsä, koska Aku ei voi vastustaa ruokaa ja esineen kantaminen suussa käskystä oli tuohon aikaan hyvin hankalaa.

Haastan kuva-arkistoja kaivelemaan seuraavat blogit

- Pinserimäistä
- TassuMaailma
- Koiria Maalta

Syysrieha

 Ollaan koirien kanssa vietelty tää viikko syyslomaa. Koirat on päässy pitkille lenkeille ja hyvän sään sattuessa ollaan käyty mökillä peuhaamassa. Tahvon koipi on parantunut siihen kuntoon että se pystyy elämään sen kanssa. Remuta se ei enää sais mutta mitenkäs tuota energistä duracell pupua estät.

Akun kanssa käytiin muutama viikko sitten Hämmäauteen suolla vähän rälläämässä. Mukaan lähtivät Akun kaverit, Helmi ja Lake. Lähettiin jo hyvissä ajoin matkaan ettei olisi koko Lappeenranta samaan aikaan suolla. Ajatuksena oli pitää koiria vapaana, mutta se ei ainankaan Akun osalta olisi onnistunut jos kokoajan olisi tullut ihmisiä vastaan. Aku olisi varmaan kaatanut vastaantulijat suohon rakkauden osoituksillaan.

Matka pitkospuota pitkin laavulle oli hyvin lyhyt, vajaa kilometri. Muistelin että matka olisi ollut pidempikin kun pienenä täällä käytiin. Nyt matka kuitenkin taittui verkkaisesti ja päästiin hyvissä ajoin makkaran paistoon. Onneksi sattui tulentekovehkeet mukaan että saatiin makkarat lämpimäksi. Hiilloksen teon aikana kuvailtiin koiria milloin missäkin ja kenenkin kanssa. Ennen makkaran paistoa otettiin koirien kanssa pieni leikki metsässä. Myö Katariinan ja Maisan kanssa mentiin vuorotellen metsään piiloon ja koirat saivat etsiä. Vähänkö koirilla oli hauskaa, ainankin Akulla. Se viiletti petsässä ilman päämäärää ja kun sai näköyhteyden ihmiseen, se juoksi pusikoiden läpi suoraan luokse. Tätä taidetaan ruveta Akun kanssa enemmänkin harrastamaan.

Makkaranpaiston ajan koirat sai levätä (tai oikeastaan kerjätä). Aku otti rennosti mustikkamättään päällä ja nautti suunnattomasti kun pääsi kerrankin ilman ärsyttävää pikkuveljeä reissaamaan. Akun mielestä Lake ja Helmi olivat ihan kivoja kavereita kun ne eivät roikkuneet niskassa kiinni. Kotimatkalle koirat tankkasivat pienet palat makkaraa ja juotavaa. Paluumatkalla koko suo oli täynnä karpaloita kerääviä ihmisiä ja pitkospuolla tuli vastaan useampikin perhe. Oltiin siis erittäin hyvään aikaan liikenteessä kun ei ollut laavullakaan ruuhkaa.

Viime viikoloppuna käytiin mökillä vartavasten Tahvoa liikuttamassa. Tarkoitus oli että koirat pääsevät sänkipellolle juoksentelemaan yksitellen ettei Tahvo rieku Akun kanssa liikaa. Tahvo juoksi pellolla minkä kintuistaan pääsi, eikä lonkka tuntunut haittaavan koiraa ollenkaan. Akukin jakoi hetken juoksennella mutta löysi kuitenkin ihanampaa tekemistä, villisian jätökset.

Eihän noita koiria voinut pitää erossa toisistaan ja tässä lopputulos: 

 Lopuksi Aku päätti ottaa itseensä villisian jätösten hajut. Sen oli autokin hajuinen kun koirat sinne joutuivat. Aku pääsi kunnon pesulle mökkireissun jälkeen.

Täytyy myös tunnustaa että olen syksyn kunniaksi alkanut taas lukea. Kävin kirjastossa lainaamassa lääkiksen pääsykoetehtäviä ja samalla reissulla mukaan tarttui koiraosastolta vähän muutakin.

psssst. Jos joku kertois miulle kuin nuo pystysuorat kuvat saa yhtä leveiks kun nää vaakasuorat :))

Viikko sitten kaikki oli vielä toisin

(Ihan ensimmäisekis pahoittelen vähäkuvaista postausta, toivottavasti ymmärrätte.)

Edellisessä postauksessa kerroin että Tahvon oikea takajalka on alkanut ihmeellisesti oireilla. Se huutaa kivusta kun jalka menee tiettyyn asentoon, esim. kun jalka ojennetaan voimakkaasti taaksepäin ruopiessa. Koira ei kuitenkaan ontunut jalkaa eikä muutenkaan suurempia oireita ollut, vain se hetkellinen kipukohtaus ja sen jälkeen ei mitään ongelmaa. Netistä googlettamalla oireet viittasivat vahvasti polven patellaluksaatioon.

Maanantaina kuitenkin soitin heti aamusta eläinlääkäriasemalle ja kysyin heidän mielipidettä mikä jalassa voisi olla. Puhelimessa oli kuitenkin hirmu hankala oireiden perusteella antaa mitään selvää diagnoosia joten varasin ajan jo samalle päivälle klo 10.40. Oma mieli kun ei kuitenkaan anna mielenrauhaa ennen kuin tiedän mistä moinen johtuu. Ja olihan se hyvä tarkistaa mahdollisimman pian ettei agilitykentillä tulisi vastaavaa kipukohtausta kesken radan.

Olin itse aamusta koulussa ja jännitin eläinlääkärille menoa kovasti. Vastaanotolla lääkäri tutki anturat ja koko koiven. Polven kohdalla Tahvo reagoi kipuun hieman. Lääkäri veikkasi että polvesta olisi kierukka revennyt, koska selvästi koira reagoi polven kopelointiin mutta lumpio ja ristisiteet tuntuivat hyvin napakoilta ja terveiltä. Lääkäri kuitenkin ehdotti että polvi kuvattaisiin ja suljettaisiin pois kasvaimet ja irtopalat sun muut. Olin aikaa varatessa toivonut että Tahvolta kuvattaisiin samalla rauhoituksella myös selkä ja lonkat jos koiran polvi jouduttaisiin kuvauttamaan. Olinhan sitä jo pitkään agilityn takia suunnitellut.

Tahvo sai kevyen rauhoitteen ja sen jälkeen koira kiikutettiin röntgeniin. Ensin kuvattiin alaselkä, sitten lonkat ja sen jälkeen oikea polvi. Kuvat tuli tosi nopeasti ja lääkäri kutsuikin meidät kuulemaan lausunnon. Selkä oli erittäin hyvä ja laikki nikamavälit olivat oikein kehittyneet. Polvikin oli siisti eikä siinä mitään vikaa näkynyt. Viimeisenä lääkäri näytti meille Tahvon lonkat ja totesi että "aivan kamalat lonkat". Tahvon molemmat lonkat on huonossa kunnossa. Kennelliiton suosituksiin verrattavaa lausuntoa ei kuitenkaan saatu, mutta omaan silmään lonkat näyttivät D:n tai E:n lonkilta. Lonkkien takia koira siis oireili polven kopelointiin. Tämän koiran agilityura tuli siis päätökseen ennen kuin se kunnolla ehti alkaakaan. Huonoista lonkista ei voi varmasti syyttää ketään mutta suuri epäilys on että vanhemmilla on ollut huonot lonkat ja siihen päälle vielä laiminlyöty ensimmäiset puolivuotta koiran elämästä.

Tätä tulee ikävä :´( © Kata

© Kata

Itse yritin olla eläinlääkärissä rauhallinen ja asiallinen vaikka omat tunteet myllersivätkin heti totuuden kuultua. Toivoin vain että päästäisiin äkkiä pois ja pääsisin autoon koiran kanssa. Koko hoidolle tuli lääkkeineen päivineen hintaa 267 euroa. Tahvo sai cartrophen kuurin ja tulehduskipulääkekuurin. Lisäksi saatiin paljon hyviä neuvoja miten nivelrikkoista koiraa hoidettaisiin. Suurin osa ohjeista kuitenkin unohtui samantien kun ne kuulin, olin vaan niin järkyttynyt. Eihän vähän vajaa 3 vuotiaalla koiralla voi olla noin huonoja lonkkia kuin Tahvolla on. Joku korkeampi taho oli kuitenkin tälläkertaa päättänyt toisin.

Kun pääsin autoon en voinut enää pidätellä itkua. Tiesin että minun pitäisi mennä takaisin kouluun ja iskä veisi koiran kotiin heräilemään rauhoituksesta. Olin kuitenkin lähemmäs puoli tuntia omassa autossa eläinlääkärin pihalla. En vain voinut ajaa autolla. Miulla oli paha olo, päätä koski ja itketti. Itkin koiran takia ja itkin kaikkien ihanien toteuttamatta jäävien tulevaisuuden suunnitelmien takia. Tsemppasin itseni kuntoon ennen kuin menin kouluun. Kouluun meno oli kuitenkin virhe. Ensimmäinen tapaamani kaveri sattui kysymään mitä lääkärissä selvisi, jolloin pillahdin taas itkuun. Kaverit sai kuitenkin miut hetkeksi unohtamaan surun ja pystyin edes jotenkin keskittyä opiskeluun.

Kotona minua odotti nukkuva koira. Tahvo ei siis saanut herätettä kun rauhoite oli niin kevyt. Koira kuitenkin nukkui koko päivän ilta 8 saakka. Helmi koira kävi katsomassa Tahvoa samana päivänä mutta Tahvo ei tunnistanut kaveriaan vaan yritti heiveröisesti murista, mutta jatkoi sitten taas unia. Koko loppupäivä meni minun osaltani itkiessä ja murehtiessa. Fiilis oli aivan kuin Tahvo olisi kuollut.

Jako avata silmät vain silloin kun tulin kotiin. Kovasti yritti myös häntää heilutella.

Nyt viikon päästä olen alkanut päästä asiasta yli. Ollaan nyt käyty koirien kanssa säännöllisesti lenkeillä ja siellä ei ole ollut mitään ongelmaa Tahvon liikkumisessa. Olen miettinyt mitä Tahvon kanssa voisi tulevaisuudessa harrastaa ja varteenotettavia vaihtoehtoja ovat mm jäljestys, rallytoko ja aivotyöskentely. Nyt vaan ensin syödään lääkekuurit loppuun ja katsotaan sitten mitä aletaan tehdä.

Puolet elämän iloista on löydettävissä pikkuasioista

"Kesästä jäljellä on pelkkä muisto,
keltaisen viitan saanut myös puisto.
Syyskuun illoiksi riittää huvia,
muistellaan lomaa ja katsellaan kuvia"

Ihanaa, syksy on saapunut. Mie niin rakastan syksyä kun luonto on niin kauniin värinen. Tästä johtuen käytiin eilen Katariinan ja Helmin kanssa kuvaamassa koiria syksyisessä luonnossa. Lappeenrannassa oli ilmainen bussimatka -kamppanja joten lähdettiin ihan linja-autolla kaupungille. Käytiin siinä samalla myös muutamat keppikeppostelut ja leikkisessiot ottamassa agilityhallilla kun kerta ilmaiseki linja-autolla pääsi. Akun jätin suosiolla kotiin kun en ollut ikinä koirien kanssa (taikka muutenkaan) liikkunut paikallisbussilla niin oli helpompi kontrolloida yhtä koiraa kahden sijaan. Tahvoa kyllä jännitti aika lailla bussikyyti kun ei ollu paikkaa mihin nojata jarrutuksissa ja käännöksissä. Kuitenkin perille päästiin ja koira käyttäyty mallikkaasti. Olen tosi yllättynyt miten hyvin Tahvo tällä kertaa käyttäytyi keskustassa ihmispaljouden keskellä. Koiraa ei kiinnostanut yksikään ihminen tai koira, se vaan käveli vierellä ja haisteli uusia hajuja. Olen kyllä aika ylpeä omasta pikku possusta.

© Kata

Akukin on päässyt pitkästä aikaa ihmisten ilmoille ja rapsuteltavaksi. Käytiin nimittäin Akun kanssa menneellä viikolla eräässä palvelukodissa mummojen ja pappojen rapsuteltavana. Aku oli innoissaan uusista ihmisistä, mutta osas rauhottua kun sitä rapsutettiin. Aku otti erään herran "rapsutusorjakseen" käymällä aina välillä tökkäämässä tätä masuun. Niin kauan oli hyvä kun herra jaksoi rapsuttaa, mutta kun rapsutus loppui, Aku tökkäsi taas tätä herraa. Mutta kyllä huomasi että koiran läsnäolo oli enemmän kuin tervetullutta. Asukkaiden koko olemus kirkastui kun elävä eläin tuli huoneeseen ja se oli aidosti iloinen saadessaan rapsutuksia ja paijauksia. Tästä on hyvä Akun kanssa jatkaa vaikka ihan kaverikoiratoimintaan saakka. 

© Kata

 Sitten vähän ikävämpään asiaan jonka kanssa olen joutunut tämän viikonlopun murehtimaan. Tahvo satutti jalkansa jossakin/jotenkin perjantaina. Se kävi merkkaamassa puskassa ja sen jälkeen ruopi rajusti päälle. Tällöin kuitenkin koira alkoi huutaa kamalasti ja sen jälkeen ei laskenut toista takajalkaa maahan. Ensimminen ajatus kolmella jalalla könkkäävästä koirasta oli että nyt se viilsi jalkansa johonkin lasinsiruun tai sitä puri käärme. Heti tutkin jalan mutta sieltä ei mitään löytynyt, ei haavoja eikä kyyn hampaan jälkiä. Koiran temmeltäminenkin jatkui ihan normaalisti neljällä koivella tämän jälkeen. Päätin kuitenkin ottaa sen päivän hieman rauhallisemmin ja seurata tilannetta turvotuksen ja kuumotusten varalta. Mitään ei kuitenkaan ilmennyt joten seuraavana päivänä normaalille lenkille koiran kanssa. Tällä lenkillä sama kuitenkin toistui, taas ruopimisen yhteydessä kauhea huuto päälle ja kolmella jalalla könkkääminen. Tällöinkin oireet meni hetkessä ohi mutta nyt miulla nousi kova huoli tuosta koirasta. Ja taas tavalliseen tapaan kaikki sattuu viikonloppuna ettei vahingossakaan saa apua/tietoa samantien. Nyt on odoteltava vielä huomiseen että pääsee soittamaan eläinlääkärille. Pahin pelko tällä hetkellä on patellaluksaatio eli polvilumpion paikoiltaan meno. Tämä tietäisi meidän agilityuralle päätöstä. Elättelen kuitenkin toiveita että tuo olisi jotakin paljon vaarattomampaa mikä menisi levolla ohi eikä tulisi enää ikinä takaisin.

Paluu arkeen

Nyt on kesälomilta palattu arkeen ja kouluun. Koirilla on alkanut taas "opettelu" yksinoloon työ- ja koulupäivien ajaksi. Myös normaaliin rytmiin ollaan palattu harrastusten parissa. Agilitya ollaan nyt jatkettu omalla treenipaikalla aina torstaisin. Hellekin on hellittänyt ja on tullut jopa melkein kylmä kun lämpötilat ovat tippuneet yli 10 astetta.

Agilityn treeniryhmä meillä nyt hieman muuttuu, kun treenaajat hakivat uusiin ryhmiin. Nyt meidän alkavassa ryhmässä on 6 koirakkoa kaikiasta säkäluokista. Vähän on mietityttänyt miten saadaan kaikki tasapuolisesti treeniaikaa kun vanhassakaan ryhmässä sitä ei jäänyt kuin 5-10 min ja meitä oli vain 2-4 koirakkoa kahdesta säkäluokasta. No mutta onneksi on mahdollisuus käydä omatoimisesti harjoittelemassa treenien kuvioita.

Osallistuin Tahvon kanssa onnistuneiden treenien innoittamana seuran omiin epävirallisiin agilitykisoihin. Treenit olivat menneet todella hyvin hellejakson jälkeen joten päätin rohkaistua ja startata ensimmäisissä epiksissä pitkästä aikaa. Jännitys oli aikamoinen, lähes yhtä kamala kuin noin vuosi sitten ihan ensimmäisissä epiksissä startattuani. Olin kuitenkin päättänyt että nyt mennään eikä meinata kun kerta kaverikin uskaltaa osallistua. Pelasin kuitenkin varman päälle ja osallistuin mölliradalle ihan vain sen takia ettei olisi keppejä.



Yllätyin positiivisesti kuinka Tahvo ampaisi radalla ja kuunteli ohjauksiani. Koira oli selvästi liekeissä. Radalta tuli kuitenkin kolme virhettä, 25 virhepistettä, ihan omasta syystä. Ensimmäisen virheen kohdalla Tahvo tuli putkesta ja jäi selkäni taakse ja hyppäsi väärän hypyn. Toinen ja kolmas virhe tulivat harmillisesti viimeiseltä esteeltä kun koira tuli pussista ja pyöri pussin jälkeen suuntaa kysellessään. Viimene hyppy juostiin siis ohi ja hypättiin oman ohjausmokani takia väärältä puolelta. Tulos oli 25 ja sija 5/9. Radalta jäi kuitenkin voittajafiilis ja nyt tahto on kova päästä seuraaviin epiksiin.

Arkeen paluun myötä ovat myös match show:t tulleet kuvioihin. Syksyn ensimmäiset mätsärit järjestettiin Imatralla johon osallistuin molempien koirien voimin. Kun saavuttiin tapahtuma paikalle, valtasi mieleni epätoivo. Koiria oli aivan mielettömästi. Itse sain numerot 153 ja 157. Ei paljon naurattanut kun laput sain käteeni, mutta onneksi isojen koirien numerot alkoivat sadasta. Isoja koiria oli n. 60. Kehän laidalla vierähti tunti jos toinenkin ennen kuin päästiin omalla vuorolla kisaamaan. Ensin kisasi Aku saaden punaisen nauhan ja sen jälkeen Tahvo, joka sai sinisen nauhan. Nauhakehissä Aku sijoittu 6 parhaan joukkoon mutta putosi mittelöstä ennen palkintoja. Tahvo puolestaan piti kiinni palkintosijasta ja sijoittuin sinisten 1. Bis kehä oli vain punaisille joten päästiin vihdoin pitkän päivän jälkeen kotiin. Palkintona oli mm. koiran ruokaa, kahvia, panta ja hihna sekä nameja.

Tahvo sinisten kehässä © Katariina K.

Aku punasten kehässä © Katariina K.

Tahvo sin 1 © Katariina K.

Virallinen palkinto kuva

Tänään lähdin Taipalsaarelle molempien koirien ja kaverin kanssa puolikuntoisena. Itse olen keuhkoputken tulehduksesta vasta toipumassa ja kaveri oli flunssassa. Kehään oli kuitenkin päästävä. Tällä kertaa ilmoitin Akun veteraaneihin, kun kerta sellainen kehä järjestettiin. Tahvo osallistui vanhaan tapaan isoihin koiriin. Aku pääsi melkein heti kehien alettua itsekin pyörähtämään kehässä ja nappasi punaisen nauhan ja nauhakehässä 1 palkinnon. Tahvon kehää odotettiin jonkin aikaa. Kehässä pyörähdettiin ja hyvin äkkiä kävi selväksi ettei tuomari Tahvon esiintymisestä oikein piitannut. Tuloksena sin-. Poika kuitenkin esiintyi mallikkaasti vaikka tyttöjen hajut meinasivat hullaannuttaa ukkelin kokonaan. Taisi Tahvo myös iskeä silmänsä tuttuni englannin setterin hulmuavaan ulkomuotoon, ainankin vikinä oli sen mukainen.

© Pinja K.

© Pinja K.

© Pinja K.

© Pinja K.

Akun kanssa jäätiin odottamaan Best in show -kehää. Siinä oli tavalliseen tapaan 8 koiraa. Aku pääsi 3 muun kanssa kisaamaan palkinnoista. Suureksi yllätyksekseni Aku sijoittui 1 vaikka Tahvon rakkaus kisasi meitä vastaan sijoittuen 2. Erittäin hyvä mieli jäi tämän päivän mätsäristä niin järjestelyjen kuin palkintojenkin puolesta. Palkinnoksi saatiin mm. koiran valokuvaus miljöössä, 60 euron keraaminen kulho, kahvikuppisarja, koiran ruokaa ja koirille herkkuja.

Bis 1, © Pinja K.

Virallinen palkinto kuva