8. luukku, messariviikonloppu

Messarineitsyys on nyt osaltani menetetty. Kiva kaksipäiväinen näyttelyrupeama kruunasi ensimmäisen näyttelyvuoteni. Vaikka ei omaa koiraa olekaan kehissä nähty, olen saanut handlata monia upeita koiria, niin nuoria kuin kokeneempiakin. Olen saanut valtavasti kehäkokemusta ja varmuutta omaan esittämiseeni. Ja mikä parasta, olen saanut tutustua moniin uusiin ihmisiin näyttelypaikoilla.
Miun messariviikonloppu starttasi perjantaina, kun suuntasin autokyydillä kohti Helsinkiä. Helsingissä majottauduin norfolkinterrieri Luken perheen luokse. Ilta meni pitkälti höpötellessä ja koiran kanssa touhutessa. Luke on ihana avoin 15kk vanha poika, joka osallistui viikonloppuna ensimmäisiin näyttelyihinsä. Koiran kanssa on treenattu näyttelyjuttuja tasan yksien mätsäreiden verran viikko ennen messaria.  Kävin Luken kanssa silloin koirauimalan mätsärissä kokeilemassa kuinka poika suhtautuu muihin koiriin ja kisatilanteeseen. Eipä se ollut moksiskaan ja kehäkäytöskin oli yllättävän rauhallista täysin ensimmäiseksi kerraksi. Hyvillä mielin siis lähdin messariinkin koiran kanssa. Perjantaiyön nukuin hyvin, pieni Luke sohvan vieressä tuhisten. Poika ei poistunut hetkeksikään sohvan vierestä koko yönä.

Lauantaina ajatuksissa, tai siis miun ajatuksissa, oli olla messupaikalla heti yhdeksän jälkeen. Norfolkkikehän oli tarkotus alkaa suunilleen puol 11, joten siinä olis ollu ihan hyvin aika kierrellä messualueella ja antaa koiran rauhottua ennen kehää. Lähtö kuitenkin viivästy ja päästiin lähtemään vasta 8.45 ja siihen aikaan messukeskukseen olikin jo pitkät jonot. Paniikissa ryntäsin koiran kanssa sisään ensimmäisestä ovesta jonka löysin ja siinä rytäkässä kadotin muun seurueen. Tajusin vasta sisällä yksin koiran kanssa seistessäni että miulla ei ole mitään hajua missä meidän piti nähdä ja puhelin on kameralaukussa joka on muulla seurueella. Päätin suunnata kehän laidalle odottelemaan ja toivoin että muu seurue tajuaa tulla sinne myös. Hiukan ennen norfolkkikehän alkua kadonnut seurue löytyi ja hyö pääsivät kattomaan koiransa misseilyä.

Ennakkotiedoista poiketen Norfolkeilla oli tuomarina Saija Juutilainen. Sanoisinko että luojalle kiitos, sillä alkuperäinen tuomari olisi ollut Hans Lehtinen ja olin kuullut hänestä hieman negatiivista palautetta (taas niiden ennakkoluulojen ja kuulopuheiden mukaan). Norfolkkeja oli vain neljä, joista Luke oli ainoa junioriuros. Juutilainen käsitteli koiraa hyvin miellyttävällä tavalla ja keskusteli myös minun kanssani arvostelusta. Tuomarista jäi todella hyvä mieli niin minulle kuin koirallekin. Koira esiintyi edukseen liikkeissä, mutta paikallaan seisominen ei ollut Luken mielestä parasta. Käytöksestä huolimatta Luke sai ERI:n ja oli JUK1 saaden ensimmäisen tittelinsä, HeJW-15. Väsynyt koira lähti melkein heti kehän jälkeen kotiin lepäämään omistajiensa kanssa ja ite jäin messualueelle kiertämään myyntikojuja. Mukaan ei tarttunut kuin yksi rotupiparkakkumuotti ja säkillinen koiranruokavalmistajien näytteitä. Sain hillittyä itseni!

Sunnuntaiyö meni edellisyötä levottomammin. Heräilin moneen otteeseen, mutta sain kuitenkin unen päästä kiinni. Koira nukkui tämänkin yön visusti vieressäni. Sunnuntai meni muutenkin melko samalla kaavalla kuin edellinenkin päivä, sillä poikkeuksella että oltiin tällä kertaa ajoissa kehän laidalla. Ei siis paniikkia myöhästymisestä. Ehdin tavata Luken kanssa myös Katariinaa ja Helmiä ennen meidän kehää. Tänään junnuissa oli kaksi urosta. Luke oli eilisestä päivästä niin väsynyt ettei seisomisesta tullut tänään senkään vertaa mitä eilen. Poika halusi jatkuvasti istua, joka hieman rokotti meidän arvostelua. Kimmo Mustonen arvosteli Luken tälle päivälle EH:n saaneeksi, joten poika pääsi kehän jälkeen kotiin nukkumaan. Se olikin kuulemma nukkunut koko päivän, enkä yhtään ihmettele, oli tämä kaksi päivää sille todella rankat. Kaiken kaikkiaan Luke sai kaksi todella hyvää arvostelua. Molemmat tuomarit kehuivat koiraa lupaavaksi urokseksi joka vain vielä kaipaa hieman lisää massaa. Ajan kanssa tästä pojasta tulee varmasti hyvä näyttelytykki.

Ei ihan vielä onnistu koiralta tuo näyttelyseisominen, pylly meinasi mennä maahan joka välissä eikä takapuoleen koskeminen ollut koiran mieleen.

Sunnuntaina ehdin kiertää messualueella useamman kerran myyntikojut läpi ennen kuin pääsin lähtemään kotiin. Kävin myös katsomassa flyball, koirafrisbee ja pallopaimennus esityksiä tapahtumakehän laidalla. Taas palasi into alkaa treenata Tahvon kanssa pallopaimennusta, sen verran hienon näköstä se oli.

Kävitkö sinä koiramessuilla?

Oliko sinulla koira mukana vai olitko vain kiertelemässä?

Mitä pidit messuista?

7. luukku, Tiesitkö että...

Tässä teille pieni tietoisku minusta. Jotkin asiat ovat voineet tulla blogin historian aikana esille, mutta toivottavasti ei kaikki.

     ... asun vielä kotona?
     ... minulla on pikkusisko?
     ... vanhempani ovat eronneet?
     ... sain ensimmäisen koiran vasta 15-vuotiaana?
     ... olen harrastanut tanssia?
     ... pidän opiskelusta ja käyn mielelläni koulussa?
     ... rakastan ruuanlaittoa ja käsitöitä?
     ... teen paljon käsitöitä ja askartelen esim. lahjaksi?

     ... luen paljon kirjoja?
     ... olen ylioppilas?
     ... olen valmistunut lähihoitajaksi?
     ... toiveammattini on eläinlääkäri?
     ... olen kova jännittämään?
     ... stressaan tekemättömiä asioita, mutta en kuitenkaan saa niitä tehdyiksi?
     ... olen ollut kuvaamataidon luokalla?
     ... koirien valokuvaaminen on lähellä sydäntä?
     ... mietin blogia päivittäin?

     ... olen ollut nuorena suuri hevoshullu ja heppatyttö
     ... haaveilen muuttavani ulkomaille?
     ... omaan huonon kielipään?
     ... pidän kantri-musiikista?
     ... pidän sairaalasarjoista, kuten Holby cityn sairaala ja Greyn anatomia?
     ... koirani ovat kodinvaihtajia?
     ... herään yöllä herkästi esim. jos koirat näkevät unta?
     ... Tahvo nukkuu mahdollisimman lähellä minua?

Opitko jotain uutta minusta?

6. luukku, Itsenäinen Suomi

Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea itsenäiselle 98-vuotiaalle Suomelle!!

(Kamalan tappelemisen jälkeen sain kaksi kuvaa blogiin asti ajoissa. Kun mikään ei onnistu, niin ei auta muu kuin tyytyä siihen mitä on jäljellä, pahoitteluni kuvien laadusta!)

5. luukku, linkitä blogisi

Lukulistani koki taas suuren muutoksen, kun selasin seuraamani koirablogit läpi. Kuinka moni blogi onkaan jättäytynyt tauolle ja tauko on tainnut tulla jäädäkseen. Moni blogi on myös hiljentynyt eikä postauksia tule enää kuin harvakseltaan. Minulla on myös lukusuuntaus hieman muuttunut, eivätkä kaikki blogit enää jaksa innostaa aivan samalla tavalla kuin aiemmin. Nyt lukulista on taas todella suppea aiempaan nähden ja kaipaisinkin lisää luettavaa. Aamuisin on niin ihana herätä ja ensimmäiseksi selata läpi uudet postaukset lempiblogeista.

Minkälaisia blogeja kaipaan seurattavaksi? Blogin tulee olla aktiivinen. En tarkoita että joka päivä tulisi jotakin postata, mutta ainankin kerran viikossa. Blogin ulkoasun tulee olla miellyttävä, eli ei mitään neonväristä taustaa ja miljoonasti eri värejä. Muuten ulkoasulla ei ole väliä. Kuvilla on suuri merkitys blogissa. En millään jaksa lukea pelkkää tekstiä, joten kuvien tulisi värittää blogia. Kuvien laatu ei ole ensisijainen kriteeri, joka karsii blogeja pois, mutta olisi ihan kiva jos kuvat liittyisivät edes jollakin asteella aiheeseen.

Sitten blogin sisällöstä. Jonkin verran nyt haluan rajata linkattavia blogeja, mutta riittää että blogi täyttää edes joltakin osin kriteerit. Aina parempi mitä enemmän kriteereihin osuva blogi on.

• Koirablogi
• Valokuvaus, käsityö tai sisustusvivahde
• Kuvia ja videoita
• Bordercollie, dalmatiankoira, kelpie, australianpaimen, belgianpaimen malikka,
• Agility, toko, rallytoko, jälki, haku, nosework, dobo
• Eläinlääkis ja muut lemmikkialat
• Postauksia säännöllisesti, mutta ei liikaa
• Treenipostaukset, treenianalyysit, mielipiteet, DIY, valokuvaus, lajipostaukset...
• EI pelkkää arkihöpinää
• Jotakin spesiaalia joko ulkoasussa, kirjoitustyylissä tai kuvissa

Siinä oli liuta kriteerejä, jotka tosin käyvät melko moneen koirablogiin. Jos tunnistit oman blogisi tai haluat ilmiantaa seuraamasi blogin, nyt se on mahdollista. Toivon kuitenkin että LINKITÄT blogin (<a href="http://osoite">Blogin nimi</a>) ja kerrot siitä lyhyesti kommentteihin. Linkitetyistä blogeista saatan taas kasata postauksen ennen joulua ja kertoa oman mielipiteen blogeista.

4. luukku, suosikkirodut

Tätäkin postausta toivottiin jossakin vaiheessa kulunutta vuotta. Nythän sen julkaisemiseen on oiva tilaisuus. Eli siis suosikki koirarotuni. Tää oli oikeastaan tosi vaikea tehtävä, koska tykkään niin monesta koirarodusta ulkonäöllisesti, mutta kun rupesin miettimään muita ominaisuuksia niin en ollutkaan enää niin varma. Tosin, joka tapauksessa miulta löytyy suosikkirotuja yli kymmenen, mutta tässä viisi parasta. (Kaikki kuvien koirat eivät edusta sitä minun ihannekoiraa kyseisestä rodusta, ajattelin vain käyttää omia ottamia kuvia, enkä lainata netistä)

1. Bordercollie

Ahh, tuo joka lajin taitava rotu. Tämä rotu on oikeastaan jaetulla ykkössijalla kelpien kanssa. En nuorempana tykännyt bortsuista, tosin en muista miksi, mutta nyt kun olen ollut koiramaailmassa mukana seitsemän vuotta, on tuona aikana bortsusta muodostunut yksi ehdoton suosikkirotu. Olen päässyt tutustumaan moneen bortsuun niin harrastuksissa kuin vapaa-ajallakin ja olen vakuuttunut siitä että tässä on tulevaisuuteni koira. Haluan kuitenkin pysytellä isoissa koirissa, mihin lasken bortsunkin kuuluvan, vaikka se ei ihan niin korkea olekaan kuin Tahvo. Bortsuissa miellyttää niiden ulkonäkö, työmoottori ja miellyttämishalu. Niiden kanssa on helppo harrastaa lähes mitä lajia tahansa, ja sellaista koiraa tällä hetkellä haenkin. Eniten tässä rodussa mietityttää turkin pituus, onhan se paljon pidempi ja runsaampi kuin Akulla saatikka Tahvolla. Tosin olen siinä käsityksessä että bortsun turkki ei kuitenkaan vaadi päivittäistä puunaamista vaan riittää säännöllinen harjaus ja takkujen poisto. Bortsuilla ja bortsujen omistajilla on myös koiramaailmassa harrastusten parissa tietynlainen maine. Harrastuspiireissä bortsujen omistajia pidetään menestymishakuisin ihmisinä, jotka ovat hankkineen rodun edustajan vain siksi että pärjäisivät lajissa. Itse olen sitä mieltä että bortsu on työkoirarotu joka rakastaa työn tekoa joten miksipä sitä ei sitten voisi käyttää harrastuksissakin. Ihan turhaan bortsuja ei kuitenkaan ole tiettyjen lajien huipuilla, ovat ne paikkansa siellä ansainneet.

2. Australiankelpie

Kelpieihin olen tutustunut agilityssa. En ennen agilityn aloitusta edes tiennyt tällaisesta rodusta. Tosin oma rotutuntemus on muutenkin hyvin suppea, joten en yhtään ihmettele. Täällä Lappeenrannassa kelpieitä tuntuu olevan suhteellisen paljon, sillä en ole muualla nähnyt rodun edustajia juurikaan. Kelpie tulee tosiaan hyvänä kakkosena suosikkilistauksessani ja uskon että jossakin elämänvaiheessa kyseisen rodun edustajan hankin. Kelpieissä miellyttää niiden ulkonäön lisäksi työskentelyinto. Pienehköstä koosta huolimatta työskentelymoottori on valtava. Rotu sopii myös bortsun tavoin lajiin kuin lajiin ja se tässä rodussa viehättääkin. Rotu on myös pääsääntöisesti terve ja se on liioittelematon rakenteeltaan. Rodulla on myös lyhyt turkki, mikä vaatii vähän puunaamista. Tähän elämäntilanteeseen kelpie olisi todennäköisesti kuitenkin liian räväkkä rotu. Rotu kuitenkin vaatii yksilöistä riippuen paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Tulevaisuudessa on tällä rodulla paikka sydämessäni ja koiralaumassani.

3. Dalmatiankoira

En tiennyt rodusta juurikaan mitään ennen kuin tutustuin Tiniin ja sen omistajaan. Tinin myötä olen rakastunut rotuun palavasti. Olin aina kuvitellut että dalmatiankoirat on hankalasti motivoitavia, oman tiensä kulkijoita, jotka tekevät juuri niin kuin haluavat. Onhan se vähän niinkin, mutta ei ne mahdottomia koiria ole. Oikeastaan harrastuksissa dalmikset ovat ihan kelpoja kavereita. Dalmiksissa miellyttää niiden sopusuhtainen rakenne. Rodussa ei ole mitään liioiteltuja piirteitä ja pääkoppakin on pääsääntöisesti kunnossa. Rakenteellinen terveys on ensisijainen asia, sillä en halua Tahvon kaltaista lonkkavikaista koiraa, jos minulla on mahdollisuus siihen vaikuttaa. Dalmiksien ihmisläheisyys ja ystävällinen luonne ovat asioita mitkä vetävät rodun viiden kärkeen. Rotu on myös hullunhupaisa joten ei varmasti tule tylsää. Dalmiksissa mietityttää niiden ruokinnan tarkka suunnittelu ja proteiinien kyttääminen, jotta vältyttäisiin dalmiksia vaivaavilta uraattikiteiltä.

4. Australianpaimenkoira

Suunnittelin ennen Tahvon tuloa hankkivani auspain. Se vaikutti kivalta rodulta, jonka kanssa voisi alkaa harrastaa näyttelyitä. Silloin näyttelyissä käynti oli suurin haaveeni, koska en voinut Akun kanssa niissä käydä. Rakastuin heti tietenkin aussien ulkonäköön, eritoten redit ja red merlet viehättävät. Myös niiden koko, työskentelyinto ja miellyttämishalu viehättivät. Nyt jälkikäteen aussiessa mietityttää niiden paimennusvietti. Moni sanoo että aussiella on bortsuun verrattuna voimakkaampi paimennusvietti ja ne ovat vihaisempia kuin bortsut. Tiedä sitten mikä on totta, mutta onhan nämäkin seikat otettava huomioon. Auspailla ilmenee myös ilmeisesti lonkka- ja kyynärvikoja jonkin verran. Totta puhuen en ole edes ottanut tästä rodusta sen suuremmin enää selvää. Tämä vain viehättää ulkonäkönsä ja paimensukunsa takia. Vertaan tätä ehkä liikaa bordercollieen sen ulkonäön takia.

5. Belgianpaimenkoira, malinois

Viidentenä on entinen ykkönen. Tahvon tulon jälkeen ihastuin täysin malikoihin. Tahvossahan on puolet belgiä, malikkaa nimittäin. Yksi kavereistanikin haaveilee malikasta ja hänen kanssaan ollaankin keskusteltu rodusta aikoinaan jonkin verran. Malikat ovat mukavan kokoisia ja harrastuskäyttöön soveltuvia koiria. Omaa silmää miellyttää enemmän käyttömalit, mutta muuten ne eivät minulle sopisi niiden käyttöominaisuuksiensa vuoksi. Suomessa ei tunnu olevan omaa silmääni miellyttäviä näyttelymaleja, joten rodusta haaveilu on jäänyt lähinnä kuvien katselun tasolle. Joskus kun asun maalla ja omistan enemmän aikaa, voisin suunnitella hankkivani malikan, mutta sen aika näyttää sitten. Malikoissa mietityttää niiden agressiivisuus, taistelutahto ja saalistusvietti. Tahvon kautta olen tutustunut saalistusviettiin näykkimisenä ja haukkumisena, mutta luulen että puhtaassa malissa niitä olisi vielä tuplasti enemmän. Belgissä tosin olisi taas sitä harrastuskoiraa, sillä koiraharrastukset tulevat olemaan aina osa elämääni.

Rotulista olisi loputon. Viiden kärki on melko paimen painotteinen, enkä yhtään ihmettele. Tahvon myötä olen rakastunut paimenkoiriin ja todennäköisesti tulevat koirat tulevat olemaan paimenia. Yleisesti paimenet sopivat niin hyvin ja monipuolisesti harrastuksiin, ja se on yksi asia mikä minulla ratkaisee koiran suunnittelussa. Muita harkitsemisen arvoisia rotuja ovat mm. Rottweiler, Rhodesiankoira, Dobermanni, lyhytkarvainen collie, Suomenlapinkoira ja lapinporokoira.

Mitkä ovat sinun lempi rotujasi?

Löytyikö minun viiden kärjestä suosikki- tai inhokkirotusi?

Oletko enemmän pienten koirien vai isojen ystävä?

3. luukku, hajutyöskentely

Facebookissa mainostettiin lokakuun lopulla koirakoulu Kompassin verkkokursseja. Hajutaituri-verkkokurssi herätti kiinnostukseni ja aikailematta ilmottauduin kurssille. Nyt kurssia on pidetty kolmisen viikkoa ja ollaan pääsääntöisesti treenattu Tahvon kanssa. Akunkin kanssa aloitin, mutta panostan nyt Tahvon treenaamiseen ja sen jälkeen alan treenata Akun kanssa.

Kurssin idea on opettaa koira käyttämään nenäänsä. Koira opetetaan etsimään alkuhajun perusteella kohde ja ilmaisemaan se. Hajutyöskentely on parasta ja luonnollisinta väsytystä vilkkaille koirille, eli siis meidän Tahvolle. Tässä ei rasitu koiran lonkat sen enempää kuin normaalissa kävelyssäkään, mutta energiaa kuluu, kun koira joutuu pähkäilemään ja nuuskuttelemaan. Hajutyöskentely onkin osottautunut Tahvolle todella hyväksi älypeliksi, eikä se parhaimmillaan pysty ratkaisemaan sitä hetkessä. Toisin kuin kaupan älypelit, joiden ratkaisemiseen menee korkeintaan puoli minuuttia.

Alotettiin Tahvon kanssa hajutyöskentely ihan perusteista, vaikka ollaan jonkin verran tehty jäljestyshommia kesäisin. Viime kesänä ei kuitenkaan taidettu tehdä kuin kaksi jäljestysharjoitusta, joten perusteiden kertaaminen ei ollut pahasta. Valikoin meille treenattavaksi hajuksi kanelin, mikä ei ollut liian voimakas Tahvon herkälle nenälle. Tahvolla on tapana pärskiä jos haju on liian pistävä sen nenään. Tahvo Tajusi purkin haistelun muutamalla toistolla ja ensimmäinen viikko menikin purkin haistelua vahvistaessa. Koiran silmät oikein säkenöivät muutamien harjoituskertojen jälkeen kun se tajusi että otan taas hajupurkit esiin. Poika asettui aina paikoilleen odottamaan haisteluja ennen kuin ehdin edes itse valmistautua.

Toisella viikolla opeteltiin alkuhajun perusteella löytämään vastaava haju toisesta purkista. Ei mennyt aikaakaan kun Tahvo senkin tajusi. Alkuun poika jäljesti silmillään, mutta kun purkin piilotti kulman taakse, alkoi se käyttää myös nenäänsä. Piti pikkuhiljaa piilottaa purkkia vaikeampiin paikkoihin, ettei treenit olisi liian helppoja. Tahvo nauttii kun saa etsiä hajupurkkia eri huoneista ja saa superpalkan sekä kehuja kun se sen löysi. Harjoteltiin myös kahdella purkilla, joissa toisessa oli hajua ja toisessa ei mitään. Hajuerottelu ei tuottanut vaikeuksia tehtävän annon ymmärtämisen jälkeen. Vahvisteltiin alkuhajun haistelua ja hajun löytymistä eri paikoista.

Tahvon käsitys hajun merkkaamisesta: "lämäse tassulla purkki nurin"

Kolmas viikko meni sairastaessa, eikä oikein päästy edistymään treeneissä. Yritin kuitenkin ylläpitää jo opittua taitoa ja piilottelin hajupurkkia eri huoneisiin ja annoin koiran etsiä. Tein myös koirille entuudestaan tuttua makkaran etsintää, eli piilotin makkaran paloja ympäri taloa ja molemmat koirat saivat niitä etsiä. Tämä onkin meillä koirien lempileikki eikä herkkujen piilottamisestakaan meinaa tulla mitään jos koirat tajuavat mitä on luvassa. Herkut on syöty ennen kuin ehdin niitä piilottaa. Ainoa uusi asia minkä sain Tahvolle opetettua oli hajun ilmaisu. Valitsin istumisen, makaamisen ja haukkumisen väliltä sen helpoimman, eli maahan menon. En halunnut opettaa Tahvoa yhtää enempää haukkumaan ja pienen purkin kanssa työskenneltäessä iso koira menee lähes automaattisesti makaamaan, kun palkka tulee matalalta. Ilmaisun alkeet on nyt siis treenin alla, mutta melko hyvin Tahvo jo ilmaisee hajun ilman minun vihjettä.



Seuraavaksi pitäis kokeilla pihalla työskentelyä. Vesisateiden takia pihapuuhat on jääny vain pakollisten ulkoilujen asteelle, mutta ehkä se nyt on pakko uhmata sääherraa ja uskaltautua ulos. Alkaa muuten nämä harjoitteet olla liian helppoja koiralle.

Harrastetaanko teillä nenätyöskentelyä?

2. luukku, hätävara

Jokaisella koiranomistajalla tulisi olla jonkinnäköinen ensiapuvarasto niiden yleisimpien ja tavanomaisimpien onnettomuuksien ja haavereiden hoitoon. Ja miksei myös ennaltaehkäisyyn. Parasta on kun tarvittavat välineet löytyvät yhdestä ja samasta paikasta käden ulottuvilta, silloin kun niitä tarvitaan. Mikä siis olisikaan parempi kuin ensiapulaukku, jossa on tarvittavat hoitotarvikkeet.

Meillä tarvittavat hoitotarvikkeet eivät ole koskaan siellä missä niitä tarvitaan. Harvemmin sitä suurempia haavereita sattuu kotona lääkekaapin läheisyydessä, vaan aina reissun päällä. Olisihan se ihanaa kun olisi mukana kulkeva pussukka missä olisi kaikki ensihätään tarvittavat tavarat. Minäkin retkeilen nykyään koirien kanssa enemmän kuin aiemmin niin ihan turvallisuuden lisäämiseksi pieni ensiapulaukku olisi käytännöllinen. Kaupoissa myytävät koirien ensiapulaukut on tultu koluttua useampaan kertaan, mutta koskaan yksikään malli sisältöineen ei ole viehättänyt. Jos ulkokuori on ollut siedettävän näköinen, niin sisältö on ollut niin aneemisen suppea, että sen täydentämiseen olisi täytynyt käyttää aikaa. Koska olen pihi ja nirso niin helpommalla pääsin kun tein taas itse.

Pihiyden perikuvana kierrätin ja käytin omatekoiseen ensiapulaukkuun kotoa löytyneitä tarvikkeita: viime vuonna ostettua harmaata askarteluhuopaa, jostakin ratkottua vetoketjua ja kuvioimiseen jämähuopapaloja. Kaavatkin piirsin sanomalehdelle omasta päästä, kun en viitsinyt lähteä ostamaan voipaperia. Kierrätys kunniaan! Leikkasin ja ompelin jokaisen reunan kaksinkertaisesta huovasta, jotta pussukasta tulisi napakampi ja se kestäisi muodossaan myös tyhjänä. Vetoketjun ompelin nurjalta puolelta kannen ja reunojen kanssa yhteen, mutta siistimpi lopputulos olisi varmasti tullut, jos olisi ommellut vetoketjun reunat huopapalasten väliin. Jälkiviisaana on hyvä tuumailla. Kannen kuviointi on ommeltu suoraan kannen läpi peruspistoilla reunoja myöten. Ompelin vielä lopuksi kevyet koristereunat jokaiseen saumaan ja samalla pussukka sai vielä hieman lisää ryhtiä. Loppujen lopuksi pussukasta tuli ihan kiva, vaikka itse sanonkin. Ensiapupussukasta tuli 16cm leveä, 12cm syvä ja 6cm korkea, ja sinne mahtuu hyvin kaikki tarvittava ensiapusälä.

Pussukan sisältö on suurimmaksi osaksi lääkekaapin löytöjä, joskus aiemmin ostettuja tarvikkeita. Ostin pussukan täytteeksi vain itse liimautuvaa sidettä, kaksi rullaa sideharsoa ja yhden rullan joustosidettä. Loput tarvikkeet löytyivät jo kotoa. Pussukan hinnaksi tuli yhteensä noin 5€ kun ei laske jo kotoa löytyneitä sisältöjä. Säästin siis huomattavasti rahaa ja sain sellaisen pussukan kuin haluan.

Mitä pussukka sisältää?

• 1 kpl steriilit käsineet
• 1 kpl pinsetit
• 1 kpl teippiä
• 2 kpl isoja sidetaitoksia
• 1 kpl pieniä sidetaitoksia
• 1 kpl sakset
• 1 kpl joustoside
• 2kpl puhdistusliinoja
• 1 kpl itse liimautuva side
• 2 kpl sideharsorulla
• 1 kpl puhdistusneste
• 1 kpl 10ml ruisku
• 1 kpl kuumemittari
• 1 kpl punkkipihdit
• 2 kpl vanupuikkoja
• vanua, kyypakkaus (ampiaisen pistoihin) ja pieni pyyhe (ei näy kuvassa)

Ensiapupussukan lisäksi meiltä löytyy lääkekaapista mm. ripulilääkettä, korvanpuhdistusainetta ja suuhuuhdetta. Joskus täydennysinnon kasvaessa meille kannattaisi vielä ostaa hiilitabletteja, parafiiniöljyä ja särkylääkettä. Eihän ennakoiva ja ylisuojeleva koiran omistaja ole yhtään pahasta, onpahan ainankin varauduttu vaikka niitä ei (toivottavasti) koskaan tarvitsisikaan käyttää.

Minkälainen on teidän koirien lääkekaapin sisältö? Omistatko koirien ensiapulaukkua? Onko sitä koskaan jouduttu käyttämään?