torstai 3. joulukuuta 2015

3. luukku, hajutyöskentely

Jouluotsikko
Facebookissa mainostettiin lokakuun lopulla koirakoulu Kompassin verkkokursseja. Hajutaituri-verkkokurssi herätti kiinnostukseni ja aikailematta ilmottauduin kurssille. Nyt kurssia on pidetty kolmisen viikkoa ja ollaan pääsääntöisesti treenattu Tahvon kanssa. Akunkin kanssa aloitin, mutta panostan nyt Tahvon treenaamiseen ja sen jälkeen alan treenata Akun kanssa.

Kurssin idea on opettaa koira käyttämään nenäänsä. Koira opetetaan etsimään alkuhajun perusteella kohde ja ilmaisemaan se. Hajutyöskentely on parasta ja luonnollisinta väsytystä vilkkaille koirille, eli siis meidän Tahvolle. Tässä ei rasitu koiran lonkat sen enempää kuin normaalissa kävelyssäkään, mutta energiaa kuluu, kun koira joutuu pähkäilemään ja nuuskuttelemaan. Hajutyöskentely onkin osottautunut Tahvolle todella hyväksi älypeliksi, eikä se parhaimmillaan pysty ratkaisemaan sitä hetkessä. Toisin kuin kaupan älypelit, joiden ratkaisemiseen menee korkeintaan puoli minuuttia.
IMG_1623
Alotettiin Tahvon kanssa hajutyöskentely ihan perusteista, vaikka ollaan jonkin verran tehty jäljestyshommia kesäisin. Viime kesänä ei kuitenkaan taidettu tehdä kuin kaksi jäljestysharjoitusta, joten perusteiden kertaaminen ei ollut pahasta. Valikoin meille treenattavaksi hajuksi kanelin, mikä ei ollut liian voimakas Tahvon herkälle nenälle. Tahvolla on tapana pärskiä jos haju on liian pistävä sen nenään. Tahvo Tajusi purkin haistelun muutamalla toistolla ja ensimmäinen viikko menikin purkin haistelua vahvistaessa. Koiran silmät oikein säkenöivät muutamien harjoituskertojen jälkeen kun se tajusi että otan taas hajupurkit esiin. Poika asettui aina paikoilleen odottamaan haisteluja ennen kuin ehdin edes itse valmistautua.

Toisella viikolla opeteltiin alkuhajun perusteella löytämään vastaava haju toisesta purkista. Ei mennyt aikaakaan kun Tahvo senkin tajusi. Alkuun poika jäljesti silmillään, mutta kun purkin piilotti kulman taakse, alkoi se käyttää myös nenäänsä. Piti pikkuhiljaa piilottaa purkkia vaikeampiin paikkoihin, ettei treenit olisi liian helppoja. Tahvo nauttii kun saa etsiä hajupurkkia eri huoneista ja saa superpalkan sekä kehuja kun se sen löysi. Harjoteltiin myös kahdella purkilla, joissa toisessa oli hajua ja toisessa ei mitään. Hajuerottelu ei tuottanut vaikeuksia tehtävän annon ymmärtämisen jälkeen. Vahvisteltiin alkuhajun haistelua ja hajun löytymistä eri paikoista.
IMG_1118
Tahvon käsitys hajun merkkaamisesta: "lämäse tassulla purkki nurin"
Kolmas viikko meni sairastaessa, eikä oikein päästy edistymään treeneissä. Yritin kuitenkin ylläpitää jo opittua taitoa ja piilottelin hajupurkkia eri huoneisiin ja annoin koiran etsiä. Tein myös koirille entuudestaan tuttua makkaran etsintää, eli piilotin makkaran paloja ympäri taloa ja molemmat koirat saivat niitä etsiä. Tämä onkin meillä koirien lempileikki eikä herkkujen piilottamisestakaan meinaa tulla mitään jos koirat tajuavat mitä on luvassa. Herkut on syöty ennen kuin ehdin niitä piilottaa. Ainoa uusi asia minkä sain Tahvolle opetettua oli hajun ilmaisu. Valitsin istumisen, makaamisen ja haukkumisen väliltä sen helpoimman, eli maahan menon. En halunnut opettaa Tahvoa yhtää enempää haukkumaan ja pienen purkin kanssa työskenneltäessä iso koira menee lähes automaattisesti makaamaan, kun palkka tulee matalalta. Ilmaisun alkeet on nyt siis treenin alla, mutta melko hyvin Tahvo jo ilmaisee hajun ilman minun vihjettä.



Seuraavaksi pitäis kokeilla pihalla työskentelyä. Vesisateiden takia pihapuuhat on jääny vain pakollisten ulkoilujen asteelle, mutta ehkä se nyt on pakko uhmata sääherraa ja uskaltautua ulos. Alkaa muuten nämä harjoitteet olla liian helppoja koiralle.

Harrastetaanko teillä nenätyöskentelyä?

2 kommenttia:

  1. Tosi kivannäköistä työskentelyä ja ihana tuo Tahvon ilmaisu! Muakin kiinnostaa tosi paljon hajutyöskentely ja kesällä päästiin rotuleirillä testaamaan tätä teepusseilla ja purkeilla. Tykkäsin, mut jotenkin ei olla kotona saatu aikaiseksi treenata. Nyt innostuin taas, kun katoin teijän menoa ja vaikutti tosi mielenkiintoiselta tuollainen verkkokurssi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Suosittelen todella tuota hajutaiturit kurssia, todella kätevä kun se on verkkokurssi niin voi opettaa asioita koiralle silloin kun se sinulle sopii. Ja kouluttaja on koko kurssin ajan netin välityksellä apuna jos jotain ongelmia ilmenee.

      Poista