Sitten asiaan. Sain taannoin mummoltani vanhan takin hupun karvareuhkan ja siitä se ajatus sitten lähti. Olen monesti eläinliikkeissä havitellut erilaisia karvaleluja koirille, mutta suolaisen hinnan takia ne ovat vielä tähän mennessä jääneet kauppaan. Nytpä ei enää tarvitse haaveilla kalliista tusinatuote karvalelusta, koska meiltä löytyy ihan oma uniikki kappale. Ja tähänkin tarvitset vain kierrätysmateriaalia!
Tarvittavina tarvikkeina oli siis hupun karvareunus (tämä sattui olemaan aitoa karvaa), jokin kestävä naru vahvikkeeksi ja kädensijaksi, lankaa, nuppineuloja, sakset ja ompelukone. Mie leikkasin Bilteman 15m jäljestysliinasta oranssin vahvikkeen/kädensijan. Liina on jonkin sortin grippiliinaa, joten siitä saa hyvän otteen vaikka se ei ole kovin leveää. Nappasin lelua varten n. 70 cm pätkän liinasta. Eipä liina siitä kovin lyhentynyt ja on edelleen käyttökelpoinen.
Seuraavaksi ompelin lenkin liinan toiseen päähän ja loput liinasta kiinnitin karvan nahkapuolelle. Käänsin työn karva puoli ylöspäin ja tein karvalle jakauksen jota pitkin ompelin kappaleet toisiinsa kiinni. Mitä enemmän käyttää lankaa tässä vaiheessa, sitä kestävämpi lelusta tulee. Etenkin isojen koirien kohdalla suosittelen käyttämään vahvaa karhulankaa ja ompelemaan useamman kerran ees taas, jotta liina ja karva pysyvät hyvin yhdessä myös kovemmassa käytössä.
Taas yksi joululahja valmiina, vaikkakin Tahvo pääsi testaamaan lelun kestävyyttä ompelun jälkeen.
On kyllä nätti lelu! Itse tilasin jäniksenkarvalelun tolle riistaviettiselle joululahjaksi :) ja ehkä jotain muutakin..
VastaaPoistaKiitos! Joulua odotellessa että nelijalkaiset ystävät pääsee testaamaan uusia leluja :)
PoistaTää oli hyvä! Meiltä löytyy jo lampaankarvalelu, mutta jäniksenkarvaista ei vielä ole. Semmoisen voisi helposti itse tehä, mutta mistäköhän sitä karvaa repis :D
VastaaPoistaKiitos!
PoistaEnsimmäisenä tulee mieleen jos kävisi kiertelemässä kirpputoreja? Siellähän aina joskus joku sattuu myymään jotain takkeja karvalla tai karvahäntiä tai vaikka karvalakkeja... Sopivan hinnan sattuessa kohdalle, kannattaa ostaa pois :)