torstai 8. tammikuuta 2015

Täplikkäät treffit

Kuten jo moni blogia lukenut varmasti tietää, olen saanut itselleni lainakoiran agilityyn. Koira on dalmatiankoira Tin, pian 3 vuotta täyttävä narttu. Tin vaikuttaa hyvin sosiaaliselta ja työskentelyhaluiselta nuorelta nartulta. Koira lähtee hyvin vieraankin ihmisen matkaan, mutta omistajan ollessa paikalla, osaa myös hakea huomiota omistajaltaan. Koiran saa kiipeämään vaikka puuhun, kun sille näyttää tissikumia. Pallotkin on aika pop koiran mielestä.

Tin

Hilperi
Käytiin Akun kanssa moikkaamassa Tiniä tämän omistajan luona Savitaipaleella. En raaskinut ottaa Tahvoa mukaan ihan yleisen viihtyvyyden takaamiseksi ja Tahvon lonkkien takia. Aku on luottokoirani uusien tuttavuuksien kanssa, sillä Aku osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa. Sovittiin, että mennään koirien kanssa metsään, jossa koirat saavat olla vapaana. Näin tehtiin ja metsässä vietettiinkin lähemmäs kaksi tuntia.


Aku leikki melko paljon Tinin äidin, Hilperin, kanssa. Aku ei yleensä innostu leikkimään vieraiden koirien kanssa, koska saa kotona temuta Tahvon kanssa niin paljon kuin haluaa. Pienenä poliisina toimi suloinen Witsi-terrieri. Tiniä kiinnosti enemmän keppien kanto ja kaluaminen kuin leikkiminen ja metsässä juoksentelu. Akukin pysyi kuulolla vaikka vieraassa paikassa oltiinkin.

Kevin ja Aku tutustumassa
Lenkillä tuli myös vastaan Tahvon kopio. Koira oli saksanpaimenkoiran ja kultaisennoutajan sekoitus Kevin. Luonne ja ulkonäkö vastasi melko paljon Tahvoa. Koira pelkäsi uusia ihmisiä mutta rentoutui silmin nähden kun pääsi tutustumaan seurueemme koiriin. Akukin sai pienen pojan jopa leikkimään kanssaan.

Tin
Lenkin jälkeen käytiin vielä kentällä ottamassa Tinin kanssa pieni muistiainen agilityn parissa. Nyt joulun takia on ollut parin viikon tauko hyvin alkaneista treeneistä. Jonkin verran hapuilua oli vielä havaittavissa yhteistyössämme, mutta tällä kertaa koira tarjosi tissikumia pääsääntöisesti minulle eikä omistajalleen. Tästä on hyvä jatkaa Laun treenien merkeissä.

2 kommenttia: