keskiviikko 24. joulukuuta 2014

23. luukku, joulun valmistelut

Joulu on melkein täällä. Vielä pitäisi jaksaa yksi yö nukkua. Jouluun on tänäkin vuonna valmistauduttu jo hyvissä ajoin. Meillä aloitettiin jo ensimmäiset jouluvalmistelut marraskuussa, kun tehtiin kunnon suursiivous kotona. Jouluruoatkin on tehty jo hyvissä ajoin pakkaseen niiltä osin mitkä siihen soveltuvat.

Tahvon piti olla taas kaikessa mukana ja maata keskellä lattia tiellä.

Viikonloppuna käytiin hakemassa ennalta merkattu kuusi mökiltä. Aku ja Tahvo pääsivät jälleen mukaan ja saivat viettää talvista rallituspäivää. Visiitti oli kuitenkin sen verran lyhyt, että koirilla oli vielä kotonakin virtaa.

Eilen käytiin ostamassa viimeiset joululahjat. Tänäkin vuonna on koiria muistettu paketeilla. Lahjoista myöhemmin lisää. Pientä stressinpoikasta pukkasi kun en meinannut keksiä siskolle mitään lahjaa. Lopulta kuitenkin löysin mielestäni ihan hyvän ja toivotun lahjan hänelle. Korkkasin myös ensimmäisen joululaatikon, jonka olin valmistanut etukäteen pakkaseen. Oli muuten älyttömän hyvää.

Tänään Aku ja Tahvo saivat tehopuunauksen joulun kunniaksi. Leikkasin Akulta tassukarvat ja kynnes sekä siistin sojottavia karvoja kaulalta ja hännän alta. Lopuksi harjasin koiran oikein kunnolla. Karvaa lähti taas melkein toisen koiran verran. Tahvo sai lähes sanan käsittelyn, mutta karvoja ei tarvinnut leikata. Tahvoltakin lähti yllättävän paljon karvaa kun kävin furminaattorilla koko koiran läpi. Lopputuloksena siistit koirat huomista vierailua varten.

Tänään myös koristeltiin kuusi. Hyvä että kuusi edes mahtui sisälle, oli se sen verran korkea. Yleensä ollaan laitettu kuusi täyteen kaiken maailman palloja ja nauhoja, mutta tänä vuonna halusin tietyn värisen kuusen. Teemavärit ovat hopea ja punainen. Kyllä sinne muutama kultainenkin pallo eksyi mutta ei se juurikaan riidellyt hopean kanssa.


Jaksakaahan vielä yksi yö odottaa niin huomenna odotus palkitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti