5. luukku, koirahistoriani

Koirahistoriani ei ole kovin pitkä, sillä ensimmäinen koira tuli meille vasta syksyllä 2008. Koiraa olin toki kinunnut pienestä pitäen mutta siskon paha eläinallergia esti lemmikkien hankinnan. Akvaariosta hevoseen olin kinunnut vuoron perää jokaista eläintä mutta isä ei antanut periksi, aina perusteluna oli ettei myö kuitenkaan hoidettaisi lemmikkiä. Ja tottakai siitäkin väitettiin aina vastaan.

Isovanhemmillani oli koira koko sen ajan kun minä olin pieni, joten olen saanut olla koiran kanssa tekemisissä jo pienenä. Ehkäpä tässä on yksi syy miksi rakastan eläimiä yli kaiken.  Siinä vaiheessa kun aloin koirista tajuta jotain vähän enemmän, en voinut Ella-koiran kanssa enää harrastaa mitään, sillä Ellalla oli hurjasti ylipainoa ja tämän takia nivelrikkoa. Toivoin salaa että isovanhempani olisivat pitäneet koiran laihana jolloin oltaisiin ehkäisty nivelrikon syntyä.

Koiran vanhetessa mielenkiintoni siirtyi koirista hevosiin, koska en omaa koiraa saanut omistaa, menin ratsastustunneille. Sitä kautta sain tavallaan kokea eläimen omistamisen ilot, koska sain ikioman hoitohevosen. Pienen lapsen mielestä hoitohevonen oli maailman ihanin asia ja aivan kuin oma. Ratsastus kuitenkin jäi yläasteelle siirtymisen myötä. Silloin alkoi taas mielessä kyteä oman lemmikin omistuksen ihanuudet.

Vihdoin meillä oli mahdollisuus saada kissanpentuja kun äitini ei voinutkaan kissoja itselleen ottaa. Olin jo äitini kanssa keskustellut ja isänkin olin saanut puoliksi suostuteltua. Kun kissojen luovutusaika läheni, isäni tokaisi että eiköhän myö mielummin koira otettais kuin kissa. Se oli minulle pienimuotoinen lupaus omasta koirasta. Samantien aloin etsiä keltaisesta pörssistä ja apulasta koiranpentuja. Otinkin moneen koiran myyjään yhteyttä mutta kaikki tuntuivat olevan kovin kaukana.

Aku ja Caruso entisen kodin kämppikset

Eräänä päivänä löysin ilmoituksen 2,5-vuotiaasta kultaisesta noutajasta joka etsisi kotia Lappeenranta-Imatra akselilta. Tälle ihmiselle laitoin oikein pitkän viestin. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut ja laitoin toisen viestin, missä pyysin henkilöä ilmoittamaan jos koira oli ehtinyt saada uusen kodin, jolloin voisin jatkaa koirien etsiskelyä. Henkilö kuitenkin soitti heti seuraavana päivänä ja kertoi että olisi halukas tapaamaan minut. Samalla selvisi että koira asuisi meiltä vain kilometrin päässä. Tapaamisen myötä olemme omistaneet Aku-koiran. Jälkikäteen kuulin kaverini äidiltä, että tämä Akun myynyt henkilö oli aluksi hieman epäröinyt kun puhelimen toisessa päässä olikin ollut 15-vuotias pikkutyttö. Onneksi onni suosi ja saatiin maailman lempein koira omaksemme.

Akun kanssa yritin harrastaa omalla pihalla harjanvarsiagilitya mutta Aku ei siitä piitannut. Yritin myös opettaa Akulle tokoa mutta namit kiinnostivat enemmän kuin itse tekeminen. Akun kanssa kuitenkin päästiin aloittamaan mätsäreiden maailmassa vaikka sijoituksia ei sadellutkaan. Akun hankkimisesta lähtien olen ollut koirien parissa ja kokeillut jos jonkinmoista koiraharrastusta ja tämä ei tule jäämään tähän Tahvonkaan sairastumisen myötä.

Minkälainen on sinun lemmikkihistoriasi?